Seksisairaille oma palsta

Järkyttävää mihin tämä palsta on mennyt sisällöltään. Psyykkisesti sairaat täällä hölöttää omaa tautiaan levittäen. Toivoisin teille armeliasta ebolaa, kuppaa, tippuria tai mitä tahansa tappavaa tautia, että teistä pääsis eroon. Hyi helevata, tätäkö on Kajaanin mielisairaalapaikkojen alasajo??? Hullut sekoilee tällä palstalla ilman omaa ymmärrystään.
Hakekaa apua, mutta onneks teille ei loppujen lopuksi käy kuitenkaan hyvin, joten se on lohduttava tieto.
11169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen pitkään ihmetellyt, miksi juuri Kainuun ja etenkin Kajaanin palstat ovat muuttuneet mielenterveyskuntoutujien terapiapalstoiksi verrattuna aivan minkä muun maakunnan tai paikkakunnan palstoihin. Tosin monien osalta kuntoutuminenkin näyttää tuotoksesta päätellen kulkevan aivan väärään suuntaan.

Yksi syy on tietysti onneton ja leväperäinen luotsi. Toinen syy on varmaan se, että tätä kyseistä väkeä Kainuussa riittää aivan joka lähtöön.

Äänestä

Meinaatko, että menisivät kaappiin takas, ei taida onnistua. Heillä on vapauden kaipuu niin kova.
He on selvästi, Kajaaniin kantavia voimia.
No, tuntuu olevan mustasukkaisuutta, kirjoituksista ja pakkomielle pitää niitä nyös keulilla.

Äänestä

olen homo junk junk

Äänestä
  • Täm jock jock on näitä Kajaanin palstalla häiriköiviä kirjoittajia.
    Ilmeisesti ei itse keksi mitään sanottavaa ja sitten hänen täytyy dissailla muiden kirjoituksia joille on kateellinen.

    Äänestä

  • jokitijoo kirjoitti:

    Täm jock jock on näitä Kajaanin palstalla häiriköiviä kirjoittajia.
    Ilmeisesti ei itse keksi mitään sanottavaa ja sitten hänen täytyy dissailla muiden kirjoituksia joille on kateellinen.

    unohtui mainita olen gay-homo junkkaji

    Äänestä

  • jokitijoo kirjoitti:

    Täm jock jock on näitä Kajaanin palstalla häiriköiviä kirjoittajia.
    Ilmeisesti ei itse keksi mitään sanottavaa ja sitten hänen täytyy dissailla muiden kirjoituksia joille on kateellinen.

    Hyvin kirjoitat itsestäsi mikä olet eli kokonaan SAIRAS, kun äitisi sinut synnytti ja isäsi otti sinulta suihin olemattoman kikkelin!!

    Äänestä

Hyvin kirjoitat itsestäsi mikä olet eli kokonaan SAIRAS, kun äitisi sinut synnytti!!

Äänestä

Näistä kirjoitteluista pitäisi tehdä laajamittainen valitus suomi24 ylimpään johtoon, koska tuo palstan luotsi antti1 ei hoida hommaansa. Tämä palsta on todella ala-arvoinen eikä liene sellainen tarkoitus, että nämä pesän likaajat täällä jyllää. Hävettää heidän puolestaan ja jopa sääliksi käy, että on noin sairaita vapaalla jalalla.

Äänestä
  • Miten ylläpitäjä edes kehtaa ylläpitää näin ala-arvoista keskustelupalstaa. Maine mennyt iäksi

    Äänestä

Kävin illalla J-Pennasella kylässä mitähän me vintillä tehtiin saatte arvata.

Äänestä

Junk junk!

Olen gay homo junkkaji, jock jockin kanssa samaa heimoa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miesviha kirjoitti:

Järkyttävää mihin tämä palsta on mennyt sisällöltään. Psyykkisesti sairaat täällä hölöttää omaa tautiaan levittäen. Toivoisin teille armeliasta ebolaa, kuppaa, tippuria tai mitä tahansa tappavaa tautia, että teistä pääsis eroon. Hyi helevata, tätäkö on Kajaanin mielisairaalapaikkojen alasajo??? Hullut sekoilee tällä palstalla ilman omaa ymmärrystään.
Hakekaa apua, mutta onneks teille ei loppujen lopuksi käy kuitenkaan hyvin, joten se on lohduttava tieto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu