Tulipa tässä luettua tätä palstaa ja monenmoista vaivaa on ihmisillä. Pistetään omakin taakka tänne muiden ihmeteltäväksi ;)
Mikähän mahtaisi äijässä olla vialla? Puolisen vuotta sitten istuin Kotipizzassa krapulapizzalla. Puolessa välissä kiekkoa iski aivan järkyttävä pahoinvointi. Ikinä ei ole ollut krapulassa huonoa oloa, mutta nyt oli. Melkein jäi syömättä, mutta pihinä miehenä pistelin loppuun asti. Huimasi, yrjötti ja hiki valui. Vaimokin ihmetteli.
No ei siinä mitään. Ajattelin että kyllä se ohi menee. Vaan ei mennyt. Seuraavana arkena menin kuten normaalisti duunipaikan ruokalaan syömään. Taas iski ihan sama tunne, paitsi että nyt en ehtinyt syömään vaan jo kassajonossa tuntui kun hiki valui kainaloista, oksetti ja pyörrytti. Ajattelin syödä väkisin, mutta loppujen lopuksi sain alas about 4kpl riisinjyviä. Tuijotin lautasta vartin ja lopulta heitin ruoat menemään. Koko loppupäivän vatsa oli sekaisin ja ahdisti.
Sitten olin pari päivää syömättä töissä. Ajatuskin ruoasta teki sellaisen paniikin omaisen tunteen. Hikoilua, vapinaa ja vessassa kyykkimistä. Siitä lähtien aloin roudaamaan omia eväitä töihin, eli ihan pari pientä leipää jne. Ne pystyy syömään about ok, mutta silti on vähintään pientä väreilyä ruokailun jälkeen. Kävin lääkärissä ja määräsi pillereitä, taisi olla jotain Nexiumeja happovikaan. Ei ne mitään auttaneet.
No sitten tuli kesälomat ja ajattelin että siinähän se stressi katoaa ja syksyllä ollaan taas ok. Eipä tietenkään. Kesälomalla ei voinut käydä ulkona syömässä millään, vaan huono olo tuli melkein aina. Lomat loppui ja tilanne jatkuu. Nyt vain vatsa ei ole enää yhtään löysä, päin vastoin. En usko että se johtuu ruokavalion muutoksesta, sillä pyrin kuitenkin syömään iltaisin normaalia ravintoa. Paino ei ole paljoakaan heilahdellut eikä yleiskunto. Lisäbonuksena on nyt tullut hirveät röyhtäilyt. Suuhun ei tule sattumia eikä pahaa makua vaan sellaisia äijäröyhtäyksiä vähän väliä kolmen sarjoissa. Heti kun aamulla herää niin kauheat röyhtäykset ja sitä jatkuu iltaan asti, söi tai ei.
Eilen pääsin sitten nauttimaan hellästä vatsatähystyksestä, mutta ainakaan kuvissa ei näkynyt mitään vikaa. Nyt alkaa pelottamaan että pääkopassa on jotain vikaa, paniikkihäiriötä tai jotain. Töissä on stressaavaa mutta kai sitä on aina ollut. Toisaalta tämmöiset vaivat muodostavat 4/5 osaa koko stressitaakasta! Eli käytännössä joka päivä kuvottaa, etoo ja röyhtäyttää. Ihmeellistä muuten että ilmavaivoja ei ole ollut normaalia enempää...Kellään samanlaisia kokemuksia? Saan koepaloista tulokset vasta parin viikon päästä :( Sitä ennen pitäisi käydä työmatkoillakin eikä oikein millään viitsisi kokeilla vieraiden kanssa että joko se yrjö vihdoin tulisi pihalle leikkimään...Syömättä tietty voisi olla mutta sitten alkavat suolet luonnostaan huutamaan. Paitsi että palaakaan ei mene alas :(

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla oli hiukka samanlainen tapaus vuosi sitten. Söin ehkä luultavasti sellaista ruokaa jota oli säilytetty liian lämpimässä. Sen jälkeen olo oli samanlainen kuin olisi ollut raskaana. Sen tiesin etten ollut. Huono olo, yökötti, röyhditytti. Menin lääkäriin tehtiin kokeita, ei helikobakteeria ja kaikki muukin oli ok. Sain Zolt 30 mg kapseleita ne auttoivat minulle. Happo-oireita aina silloin tällöin esiintyy, mutta niiden kanssa osaan elää.
Toivottavasti saat selville mikä on syynä pahaan oloosi. Kannattaisiko sinun jutella jonkun ravintoterapeutin kanssa ruokavaliostasi.
Koeta pärjäillä.
että osa on päästä lähtöisin, mutta voi olla, että osa on ruoka-aineallergiaa tai jotain muuta, jopa niitä happovaivojakin. Pitää vain ottaa rennosti ja koittaa olla ajattelematta asiaa, mikään vakava sinua ei vaivaa koska sinut on nyt tähystetty, se varmasti jo rentouttaa mieltä paljon. Pitää vain syödä rauhallisesti ja koittaa siedättää itseään sille pelolle. Juotko paljon kahvia tai kolajuomia? Ne voivat nimittäin kuvottaa ja ällöttää paljonkin saada aikaan paniikinomaista oloa, koska mm. kiihdyttävät suolenkin toimintaa. Etkä ole vaivasi kanssa ainoa, meitä on paljon, ruokavaliota rukkailemallakin pääsee pitkälle. Kokeilee maidotonta, mausteetonta ja muita "valioita", kärsivällisyyttä niin se kyllä jossain vaiheessa jää "rauhaan" ja unohdat ressata huonovointisuuttasi, siihenkin tottuu että toisinaan tekee pahaa =)
Itsellä ollut saman tapaista ja juuri työpaikan ruokalaan ei ollut menemistä. Alkoi jo ruuan haju etoomaan. Osa on varmaan näitä paniikin oireita mutta kyllä ainakin mulla oli mahas vikaa..intoleranssia ja hapotonta mahaa ja allergioita(esim. kala).Edelleen taistelen ruokailun kanssa ja mieluiten syön yksin ettei tarvi kellekään selitellä syömisiään.
Olen kokeillut luontaiskaupan ruuansulatus entsyymejä ja ovat kyllä auttaneet. Muttei niitäkään voi taas kauaa syödä yhteen menoon.
Onko muilla kokemuksia näistä emtsyymeistä?
Ja toi röyhtäilykin aamuisin on tuttua mutta itelläni yhdistän sen jotenkin jännittämiseen kun herää niin on heti ajatus et miten selviin tästä päivästä..ja muutenkin jos tulee jotain erikoista niin alkaa röyhyttämään ja maha kurisee kauheesti et muutkin kuulee.
Muakin on tutkittu ja sanottu toiminnallisia häiriöitä olevan muttei se lohduta silloin kun pitäis toimia ja olo on mitä on..
happovaivoilta.ne osaa olla tosi kiusallisia ja iskee usein silloin ku vähiten odottais.
kokeilee 7-10pvän maitohappokuuria ja niiden kanssa 3-5pvää rennietä 3x pvässä.
ja voi olla että ruokalan ruuisa on esim.sellasta rasvaa ku ei sovi.isäni kärsi hirveistä vatsaoireista kunnes lopetti työpaikan ruokalassa syömisen!
tsemppiä!
vaan ollut rytmihäiriö -ajattelin vaan kun oli se krapulakin.
Eipä se kraplua nyt niin iso ollut. Ei ole tullut enää moneen vuoteen tintattua Kunnon Känniä, enemmän kotitissuttelua ;)
No nyt on Nexiumeja nippu taskussa, vielä ei mitään apua. Tähystyksessä käyty, tuloksia ei ole vielä tullut. Mutta uudelleen en tähystykseen mene. Tai menen ehkä kuitenkin - jos pakko on.
Pähkäilin että onkohan vatsassa a) liikaa happoa tai b) liian vähän. Torstaina on työpaikkalääkärille aika, ehkä se kertoo lisää. Hellittäisi edes tämä ummetus niin olisi mukavampaa voida pahoin ;)
Onko ummetusta jatkunut kauan? Sekin voi olla osa tekijänä pahoinvoinnissa !!! Ja kannattaa seurailla sitä mitä syöt, jos luit aiemman viestini niin mikä on kahvinjuontisi laita? Testaa vaikka maidotonta jaksoa hetken, sekin voi yllättäen olla syy huonovointisuuteen ja ummetukseen.
Kämmäys =)