Pissis tyyli...

Tätä se pitää olla :)

Erityistuntomerkkinä on vahva meikki ja käsitellyt hiukset. Pissikset pukeutuvat useimmiten kireisiin farkkuihin, joiden alla on stringit. Housujen lahkeet saattavat olla sukissa. Korvissa on rengaskorvikset.

Pissiksen huomaa ensimmäisenä kovasta äänestä, jutteli neiti sitten kavereilleen tai kailotti hän puhelimeen kuulumisiaan. Kielenkäyttö on vahvasti korsoroitua ja sisältää runsaasti alatyyliä sekä vittu-sanoja. Normaalisti suomen kielessä vain kysyvissä lauseissa alun perin käytetyn nousevan intonaation käyttö normaaleissa toteavissakin lauseissa on pissiskulttuurista lähtöisin.

Tyypillisesti pissiksen voi löytää päivisin koulun röökipaikalta tai iltaisin ostarilta. Perjantai-iltana pissiksen tapaa keskustassa, minne hän on karannut salaa vanhemmiltaan juomaan itsensä kaatohumalaan. Eväänä tällöin on Ofelia-omenaviiniä tai siideriä, ääritapauksissa kirkkaita. Paikalle pitää tulla ajoissa, sillä jos paikalle saapuu liian myöhään, on pissis joko sammunut tai itkee jo puhelimeen tekevänsä itsemurhan.

30

3651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Shira

      hahaah kuulostaa tutulta. noita on tämäkin paikkakunta täynnä.
      Säälittävää.

      • ..koko maa

        täynnä, koska kukaan ei saa olla omalaatuinen(liiku massan perässä tai kärsi/tule kiusatuksi)


    • Hevari =)

      Miten sä tiesit ton?Siis toi kuvaa niin selvästi mun luokan pissiksiä.Niin ja pissiksille on tosi kiva vittuilla kun ne on änkyrä kännissä.
      (ei pahalla pissiksille,mutta te ootte mun mielestä niin säälittäviä ja tyhmiä,tai ainakin esitätte tyhmää tosi hyvin.)

      • vastauskin

      • Tyttö15v

        Haista vittu mä oon pissis vittu sun mutsis on huora. MEIKIT ON PARHAITA IHKUUU


      • 244544
        Tyttö15v kirjoitti:

        Haista vittu mä oon pissis vittu sun mutsis on huora. MEIKIT ON PARHAITA IHKUUU

        Vitun pissis


      • Anonyymi
        Tyttö15v kirjoitti:

        Haista vittu mä oon pissis vittu sun mutsis on huora. MEIKIT ON PARHAITA IHKUUU

        Vittuiletko?


    • absolutisti

      Itseäni ärsyttää kun nykyään kaikki haukkuvat toisiaan pissiksiksi.
      Voiko ärsyttävämpää sanaa ollakaan! Pissismäisiä asioita etsitään suurennuslasin kanssa.
      Jos ne haluaa ryypätä/polttaa/nolata itsensä niin tehköön sen aivan vapaasti.

      • sama mulla

        ennen haukuttiin tyhmistä teoista tyhmäksi. nykyään näitä sanotaan pissiksiksi. sitäpaitsi niin monessa ihmisessä on vivahteita pissismiin että kun joku haukkuu toista pissikseksi hän haukkuu samalla 50% suomen yläaste-ikäisistä.


      • eiainakaanpissis
        sama mulla kirjoitti:

        ennen haukuttiin tyhmistä teoista tyhmäksi. nykyään näitä sanotaan pissiksiksi. sitäpaitsi niin monessa ihmisessä on vivahteita pissismiin että kun joku haukkuu toista pissikseksi hän haukkuu samalla 50% suomen yläaste-ikäisistä.

        toi oli täydellinen määritelmä pissiksistä suurpiirtein. mutta itse lisäisin että pissikset YLImielistelee poikia.... joo ja sekin vielä et ne on lapsellisia mutta sitte ne yrittää olla kuitenkin niin aikuisia! voi däämn mua vituttaa ne pissikset! joo ne dokaa ja sauhuttelee.... ai NIIN! ja jos ne on jotain 13 vuotiaita niin ne toden näköisesti "seurustelee" jonkun 18 vuotiaan kans.


    • huohlissut

      siiiiiiis d444 ihq omg , otetaa ihkuraxupoxu kuva meist galtsuuu D44

    • sgdsdg

      ^^ :DD tota kuuluu joka päivä

    • pissis 14v

      Joo oon tollanen pissis,14v.

    • eiksaa tykkääpinkist

      Siis miks kaikki dissaa jos tykkää pinksust??ja jos käytttää meikkiinionks sit pissis. Ja mul o tiukka

    • Wertuerss

      Täydellinen pissis xD

    • Wertuerss

      Tollasia todellakin näkee jokapäivä

    • er54yrthahaha

      2004 aw

      • wertuerss

        Hyvät kunnon päivät <3


    • EeroEtikka

      Kuka nyt enää juo jotain omenaviiniä muka :D nykyään ei tommosta kukaan enään juo.

    • HAAAAAAAAA

      Nostalgia.. miksei enää oo pissiksiä?

      • 244544

        Onhan niitä ihan vitusti


    • Tätäsepitääolla

      2004 <3333

    • Poika16v

      Mistä tä on nyt keksitty :D

    • Feikki-Kauha-Guru-Aito
      • 5345345

        Tommoset ihmiset kuin KauhaGuru pitäisi olla telkien takana....


      • Kauha-Guru

        Älä lässytä hintti


      • Kauha-Guru

        Olivat liian häikäiseviä.


      • 5345345
        Kauha-Guru kirjoitti:

        Älä lässytä hintti

        Tapellaanko?


      • Kauha-Guru
        Kauha-Guru kirjoitti:

        Älä lässytä hintti

        Ei tapella. Sä et mun titaanista löylykauhaa vie!


    • Anonyymi

      Niin mä paitsi etten käytä hirveesti leikkii enkä juo tai polta mut muuten mä ja ei pissikset oo ärsyttäviin paitsi yks joka yrittää olla teini vaikka se on 10

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe