Tarvitsisin sänkyni vähän korkeammalle. Onkohan missään myytävänä jatkojalkoja sänkyyn sekä sohvaan ja nojatuoliin. Olen myös nähnyt joskus reumaatikkojen sakset, nekin olisi hyvät kun tuo sormien voima on heikohko. Olisin kiitollinen avusta.
jatkojalat;)
pitkäkynsi;)
3761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Otapa yhteys terveyskeskuksesi kuntoutuspuolelle, a siellä todennäköisin osoite on sosiaalihoitaja. Jos lääkäri määrää, niin saat jatkojalat lainaksi samoin tk:sta saa esim korotettuja tuoleja yms. lainaksi.
Saksista, ainakin Taysin reumapoliklinikan toimintaterapiasta saa ostaa ja ainakin sieltä saa firman nimen josta voipi tilata.
Apuvälineitä ei tarvitse itse kustantaa, eli samalla kun kyselet niitä jatkojalkoja, niin kartoita kaikki apuvälineet, joita tarvitsisit ja kysele niitä samalla...
Olet oikeassa, vammaispalvelulain mukaan vammainen on oikeutettu saamaan apuvälineet. Tämä käytäntö kuitenkin vaihtelee todella paljon, ja riippuu siitä missä kunnassa asuu. Olen itse joutunut ostamaan osan ja osan olen saanut veloituksetta, niinpä kannattaa kysyä. Muun muassa sellaisen asian kuin tukipohjallisten kanssa on joutunut tappelemaan ja ensimmäiset ostin itse, sittemmin olen ne ja myös kengät saanut kunnan maksusitoumuksella.
Kannattaa siis kysellä.