hei! en tiennyt mistä muuallakaan saisin apua joten päätin pyytää sitä täältä! eli epäilen että minulla on paniikkihäiriö mutta olen hyvin nuori enkä tiedä miten kertoa vanhemmille. saan monesti kohtauksia joissa en saa kunnolla happea alan tärisemään joka asia pelottaa ihan helvetisti kaikki paska pyörii pääs ja sydän lyö tosi nopeeta. se on nii perseestä ja pelkään kohtauksen uusiutumista! näitä on melkein joka päivä ja olen aina yksin pahimpien kohtauksien sattuessa joten kukaan ei voi näkemänsä perusteella tietää mitä se on! joten auttakaa asiasta paremmin tietävät! haluan tietää onko minulla paniikkihäiriö vai mitä tämä on ja miten kerron vanhemmilleni! arvostaisin todella paljon apuanne joten kiitos kovasti jos jaksat vastata
apua!
epätoivoinen
4121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä tuo paniikkihäiriöltä kuulostaa. Asia parhaiten lähtee avautumaan ja helpottumaan kun siitä saa puhua. Jos et heti vanhemmille uskalla kertoa, niin puhu asiasta vaikka koulun terveydenhoitajalle tai koulukuraattorille. Paniikkihäiriö voi nuorilla olla vain sellainen ohimenevä vaihe, sitä voidaan kyllä hoitaa hyvin nykyään. Muista vain se, että kohtauksen aikana ihmisen ''taistele tai pakene'' mekanismi menee päälle ilman mitään syytä, kuin rikki mennyt palohälytin. Kaikki mitä tapahtuu on se, että pyörittelet mielestäsi pelottavia asioita päässäsi, sykkeesi nousee, hengitys tihentyy ja adrenaliinin määrä kasvaa veressä, joka voi aiheuttaa pientä huimauksen tunnetta. Kohtaukset eivät siis ole ollenkaan vaarallisia vaan pelkäät asioita joita ei oikeasti voi tapahtua. Hengitä rauhallisesti vatsan kautta ja rauhoittele itseäsi, kohtaukset menevät ohi vaikka et tekisikään mitään. Yritä kuitenkin tehdä asioita ihan normaaliin tahtiin ettei paniikki saa yliotetta elämästä. Olin itsekin aikanaan samanlaisessa tilanteessa, ja selvitin homman positiivisella asenteella, terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla, luin paljon paniikkihäiriöstä netissä, ja sain hieman terapiaaa kunnan terveydenhuollon kautta. Siedätyshoito on myös erittäin tärkeää, eli pikku hiljaa mennään kohti tilanteita joissa kohtaus voi tulla ja ns. totutellaan niihin. Tsemppiä, kyllä se siitä!
kiitos vastauksesta :) ongelmani on vain siinä että olen todella ujo enkä tiedä miten kerron asiasta yhtään kenellekään ._. en vaa pysty avaa suutani yhtää kellekkää mistää ongelmistani ja jos meen terkkarille kaikki kyselee mitä teen siel ja meiän koulus on sellane ikävä juttu et ku terkkaril on se odotushuone nii muut oppilaat kuuntelee monesti sieltä oven takaa mitä siel puhutaan mut ei siitä onneks oikee mitää kuule :) mut joo kiitti vastauksesta jos mä nyt uskaltaisin kertoo tästä jollekin :)
Moi, kyllä sinä pystyt!
Olet tosi terve, kun otat rohkeasti asian täällä esille!
Ihan yhtä rohkeasti kerrot ongelmastasi eteenpäin, ja saat apua!
Härkää sarvista vain!
Kaikkea hyvää sinulle!
kiitos :) kai sitä sitten pitää yrittää kertoa jollekin jos vaikka ilmoitan sitten tänne kun olen saanut kerrottua asiasta jollekin?