Minun on ollut jostain syystä korkea kynnys käydä ennustajilla, en tiedä johtuuko lapsuuskodin kasvatuksesta vai mistä. Käteeni sattui hiljan lehti siinä oli juttua monista näkijöistä, erityisesti kiinnosti selvänäkijä Naomi Mesin. Tuli erikoinen tunne kun hänestä luin ja suorastaan pakottava tarve päästä häntä tapaamaan. Vastaanotollaan selvisi miksi: Hän näki asioita lapsuudestani, jotka olen koittanu lykätä sivuun ja joista en ole koskaan pystyny kertomaan kenellekään! Purskahdin itkuun ja hän sanoi vaan ystävällisesti hymyillen, että ei mitään hätää, että hän on suorastaan hiukan pettynyt itsensä ellei saa aika ajoin asiakkaitaan itketetyiksi. Tuntui niin sanoinkuvaamattoman hyvältä sen käynnin jälkeen, vaikka itkin vielä kotimatkallakin. Kuin suuri kivi olisi pudonnut sydämeltä.
Vastaukset 4
Hei
upeaa, että kokemuksesi oli niin positiivinen!
näkijän tuleekin olla rehellinen, vaikka se voi tuoda tuskaa.
ja kerta se on ensimmäinenkin, kun aikaa kuluu kokeilet vielä lisää. ihmisen fyysinen olemus on yksi realiteetti, henkinen elämä on paljon koukeroisempi ja vauhdikkaampi!
t. Keskiyö- Whitley Strieber
Itkeminen on puhdistautumista asioista jotka ovat kulkeneet painolastina. Hyvä näkijä pystyy kertomaan asioita vaikka et kertoisi hänelle muuta kuin etunimesi.
- Evil eye is watching
Kannattaa varautua yöllisiin vierailijoihin. Ennustajat avaavat portit maailmaan johon ei ole meillä asiaa. Jos olet alkanut nähdä outoja pelottavia unia.. Se on vain alkua..
- Näkijä itsekkin
Ennustajat ja näkijät ei avaa portteja.
Ne on jo auki kaiken aikaa.
Turhaan pelotella näkijöillä.
Ei heillä ole mitää supervoimia.
Vain näkökyky.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561