Yleisradion keskustelupalstassa kysytään mikä tai millainen olisi sinun hallitusohjelmasi, johon kirjoitin sen hetken ajatuksien mukaan.
Yleisradion keskustelupalstaan ei julkaista sellaista kirjoitusta, joka on hyvän tavan vastaista kirjoittelua tai ei liity kysyttyyn asiaan.
Olisi kiva, jos uskaltaisin kertoa mielipiteesi, miksi tämän kirjoituksen Yleisradio ei halunnut julkaista?
Kirjoituksessa näkyy hyvin säästökohteita, se on myös yritysmaailman kannalta tasa-arvoinen mielipidekirjoitus. On myös oikeudenmukainen siksi, että erityisesti nuoret eivät välttämättä osaa arvioida koulutusta / työllistymismahdollisuutensa saadusta koulutuksesta. Laaja viivakoodijärjestelmä saattaa vähentää korruptiota?
Kirjoitettu aihe alkaa näin:
Odottamaton kysymys Yleisradiolta, nopeasti ajateltuna.
1. Valtio ei enään lähde tukemaan yritystoimintaa valtion tuella eikä jaa ns. innovatiotukea.
2. Opetustoimintaa vähennetään, tulosvastuuta on lisättävä! On paljon turhaa koulutusta, joihin ei löydy kaikille työpaikkoja.
3. EU:n ulkopuolisille ihmisille yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin, tutkintotason koulutuksiin, lukukausimaksu useita tuhansia, ovat sitten rikkaita tai ei.
4. SOTE asia en tunne, mitä se sisältää?
5. Perintöveron poistaminen ainakin 500000 euroa saavalta/perinnön saaja.
6. Lahjaveron poistaminen, silloin kun ei ole kyseessä perintöveroon liittyvä asia.
7. Yritysmaailmaan täydellinen viivakoodipakkojarjestelmä, eli kaikki teollisesti valmistetut tuotteet valmistusvaiheesta myyntiin tai yrityksissä omaan käyttöön tarkoitetut on viivakooditettavat ja oltava EU:n aluella kokonaisjärjestelmään sopivia eli valvottavissa.
8. Rikoslain muutoksia.
9. Ei NATO:n, koska se ei tuo suomalaisille mitään etua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yleisradion keskustelupalstassa kysytään mikä tai millainen olisi sinun hallitusohjelmasi, johon kirjoitin sen hetken ajatuksien mukaan.
Yleisradion keskustelupalstaan ei julkaista sellaista kirjoitusta, joka on hyvän tavan vastaista kirjoittelua tai ei liity kysyttyyn asiaan.
Olisi kiva, jos uskaltaisit kertoa mielipiteesi, miksi tämän kirjoituksen Yleisradio ei halunnut julkaista?