Hesari kirjoittaa Raaseporin harjoittamasta rasismista

Suvia

Rkp haluaa pakkoruotsin ekaluokalle!
Ulkomaat 29.10.2014 16:29 Päivitetty 30.10.2014 8:00
Kolumni

Taavi Soininvaara
Kirjoittaja on kirjailija, joka työskenteli aiemmin rahoituslaitoksissa ja teollisuuden johtotehtävissä.

Ehdoton enemmistö suomalaisista vastustaa pakkoruotsia, mutta silti yhä uudet sukupolvet pakotetaan pänttäämään rakkaan länsinaapurimme kieltä niin Lieksassa kuin Ivalossakin.

Kysytäänpä vaihteeksi, mitä Suomen ruotsalainen kansanpuolue Rkp tekisi, jos se saisi vapaat kädet päättää kieltenopiskelusta Suomessa. Pakotettaisiinko suomenkielisen enemmistön jälkikasvu lukemaan ruotsia jo ensimmäiseltä luokalta alkaen? Naurettava ja mahdoton ajatus, eikö totta?

Juuri niin Suomen väkiluvultaan suurimman ruotsinkielisen kunnan, länsiuusmaalaisen Raaseporin kunnanvaltuusto kuitenkin on päättänyt. Elokuusta 2016 alkaen jokaisen raaseporilaisen suomenkielisen lapsen on pakko opiskella ruotsia ensimmäisenä vieraana kielenään ensimmäiseltä luokalta alkaen.

Päätös on tietääkseni ainoa laatuaan Suomen peruskoulujärjestelmän historiassa.

Suomen kieltenopettajien liiton tilastojen mukaan noin 80 % suomalaislapsista aloittaa ensimmäisen vieraan kielen opiskelun kolmannella luokalla, mutta Raaseporissa kieliopinnot tullaan pian aloittamaan jo ensimmäisellä luokalla.

Noin 95 % suomea äidinkielenään puhuvista ekaluokkalaisista valitsee ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen englannin, mutta Raaseporissa sata prosenttia suomea äidinkielenään puhuvista ykkösluokkalaisista pakotetaan opiskelemaan ruotsia.

Perusopetuslain 2 §:n mukaan: "Opetuksen tavoitteena on (lisäksi) turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella."

On vaikea nähdä, kuinka maailmanlaajuisesti täysin marginaalisen ruotsin kielen opiskelijat olisivat tasa-arvoisessa asemassa englantia ensimmäisenä vieraana kielenään opiskelevien lasten kanssa.

Tosiasia näet on, ettei ruotsista ole maailmalla sen enempää hyötyä kuin suomestakaan. Näin voin sanoa hyvällä omallatunnolla työskenneltyäni vuosia kansainvälisessä liike-elämässä.

Rkp:llä on lähes yksinkertainen enemmistö Raaseporin kunnanvaltuustossa, puolue pitää hallussaan kahtakymmentäyhtä neljästäkymmenestäkolmesta valtuustopaikasta. Suuri osa muidenkin puolueiden valtuutetuista puhuu ruotsia äidinkielenään. Vuonna 2009 kuntaliitoksen myötä syntyneen Raaseporin alueella on kuitenkin useita suomenkielisiä alueita, kuten Mustio, Pohja ja Fiskars. Kunnan suurimmassa asutuskeskuksessa Tammisaaressa Rkp on ollut suurin puolue vuosikymmenten ajan, joten enemmistövallan käyttö on sille tuttua.

Viime kevään eurovaalikampanjassaan Rkp vetosi vahvasti vähemmistöjen oikeuksien turvaamisen puolesta. On surkuhupaisaa, että Raaseporissa enemmistövaltaa käyttäessään puolue pakottaa suomenkielisen vähemmistön lapset tekemään kielivalinnan, jota juuri kukaan ei vapaaehtoisesti tekisi.

Puheenjohtaja Carl Haglund, kannattaisikohan Raaseporin Rkp:n kielipolitiikkaan puuttua? Kun ne vaalitkin ovat tulossa. Ja seuraava pakkoruotsikeskustelu.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1414556026086?jako=e0dd3d3bff44f1aafc936936d30df6bd

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://yle.fi/uutiset/raasepori_suosii_toista_kotimaista_alakouluissaan/7487120

http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176742-onko-raasepori-nollakielinen-kaupunki

http://www.miikkasoivio-politiikka.blogspot.fi/2014/07/rehellisyytta-raaseporin-kieliohjelmaan.html

8

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kieli on rikkaus.

      Ruotsi on hieno kieli, siinä missä venäjänkielikin.

      Suuri vastustus voi osaksi johtua siitäkin, että kaikille kielten opiskelu ei todellakaan ole helppoa, heille keille on helppo omaksua kieli kun kieli eli ovat sillä tavoin lahjakkaita on aivan sama "pitääkö" opiskella ruotsinkieltä vai jotain muuta, koska oppiminen on helppoa ja siksi mielekästä.

      On paljon ihmisiä, joille tuottaa suuria vaikeuksia jopa kovaa ahdistusta/stressiä kielten opiskelu, siksi tulee tämän kaltainen opiskelu perustua vapaaehtoisuuteen ja ihmisen omaan valintaan eli siihen, mitä kieltä ihminen katsoo itselleen käyttökelpoisimmaksi ja vaivan arvoiseksi opiskella.

      Kansainvälisesti käyttökelpoisimpia taitavat olla englanti ja venäjä? Turkki? Arabia? Itselläni tullut kyllä tuo ruotsinkielikin oikein hyvin käyttöön.

      Pääasia että keskustellaan rakentavasti asiasta ja toisiamme kunnioittaen.

    • T:Saari

      Omalle 10v lapselleni tuli suomi pakolliseksi toisella luokalla, ja se on nimenomaan pakollinen kieli. Englannin hän saa valita vasta käsittääkseni seitsemännellä luokalla, kun suomenkieliset saavat valita englannin jo kolmannella. Eikös ole aika hullunkurista?

      Suomi on siis hänelle pakollinen, vaikka hän osaa jo nyt suomea paremmin kuin luultavasti 95% abiturienteista.
      Itse hän haluaisi opiskella englantia mahdollisimman pian.

      • mielipiteitä.

        "...hän haluaisi opiskella englantia mahdollisimman pian."

        Yksilölliset kieliopinto suunnitelmat olisivat kaikkein viisaimmat.
        Ei ruotsin- tai suomenkieli siihen kuole, että vapaata valinnanvaraa löytyy.

        Jos toinen kotimainen kieli-käsitteestä aletaan puhua "toinen pakollinen kieli"-käsitteenä kuten jo pitkään on tehty, se kertoo selkeästi jotain.

        Olemme kansainvälisiä, emme enää "kansainvälistymässä", tarvitsemme kieliä joilla on käyttöä laajemmilla työ- ja sosiaalisektorilla. Onko suomi tai ruotsi maailmankieliä joilla nuori pärjää tulevaisuudessa mikäli työmahdollisuudet kotimaassa nousevat pystyyn. Maailmalla kulkevat tietävät että valitettavasti ei ole - niitä pidetään lähinnä "eksoottisina".

        Pähkinänkuoressa on mietittävä tätä:
        Kielitaito on suuri rikkaus.
        Onko kieltenopiskelu pakko vai etuoikeutettu mahdollisuus.
        Sen tulee olla tuo jälkimmäinen.


      • mielipiteitä.
        mielipiteitä. kirjoitti:

        "...hän haluaisi opiskella englantia mahdollisimman pian."

        Yksilölliset kieliopinto suunnitelmat olisivat kaikkein viisaimmat.
        Ei ruotsin- tai suomenkieli siihen kuole, että vapaata valinnanvaraa löytyy.

        Jos toinen kotimainen kieli-käsitteestä aletaan puhua "toinen pakollinen kieli"-käsitteenä kuten jo pitkään on tehty, se kertoo selkeästi jotain.

        Olemme kansainvälisiä, emme enää "kansainvälistymässä", tarvitsemme kieliä joilla on käyttöä laajemmilla työ- ja sosiaalisektorilla. Onko suomi tai ruotsi maailmankieliä joilla nuori pärjää tulevaisuudessa mikäli työmahdollisuudet kotimaassa nousevat pystyyn. Maailmalla kulkevat tietävät että valitettavasti ei ole - niitä pidetään lähinnä "eksoottisina".

        Pähkinänkuoressa on mietittävä tätä:
        Kielitaito on suuri rikkaus.
        Onko kieltenopiskelu pakko vai etuoikeutettu mahdollisuus.
        Sen tulee olla tuo jälkimmäinen.

        "Perusopetuslain 2 §:n mukaan: "Opetuksen tavoitteena on (lisäksi) turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella."

        Nykyaikana on hyvä ottaa jo aikaisin huomioon myös kielellinen pärjääminen maan rajojen ulkopuolella, viitaten edellisiin kommentteihin.


    • SuomiRuotsi

      Itseasiassa ei ihan paha homma, mutta kun inhoan tuota "pakko" juttua. Mutta toisaalta soisin myös ruotsinkielen oppimisen. Itse suomenkielisenä pistäisin äidinkielenään suomea puhuvat tai kun oppii puhumaan ruotsinkieliseen päiväkotiin ja päin vastoin. Näin molemmat kotimaiset enemmistökielet tulisivat kuin itsestään. On kokemusta tuttavaperheen kautta, joiden jälkikasvu puhuu kotona kumpaakin kieltä ja päiväkoti on englannin kielinen. Muksut taitavat jo jokseenkin hyvin kaikki kielet, eikä tuo ole haitannut myöhemmin tuota vanhempaa (10 v.) vielä koulussa. Hyvin on mennyt. Siis ei mitään koulupakkoa, vaan kielikylpyyn päiväkotiin. Hoituupi tuo alkutaival ihan itsestään.

    • Lukiolaislikka

      Niin kauan, kuin on pakkoruotsi, niin pitäisi olla yhteinen koulu.
      Lapsi joka ei pysty missään käyttämään ruotsia turhautuu.
      Yhteisessä koulussa oppilaat voisivat välitunneilla puhua ruotsia.

    • Lukiolaislikka

      Raasepori edustaa pysähtyneisyyttä. Vantaa aloittaa englanni 1 luokalta ja edustaa siis edistystä. Raaseporissa ei investoida.
      Vantaalle investoidaan Aviapolikseen joka tuo 5000 työpaikkaa.
      Raaseporista tulee kehitysaluetta.

    • MiettiiHän

      Johan suomi on ruotsinkielisille pakollinen ekalla luokalla jo nyt. Mielestäni on hyvinkin tasapuolista, että ruotsinkielisessä kaupungissa lapsille tulee ruotsi jo ensimmäisellä luokalla.

      Stainerkoulussa tulee kuulemma englantikin ensimmäisellä jo. Niin saisi olla muissakin kouluissa. Kieliä kannattaa opetella mahdollisimman nuorena.
      Tietenkään en tarkoita, että ekalla opetettavien vieraiden kielten pitäisi olla jotain kielioppipänttäämisiä, vaan normaalin kanssakäynnin opettelua vieraalla kielellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe