oksettavaa

Moi. Sillä tavalla on juttu, että mulle tulee huono olo (oksettaa), jos joudun olemaan hetkenkin ulkona pimeässä. Heti, kun alkaa hämärtyä, alkaa pahoinvointi tulemaan.

Mietin vain, mistä moinen, sillä en aikaisempina vuosina ole tällaista tuntenut. Onkohan syy fysikaalinen vai henkinen, mitenköhän siitä pääsisi? Ei tässä nyt sellaista ongelmaa ole, kun ikinä en kuitenkaan oksenna, mutta esim. syöminen tuntuisi ihan kamalalta.
6279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi

Sinun tilanteesi vaikuttaa ihan tutulta. Kyseessä on ilmeisen selvästi avaran paikan kammo. Olen itse kärsinyt vähän vastaavasta vaivasta muutaman viikon ajan. Toki se on ollut tuttua jo vuosia. Itse olen havainnut Cirpramil-nimisen lääkkeen purevan hyvin tuohon vaivaan. Lääkettä käytetään erilaisten paniikkihäiriöiden hoidossa, josta avaran paikan kammossakin on kysymys. Alkuvaiheessa voi tulla hieman kehno olo, mutta se lakkaa useimmissa tapauksissa reilun viikon kuluttua.

Mutta kannattaa ehdottomasti mennä lääkäriin tuon asian osalta. Eikä vaivassasi ole todellakaan mitään hävettävää. Meitä on sen verran paljon, joilla on vastaavia ongelmia.

Äänestä
  • Hmm...Kiitos, Mio, mutta en aivan tuota tarkoittanut. Eli näin: pimeys tuo pahan olon, sisällä hämärä ei haittaa, mutta ulkona alkaa oksettamaan.

    Äänestä

  • muru kirjoitti:

    Hmm...Kiitos, Mio, mutta en aivan tuota tarkoittanut. Eli näin: pimeys tuo pahan olon, sisällä hämärä ei haittaa, mutta ulkona alkaa oksettamaan.

    Pidän edelleenkin kiinni siitä, että tuo ulkona koettu tunne on paniikinomainen reaktio, johon olisi syytä hakea apua lääkäriltä. Nuo paniikkituntemukset kun voivat liittyä vaikka mihin täysin älyttömältä tuntuvaan tilanteeseen.

    Mutta jokainen kulkee omia polkujaan. Toivottavasti saat apua ongelmaasi.

    Äänestä

kaamosmasennuksessa on paljon erilaisia oireita. paheneeko vaivasi talvella kun pimenee? juttele lääkärille.

Äänestä
  • Mutta kun en ole masentunut. Itseasiassa olen hyvinkin iloinen, väsynyt vain, mutta se ei kai liity tähän. Olen huomannut, että pahoinvoinnin tunnetta on alkanut ilmaantua yhä enemmän ja enemmän. Esim. tänään: aamulla, päivälläkin (vaikka olinkin sisällä) ja nyt taas illalla. Tuntuu samalla jotenkin lievästi ahdistavalta. Olen yrittänyt syödä normaalisti. Vastenmielisyyttä lisää se, että pelkään oksentamista.

    En halua mennä lääkäreille, koska en luota heihin, pelkään heitä, enkä halua puhua tästä kellekään.

    Äänestä

  • muru kirjoitti:

    Mutta kun en ole masentunut. Itseasiassa olen hyvinkin iloinen, väsynyt vain, mutta se ei kai liity tähän. Olen huomannut, että pahoinvoinnin tunnetta on alkanut ilmaantua yhä enemmän ja enemmän. Esim. tänään: aamulla, päivälläkin (vaikka olinkin sisällä) ja nyt taas illalla. Tuntuu samalla jotenkin lievästi ahdistavalta. Olen yrittänyt syödä normaalisti. Vastenmielisyyttä lisää se, että pelkään oksentamista.

    En halua mennä lääkäreille, koska en luota heihin, pelkään heitä, enkä halua puhua tästä kellekään.

    Moi

    Koeta nyt vain mennä sinne lääkäriin tai soita nyt ainakin terveyskeskukseen jollekkin terveydenhoitajalle. Tai soita johonkin mielenterveysalan auttavaan puhelinnumeroon. Niitä pitäisi löytyä puhelinluettelosta.

    Miksi ihmeessä sinä koko ajan kirjoitat, ettet ole masentunut jne. ? Oireesi eivät millään muotoa viittaakaan masennukseen. Oireiden lähde on jokin muu ja olen yhteen mahdolliseen viitannut aiemmassa viestissäni.

    Jos vielä olet ongelmasi kanssa yksin, ota yhteys aiemmin mainitsemiini tahoihin. Jos et niin tee, huomaat pian olevasi oikeasti masentunut oireittesi takia.

    t. Mio

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muru kirjoitti:

Moi. Sillä tavalla on juttu, että mulle tulee huono olo (oksettaa), jos joudun olemaan hetkenkin ulkona pimeässä. Heti, kun alkaa hämärtyä, alkaa pahoinvointi tulemaan.

Mietin vain, mistä moinen, sillä en aikaisempina vuosina ole tällaista tuntenut. Onkohan syy fysikaalinen vai henkinen, mitenköhän siitä pääsisi? Ei tässä nyt sellaista ongelmaa ole, kun ikinä en kuitenkaan oksenna, mutta esim. syöminen tuntuisi ihan kamalalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu