Mielestäni oman uskon ja sen auktoriteettien jatkuva kyseenalaistaminen (eli koetteleminen) on hyväksyttävää ja jopa suotavaa. Esitän viisi perustelua, joista viimeinen on itselleni tärkein:
1. Uskon, että kenen tahansa usko voi olla väärällä perustuksella. Vrt. Paavalin henkilöhistoria. Tai vaikka perustus olisi oikea, sen päälle on saattanut tulla rakentaneeksi 'heiniä ja olkia'. Kun näin on, kyseenalaistaminen lisää luottamustani siihen, että Jumala voi näyttää meille mahdolliset harhamme siinä määrin kuin on tarpeellista. Ja sehän on hyvä asia, eikö olekin. Toisaalta, kyseenalaistamisen kieltäminen vähentää tuonlaatuista luottamusta, ja lisäksi tulee mieleen epäilys, onko jossain jotain mätää, kun sitä ei uskalla ajatella. Jos ei ole valmis kyseenalaistamaan omaa uskoaan, kuinka voi olettaa, että joku muu kyseenalaistaisi oman (väärän) uskonsa? Miten väärällä tiellä oleva voisi tehdä parannuksen, ellei hän jossain vaiheessa kyseenalaista uskoaan?
2. Auktoriteetteihin turvautumisessa on kaksi ongelmaa:
a) Auktoriteetit saattava erehtyä yhdessä asiassa, vaikka olisivatkin oikeassa jossain toisessa asiassa.
b) Silloinkin kun auktoriteetti on oikeassa, kieli välittää auktoriteettien mielen ja ajatukset epätäydellisesti, ja sitä epätäydellisemmin mitä kauempana ajassa, paikassa ja kulttuurissa olemme heistä/niistä. Näin ollen saamani käsitys siitä, mihin auktoriteetti jollain asialla viittaa, voi olla eri kuin mihin hän/se todella haluaa viitata. Myös Raamattu osoittaa, että uskosta puhumisen kieli on muuttunut aikojen kuluessa. Kun Israelin kansa kulki erämaassa, 'se kallio, joka heitä seurasi, oli Kristus', mutta ei heillä ollut kristillistä käsitteistöä.
3. Raamatussa esimerkiksi profeetta Elia haastoi Baalin profeetat asialliseen kaksintaisteluun. (Tarkoitan sitä kamppailua Karmelin vuorella, jossa rukoiltiin tulta taivaasta; 1. Kun. 18) Elia suostui kyseenalaistamaan oman uskonsa 'jahvelaisuuden' siinä missä harhana pitämänsä 'baalilaisuudenkin'. Itse asiassa hän kyseenalaisti omaa uskoaan jopa rankemmin: hän valelutti Herran alttarin halot vedellä, mikä tietysti heikensi syttymismahdollisuuksia. Baalin alttari jätettiin kuivaksi.
4. Viimeinen päivä tulee koettelemaan ja kyseenalaistamaan kaiken. Siihen verrattuna meidän haparoivat kyseenalaistuksemme eivät ole mitään. Jos perustus tai sen päällä olevat rakennelmat eivät kestä meidän kyseenalaistuksiamme, kuinka ne kestäisivät päivän, jolloin kaikki salaisuudet paljastuvat ja alkuaineetkin sulavat?
5. Vaikken kyseenalaistaisikaan, en voi olla sydämessäni kyseenalaistamatta. Tämä johtaa epäaitouteen ja salailuun. Uskon sijaan tulee uskottelu.
Olen itse vl, ja toivoisin, että oman uskon kyseenalaistaminen olisi ollut ja olisi edelleen vallitseva asenne seurakunnassamme. Kun näen, että näin ei ole, tuntuu pahalta.
Mitä sitten joutuu kyseenalaistamaan? Periaatteessa ihan kaiken. Ei ainoastaan niitä käsityksiä, jotka ovat erityisiä vl-käsityksiä, vaan myös ne käsitykset, jotka ovat yleiskristillisiä tms. Ei tule kumartaa eikä pelätä ihmisiä eikä jumalankuvia (tai muita Jumalaan viittaavia asioita) vaan Jumalaa. Ja Jumalan suhteenkin tulee kyseenalaistaa se, mitä 'Jumala' oikeastaan tarkoittaa; meillä voi olla vääriä käsityksiä siitä.
Ja sitten: kun suostuu periaatteessa kyseenalaistamaan kaiken, alkaa takaa häämöttää jotain kirkasta ja kestävää. Nimittäin sieltä alkaa häämöttää rauha, jonka on valmistanut Se joka on mikä on. Sillä jos rauha olisi muunlainen, eli jos se riippuisi siitä olenko tehnyt hyvää tai olenko raittiisti ja kuuliaisesti ymmärtänyt ja uskonut joidenkin auktoriteettien (esim. Raamatun tai seurakunnan) ilmaisemat 'totuudet', en voisi koskaan olla varma, olenko Jumalan lapsi. Olen alkanut aavistella, että oikea usko olisikin luonteeltaan jotain tällaista. En tiedä, kuinka monella vl:lla on tuollainen usko, mutta luulisin että aika monella itse asiassa onkin, mutta monella ei.
Tiedän, että voin olla metsässä. Mutta sittenkään minulla ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin uskoa siihen mihin uskon (eikä siihen mihin jokin auktoriteetti käskee). Onko sinulla parempaa vaihtoehtoa?
1. Uskon, että kenen tahansa usko voi olla väärällä perustuksella. Vrt. Paavalin henkilöhistoria. Tai vaikka perustus olisi oikea, sen päälle on saattanut tulla rakentaneeksi 'heiniä ja olkia'. Kun näin on, kyseenalaistaminen lisää luottamustani siihen, että Jumala voi näyttää meille mahdolliset harhamme siinä määrin kuin on tarpeellista. Ja sehän on hyvä asia, eikö olekin. Toisaalta, kyseenalaistamisen kieltäminen vähentää tuonlaatuista luottamusta, ja lisäksi tulee mieleen epäilys, onko jossain jotain mätää, kun sitä ei uskalla ajatella. Jos ei ole valmis kyseenalaistamaan omaa uskoaan, kuinka voi olettaa, että joku muu kyseenalaistaisi oman (väärän) uskonsa? Miten väärällä tiellä oleva voisi tehdä parannuksen, ellei hän jossain vaiheessa kyseenalaista uskoaan?
2. Auktoriteetteihin turvautumisessa on kaksi ongelmaa:
a) Auktoriteetit saattava erehtyä yhdessä asiassa, vaikka olisivatkin oikeassa jossain toisessa asiassa.
b) Silloinkin kun auktoriteetti on oikeassa, kieli välittää auktoriteettien mielen ja ajatukset epätäydellisesti, ja sitä epätäydellisemmin mitä kauempana ajassa, paikassa ja kulttuurissa olemme heistä/niistä. Näin ollen saamani käsitys siitä, mihin auktoriteetti jollain asialla viittaa, voi olla eri kuin mihin hän/se todella haluaa viitata. Myös Raamattu osoittaa, että uskosta puhumisen kieli on muuttunut aikojen kuluessa. Kun Israelin kansa kulki erämaassa, 'se kallio, joka heitä seurasi, oli Kristus', mutta ei heillä ollut kristillistä käsitteistöä.
3. Raamatussa esimerkiksi profeetta Elia haastoi Baalin profeetat asialliseen kaksintaisteluun. (Tarkoitan sitä kamppailua Karmelin vuorella, jossa rukoiltiin tulta taivaasta; 1. Kun. 18) Elia suostui kyseenalaistamaan oman uskonsa 'jahvelaisuuden' siinä missä harhana pitämänsä 'baalilaisuudenkin'. Itse asiassa hän kyseenalaisti omaa uskoaan jopa rankemmin: hän valelutti Herran alttarin halot vedellä, mikä tietysti heikensi syttymismahdollisuuksia. Baalin alttari jätettiin kuivaksi.
4. Viimeinen päivä tulee koettelemaan ja kyseenalaistamaan kaiken. Siihen verrattuna meidän haparoivat kyseenalaistuksemme eivät ole mitään. Jos perustus tai sen päällä olevat rakennelmat eivät kestä meidän kyseenalaistuksiamme, kuinka ne kestäisivät päivän, jolloin kaikki salaisuudet paljastuvat ja alkuaineetkin sulavat?
5. Vaikken kyseenalaistaisikaan, en voi olla sydämessäni kyseenalaistamatta. Tämä johtaa epäaitouteen ja salailuun. Uskon sijaan tulee uskottelu.
Olen itse vl, ja toivoisin, että oman uskon kyseenalaistaminen olisi ollut ja olisi edelleen vallitseva asenne seurakunnassamme. Kun näen, että näin ei ole, tuntuu pahalta.
Mitä sitten joutuu kyseenalaistamaan? Periaatteessa ihan kaiken. Ei ainoastaan niitä käsityksiä, jotka ovat erityisiä vl-käsityksiä, vaan myös ne käsitykset, jotka ovat yleiskristillisiä tms. Ei tule kumartaa eikä pelätä ihmisiä eikä jumalankuvia (tai muita Jumalaan viittaavia asioita) vaan Jumalaa. Ja Jumalan suhteenkin tulee kyseenalaistaa se, mitä 'Jumala' oikeastaan tarkoittaa; meillä voi olla vääriä käsityksiä siitä.
Ja sitten: kun suostuu periaatteessa kyseenalaistamaan kaiken, alkaa takaa häämöttää jotain kirkasta ja kestävää. Nimittäin sieltä alkaa häämöttää rauha, jonka on valmistanut Se joka on mikä on. Sillä jos rauha olisi muunlainen, eli jos se riippuisi siitä olenko tehnyt hyvää tai olenko raittiisti ja kuuliaisesti ymmärtänyt ja uskonut joidenkin auktoriteettien (esim. Raamatun tai seurakunnan) ilmaisemat 'totuudet', en voisi koskaan olla varma, olenko Jumalan lapsi. Olen alkanut aavistella, että oikea usko olisikin luonteeltaan jotain tällaista. En tiedä, kuinka monella vl:lla on tuollainen usko, mutta luulisin että aika monella itse asiassa onkin, mutta monella ei.
Tiedän, että voin olla metsässä. Mutta sittenkään minulla ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin uskoa siihen mihin uskon (eikä siihen mihin jokin auktoriteetti käskee). Onko sinulla parempaa vaihtoehtoa?
Vastaukset 20
Vanhimmat
...On ainut joka kestää tuomiolla.
Jos sinulla on omanasi Kristuksen lahjoittama vanhurskaus, uskon ja Kasteen kautta omistettu, ei tule sinulle silloin hätäpäivää viimeisellä tuomiolla.
Jos sinulle ei tätä vanhurskautta ole, niin olet takuulla hukassa.
Jumalan vanhurskaus on Jumalan valtakunta.
Jumalan valtakunta ei siis ole mikään vanhoillisten harhaopin opettama yhdistys, tai sen jäsenyys, vaan jäsenyys Kristuksen tuumiissa, USKON ja KASTEEN kautta..
minähän taidan tuntea sinut. Keskustellaan lisää!
Hyvä !
No niin. Nimimerkki "Erehtyneen" lisäksi toinen hyvin syvällisesti ajatteleva vl - ellei kyseessä ole sama henkilö. Hyvä kirjoitus.
Olipa vaihteeksi erittäin hyvä kirjoitus vanhoillislestadiolaiselta.
Oman uskon kyseenalaistaminen on myös Raamatun mukaista: joka luulee seisovansa katsokoon ettei lankea.
Kiitos kirjoituksestasi.
Ei ainoastaan ole "sallittua" kyseenalaistaa uskonsa perusteita vaan se on suoranainen velvollisuutemme. Viimeisenä päivänä olemme yksin.
Tuudittautuminen siihen ajatukseen, että olemme organisaationa aina oikeassa (koska Pyhä Henki puhuu kauttamme) - näytti tai tuntui sitten miltä hyvänsä, on minusta todella vaarallinen. Se on hengellistä velttoutta, väärään rauhaan tuudittautumista.
Eikä todellakaan kenelläkään ole mitään lähtökohtaista varmuutta siitä, että oma usko on oikealla pohjalla. Minusta asiaan olisi syytä suhtautua pelokkaalla epäilyksellä ja nöyrästi rukoillen.
Sekin on vaarallista, jos ihminen alkaa tuntea omantunnonpistoksia "vääristä asioista", vaikka siitä, että tuli heikolla hetkellä vähän kohennettua Luojan luomaa ulkonäköä. Tai tuntee omantuntonsa puhtaaksi noudatettuaan tarkasti kaikkea, mikä "on yhdessä sovittu". Se loitontaa Jumalasta. Uskossa ei ole siitä kysymys. Se on juuri uskottelua kun usko ei riitä.
Lutherkin kirjoitti, että seurakunnan on suotavaa ulkoisesti olla mitä kaikenkirjavin, jotta oleellisen voi erottaa selkeämmin. Eli hän näki pahana tässäkin mielessä ulkoisen yhtenäisyyden vaatimuksen. Lisäksi vl-paketti ulkoisine, elämäntapaan ja jopa ulkonäköön liittyvine vaatimuksineen on minusta opillisesti heresiaa.
Vain rehelliselle kyseenalaistamiselle (alkaen omista näkemyksistä), asioiden aidolle tutkailulle, täydelle avoimuudelle, tehtyjen virheiden myöntämiselle - ja anteeksipyytämiselle voi rakentua oikeasti kestäviä asioita. Kuten sanoit, kyseenalaistettuaan kaiken voi nähdä yhtäkkiä kirkkaasti.
Minusta meillä vanhoillislestadiolaisilla on tänä päivänä todella vakava itseemme menemisen paikka, nöyrän itsekritiikin ja avoimen keskustelun aika. Kaikkivaltias Jumala meitä armahtakoon.
""Sekin on vaarallista, jos ihminen alkaa tuntea omantunnonpistoksia "vääristä asioista", vaikka siitä, että tuli heikolla hetkellä vähän kohennettua Luojan luomaa ulkonäköä. Tai tuntee omantuntonsa puhtaaksi noudatettuaan tarkasti kaikkea, mikä "on yhdessä sovittu". Se loitontaa Jumalasta. Uskossa ei ole siitä kysymys. Se on juuri uskottelua kun usko ei riitä.""
Nyt olet rakas sisareni eksynyt väärille poluille, kun toisten omatuntoja arvostelet.
Opin neuvon ja nuhteen sanat , mitä ne merkitsee sinulle?
Älä lähde Jumalattomien tielle, se vie hylkäämään kristityin neuvot. Elämän vanhurskaus kuuluu kristityille. Emme ole sananhelistäjät vaan sanantekijät. Tehkäämme niin kuin herralle otollista on. Ei lihan mielen mukaan vaan niikuin henki neuvoo.
Usko ne epäilyksesi anteeksi.
Melkein itken sitä, ettei sinunlaisia ystäviä ollut silloin lähelläni, kun kyseenalaistin vl-opetuksen ja käytännöt.
Oli kammottavaa olla yksin ajatuksineen ja erottamisineen....
Mutta kun siitä selvisi, niin kaiken näkee välillä todella kirkkaasti. Uskon ydinsanoma nousee esille. Luottamus siihen, että minä olen Jumalani kanssa vuoropuhelussa ilman jonkun maallisen auktoriteetin lupaa tai vakuuttelua.
Me olemme siinä suhteessa todella yksin!
sua poikaparkaa.
Kiitoa Sinulle Hynde kauniista ja vilpittömistä sanoistasi. Minua kosketti sanoistasi välittyvä lämpö ja aito huoli.
On täysin mahdollista, että lyön yli. Tiedostan, etteivät seurakunnan neuvoihin liittyvät kysymykset ole aivan niin yksinkertaisia, millaisina ne ehkä esitän. Siksi avoin keskustelu onkin niin tärkeää.
Mutta mitenhän sen osaisin Sinulle sanoa, että ymmärtäisit mitä tarkoitan, enkä kuulostaisi kärkevältä! Se ei ole ihan helppoa.
Koen erityisen tärkeäksi pitää esillä sitä mielestäni oleellista opillista asiaa, että seurakunnan neuvojen tulisi liittyä saumattomasti Raamatun opetukseen. Muuten inhimillinen järkeily saa liian suuren vallan ja siitä Raamatussa varoitetaan. Elämäntapaan ja ulkonäköön liittyviä yksityiskohtia ei saisi tehdä uskon kannalta kynnyskysymyksiksi, ei niinkään, että ne liitetään opillisesti painavampaan "seurakunnalle kuuliaisuus"-näkökulmaan. Näillä, pikemminkin lestadiolaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvillä monilla asioilla on liian suuri painoarvo vl-liikkeessä nykyisin. Minusta siinä vaanii Sielunvihollisen eksytyksen vaara.
Seurakunnalle tulee kyllä olla kuuliainen, mutta seurakunnan puolestaan tulee näkemyksissään pitäytyä Raamatun opetuksessa.
Meidän on tärkeätä valvoa, sillä synti voi yllättää kyllä vasemmalta (sen tiedämme!) - mutta voi se sen tehdä yhtä hyvin oikealtakin. Meitä vl:ia kannattakin väijyä juuri oikealta, sillä se on salakavalampaa - helpompaa. Emme ole olleet niin valppaina sen suunnan kanssa.
Monet viime aikaiset signaalit, esim. Päivämiehessä ovat synnyttäneet hätäännystä ja pelkoa mielessäni.
Kuinka ihanaa onkaan kuulla, että sinun kaltaisiakin vielä on olemassa vl-joukossa.
Juuri tuota oikean laidan "vartiointia" tarvitaan vl-liikkeessä, sillä vasen laita on jo aivan "joka metriltä" tukittu "vihollisen kavalien nuolien" torjumiseksi:)
Jumalan seurakunta on totuuden patsas.
Siitä on lähdettävä. Tämä raamatun kohta kuinka vaeltaa Jumalan valtakunnassa sai minun kriittisyyden pois ja ymmärsin että olin väärässä muita kohtaan.
Ei päivämiehessä mielestäni mitään hälyyttävää ole ollut. Avoimesti on laitettu mitä on kirjoitetttu ennen. Mutta aina pitää olla varuillaan varsinkin nyt, rauhan aikana.
Sanoit:
"Näillä, pikemminkin lestadiolaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvillä monilla asioilla on liian suuri painoarvo vl-liikkeessä nykyisin. Minusta siinä vaanii Sielunvihollisen eksytyksen vaara."
Parempi turvallinen perinne, joka suojelee ja antaaa oikein ymmärtää mm. näitä ulkonäön yksityiskohtia, mitä raamatussa on.
3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
Lestadiolaisuuden alussa oli tiukka ulkomuodon koreutta koskeva perinne, jonka tiukka pitäminen oli tärkeä seikka ns. esikoisuuden syntyyn.
Alkuseurakunnan aikaan oli tiukka Juutalainen perinne. Lakihenkiset vaativat ympärileikkausta kaikille. Jerusalemin sovintokokoukessa pääätetiin ettei sellaista tarvitse mutta siellä kehoitetiin välttää Juutalaisten pahennuksen tähden verta. On niitä sellaisia epäolennaisia asioita ennenkin ollut ja tärkeämpi oli kristittyjen välinen sopu.
"Mutta niistä, jotka uskoivat pakanoista, olemme me kirjoittaneet ja päättäneet, ettei heidän tarvitse näistä mitään pitää, vaan että he niitä välttäisivät, jotka epäjumalille ovat uhratut, ja verta, läkähtynyttä ja salavuoteutta."
Epäjumalalle uhrattua siis ei saanu syödä, mutta kaikkea lihaa sai ostaa
25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
ja olla kyselemättä onko se uhrattua. Kaikki vaan heikkojen tähden etteivät paheentuisi.
24 Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta
Opillinen raamattuun sitoutuminen ei sais olla liian kärkevää, ettei tehtäis sellaisia raamattua ymmärtämättömiä vääriä päätöksiä kuten kirjanoppinuthenkisiä "veri on kielletty kun se lukee" tai ehkäisy on sallittu kun sitä ei suoraan lue".
Kuitenkin raamattu on kaiken opin lähtökohta yhdessä keskustellen.
Huoleni on myös se että oikea asenteesi menee sellaiseeen väärään kritiikkiin, uskovaisten vikomiseen. Silloin se menee ohi seurakunnan ja tuloksena on vääriä oppia kun toisia ymmärtävä rakkaus unohtuu.
Kun me toinen toista rakastaisimme niin kyllä ymmmärtäisimme miten me näin kaikki suojelemme toistemme uskoamme.
Valvova seurakuntahan olemme me, itse kukin omilla lahjoillamme, Sinäkin ja minä. Ei seurakunta ole jokin meidän ulkopuolellamme oleva asia.
Minustakin meidän elämäntapamme on pääasiassa tervehenkinen ja elämää suojeleva. Ihan kannatettava asia sinänsä. Sitäkin voi ja on syytäkin opettaa. Mutta uskon kannalta ne eivät voi olla kynnyskysymyksiä. Ketään ei voi sitoa siitä syystä, että hän ei noudata elämäntapanormejamme. Se sanotaan selkeästi ja lukemattomia kertoja Raamatussa.
Eli ihan niin kuin Sinäkin sanoit, tärkeintä on että rakkaus säilyy. Että totuudessa rakastamme. On Sielunvihollisen konnankoukku saada meidät riitelemään jostain epäoleellisesta sivuseikasta niin että rakkaus särkyy ja pahimmillaan nuo sinänsä sivuseikat käyvät uskomisen esteeksi.
Kysymys on vanhurskauttamisopista, eli raskaan sarjan opillisesta kysymyksestä. Ei voi millään vähätellä sellaisia tulkintoja, joissa nämä asiat sekoitetaan toisiinsa. Silloin toimitaan yksiselitteisesti vastoin Jumalan sanan opetusta.
Ja Hynde, olen keskustellut asiasta useitten vl-teologien kanssa ja muutaman ikääntyneen puhujaveljen kanssa, jopa yhden srk-miehen kanssa. Kaikki ovat olleet samaa mieltä siitä, että noita asioita ei voi sekoittaa toisiinsa. Jotkut heistä ovat myös nähneet huolestuttavia piirteitä vl-liikkeessä tällä hetkellä.
Katson itse olevani tärkeällä asialla näistä puhuessani. Tarkoitukseni ei ole liata ja mollata - vaan ihan päinvastoin.
On ollut mukava huomata, että Sinäkin kuuntelet ja kommentoit asiallisesti, perustellen. Vaikket selvästikään oikein ymmärrä pointtiani ja näin ollen tulkitset helposti sanani "vikoviksi".
Ajattelepa kuitenkin, että mitä jos olisimmekin harhautuneet tuossa asiassa viime aikoina taas (joskus ennenkin...) niin oikealle, että se alkaisi meitä loitontaa Jumalasta. Eikö silloin olisikin tärkeätä, että valvoisimme ja uskoisimme suu auki ja aidon huolemme ilmaisisimme? Siinähän juuri on kysymys uskon suojelemisesta.
Ehkä jonain päivänä minäkin kykenen kohtaamaan hyndet näin.
vl-palstalla?...
no kyseenalaistamalla vl-uskoa
löytyy kehujia
siinä vinkki; moittikaa vl:iä, saatte kovasti kehuja
ja moitittavia vl-harhaoppeja kyllä riittää!
syntyy auktoriteettien alle ja kasvaa voimakkaiden auktoriteettien alla. Siinä kulttuurissa ei ole virallista hyväksyntää sille, että nostetaan esille erilaisia tulkintoja tai peräti kyseenalaistetaan joitakin herätysliikkeen hämäräperäisiä oppeja (mm. "vain me" oppi).
Tällaiset yritykset on vuosikymmenten ajan torpedoitu tehokkaasti ja lauma on alistunut SRK:n oppeihin ja vl-saarnaajien saarnoihin - olivatpa ne miten pielessä tahansa.
Nykyinen vl-sukupolvi on kokenut ns. uusherätyksen mm. netin ja osaltaan tämänkin palstan kautta, kun täällä voi rauhassa istahtaa lueskelemaan kirjoituksia eikä ole vaaraa, että sinulle oman pohdintasi keskellä tai puheenvuorosi keskeyttäen todetaan: "No menehän kuule kotiin vähän miettimään asioita, niin eiköhän ne siitä selviä". Tämähän on paljon käytetty tapa rauhanyhdistyksillä joidenkin kriittisten puheenvuorojen kohdalla - jos niitä nyt joku onneton edes uskaltaa esittää tietäen tulevansa ei-noteeratuksi tai peräti nolatuksi.
Uskon, että tämän avaajan kaltaisia uuden raamatullisen herätyksen kokeneita oman uskon ja oman herätysliikkeen oppien pohtijoita löytyy yhä enemmän ja enemmän.
Vl-silmiä avautuu. Peli ei ole vielä menetetty.
Täytyy muistaa, ettei yhteiskunnallinenkaan keskustelun ilmapiiri ollut erityisen avointa vielä lähimenneisyydessämme, esim. presidentti Kekkosen aikaan. Oli paljon asioita, joista ei ollut sopivaa puhua, tai joista tuli olla tiettyä mieltä. Maailma ylipäätään on viime vuosikymmeninä tässä suhteessa muuttunut.
Vanhoillislestadiolaisuus ei kulttuurisesti poikkea muusta maailmasta niin paljoa kuin äkkipäätä luulisi. Pelko ja epävarmuus ovat usein synnyttäneet tilanteita, jotka päällepäin näyttäytyvät salamyhkäisinä.
"Johtomiehiämme" ovat vanhemman polven miehet, sodan nähneitten ihmisten kasvattama sukupolvi. Heille puhuminen ei ylipäätään ole aina helppoa. Varsinkaan tunteen asioista tai vaikeista ja ristiriitaisista kysymyksistä. Autoritaarisuus ja kontrolloimisentarve on voinut olla myös suojakilpi.
Kirjaan vielä muutamia keskeneräisiä ajatuksiani, tulevia keskusteluja varten:
1. Ma-ria kirjoitti: "Valvova seurakuntahan olemme me, itse kukin omilla lahjoillamme, Sinäkin ja minä. Ei seurakunta ole jokin meidän ulkopuolellamme oleva asia."
- Hyvä huomio! "Seurakunnan ääni" tai "seurakunnan kanta" -käsitteet on vl-liikkeessä melko yleisiä, ja niistä puhutaan joskus niin kuin ne olisivat objektiivisia/ulkopuolisia asioita. Jotkut varmaan ajattelevatkin, että vakiintuneet ajattelutavat/puhetavat tai viralliset päätökset ovat "seurakunnan ääni", jolle jokaisen pitää olla kuuliainen. Itse ainakin ajattelin siihen malliin nuorempana, koska olin kuullut/luullut niin opetettavan. Mutta jos vaientaa omantuntonsa äänen ollakseen kuuliainen "seurakunnan äänelle", silloin voi aiheuttaa seurakuntaan vamman, joka voi turmella juuri sen äänen, jota haluaisi kuulla.
2. Vl-opissa on varteenotettavia piirteitä, esimerkiksi saarnatun sanan korostus. Se on tavallaan alkuperäisempää (ja jopa 'raamatullisempaa') kuin kirjoitetun sanan eli Raamatun väittäminen ainoaksi auktoriteetiksi. Eihän Aabrahamillakaan ollut Raamattua. Eikä Jeesus käskenyt kirjoittaa, vaan hän käski saarnata. (Tiedän uskonpuhdistuksen muotoperiaatteen, ts. että "Raamattu on uskon ja elämän ainoa auktoriteetti", mutta on muistettava, missä taktisessa tilanteessa se muotoiltiin. Olen myös sitä mieltä, että vl-liikkeessä Raamattua luetaan keskimäärin liian vähän ja oman liikkeen viimeaikaisia kannanottoja liian paljon.) Hyvä, että Raamattu on olemassa, mutta vieroksun Raamatun korottamista erehtymättömäksi protestanttiseksi paperipaaviksi. Jos Raamatusta yritetään tehdä erehtymätön auktoriteetti, joudutaan samanlaisiin ongelmiin kuin muidenkin auktoriteettien kanssa. Esimerkiksi joudutaan selittelemään Raamatun sisäisiä ristiriitoja, joudutaan tekemään tyhjäksi tapa, jolla Raamattu on syntynyt, ja joudutaan selittelemään, miksi ei noudateta aivan kaikkia Raamatun ohjeita. Ylipäänsä ehdottomien auktoriteettien asettaminen aloittaa samalla väistämättä totuuden muuntamisen, koska auktoriteetin mainetta joudutaan varjelemaan vastoin totuutta. (On mielenkiintoista, että Raamatun erehtymättömyyden ylikorostus on oikeastaan ominaista muille liikkeille kuin vl-liikkeelle, mutta monet vl:t ovat kuitenkin omaksuneet sellaisen retoriikan, jossa Raamattu esitetään erehtymättömänä.)
3. Haluaisin käsiteanalyysia sanalle 'raamatullinen'. Apukysymyksiä: Miten voidaan tarkistaa, onko jokin väite 'raamatullinen' vai ei? Vai onko olemassa useita 'raamatullisuuden' asteita, niin että jotkut ajatukset ovat 'raamatullisempia' kuin toiset? Tarkoittaako 'raamatullinen' usko sitä, että uskoo kaiken, mitä Raamattu sanoo? Vai onko 'raamatullinen' vain synonyymi sanalle 'oikeaoppinen'?
4. Meillä ihmisillä on aina taipumus tehdä jumalankuvia eli asioita, jotka viittaavat Jumalaan, ja sitten alkaa kunnioittaa ja pelätä näitä kuvia. On mahdollista, että teemme Seurakunnasta, Raamatusta tai jopa Kristuksesta jumalankuvia ja että alamme sitten turvautua niihin kuviin, sen sijaan että turvautuisimme siihen, mistä alun perin piti olla kysymys. Vl-liikkeessä esiintyy sellaista Seurakunnan korostusta, joka alkaa muistuttaa tuonkaltaista epäjumalanpalvelusta. Siihen liittyy sitten eriasteista 'päähän lyömistä'. Mutta minusta tuntuu, että myös Raamatulla ja Kristuksella voi lyödä päähän. Tällainen olo tulee esimerkiksi silloin, jos kovin yksioikoisesti ja hyökkäävästi todetaan: "Kristus pelastaa, ei siinä muuta tarvita". Vaikka tuo lause olisi tottakin (niin kuin uskon), se ei välttämättä auta etsivää ihmistä loppuun asti. Lause jättää nimittäin hieman epäselväksi, miten Kristus 'realisoituu' eli tulee todeksi, ts. miten ihminen saa Jumalan rauhan sydämeensä. Ajattelisin, että vl-liikkeen seurakuntaoppi on ehkä alunperin yrittänyt vastata tuohon realisoitumiskysymykseen, mutta kyseinen oppi on jossain vaiheessa saanut irvikuvamaisia piirteitä.
5. Onko siis mitään erehtymätöntä? Kun vl-liikkeessä on esiintynyt sellaista kantaa, että seurakunta (kokonaisuutena) on erehtymätön, jotkut toiset vl:t ovat yrittäneet tarjota vastineeksi muotoilua "Seurakunta on erehtymätön, kun se pitäytyy Raamattuun". Miltä kuulostaa? Ainakin herättää lisäkysymyksiä, sillä miten niin Raamattu on erehtymätön? Joten kehitelläänpä ajatusta eteenpäin: "Raamattu on erehtymätön, kun se pitäytyy 'Kristukseen'". Kuulostaa melko asialliselta. Mutta on pakko jatkaa: "'Kristus' eli Kristuksen käsite on erehtymätön, kun se pitäytyy siihen, mikä Kristuksen käsitteessä on ikuista, eli siihen, että Se, joka on mikä on, pelastaa". Tämä Kristus oli jo Aabrahamilla, Mooseksella, Elialla jne; ja toivottavasti meilläkin.
6. Aina on vaarana, että oikeakin kannanotto kanonisoidaan, painekyllästetään, pannaan purkkiin ja pakettiin, ja syötetään pahaa aavistamattomille Jumalan sanana. Haluaisin muotoilla epätarkkuusperiaatteen: Jos halutaan sanoa Jumalasta tai uskosta jotain yleispätevää, se on väistämättä hyvin epämääräistä ts. jotain sellaista kuin että 'Jumala on mikä on' tai korkeintaan 'Isä, Poika ja Pyhä Henki, aamen'. Jos taas halutaan sanoa Jumalasta ja uskosta jotain täsmällistä tai erityistä (esimerkiksi vl-lause 'Perhesuunnittelu on syntiä'), se ei välttämättä päde toisessa ajassa, paikassa, kulttuurissa tai elämäntilanteessa, vaikka sattuisikin olemaan totta jollekin ihmiselle jossakin tilanteessa. (Johdonmukaisuuden vuoksi saman täytynee koskea myös vastalauseita, esimerkiksi lausetta 'Perhesuunnittelu ei ole syntiä'.) Oikeakin kannanotto on oikea vain siinä tilanteessa, jossa se on sanottu. Vaikka tämä mitä nyt kirjoitan, olisikin 'oikein' tässä tilanteessa, olisi katastrofaalista, jos siitä kirjoitettaisiin katekismus jota luettaisiin rippikoulussa asiayhteydestään irroitettuna 500-1000 vuoden päästä. Ja vielä varustettuna sillä lausunnolla, että 'jollet näitä usko, et pelastu'. Jumalasta ei saa tehdä kuvaa.
7. Vl-liikkeen sisällä on erilaisia 'kieliä'. Tämä voi johtua siitä, että ihmisillä on yleensäkin erilaisia suhteita kieleen ja sitoutumiseen. Toisaalta se voi johtua siitäkin, että yksimielisyyttä on pidetty tärkeänä. Yksimielisyyden varjelemiseksi on vuosikymmenien aikana kehitelty lausemuotoiluja, joita kaikki käyttävät, mutta joilla on eri ihmisille eri merkitys. Tämä saattaa hämätä ulkopuolisten lisäksi myös vl:ia itseään. Asia vaatisi perusteellisempaa analyysia, mutta en osaa sitä nyt tehdä eikä se tähän puheenvuoroon mahtuisikaan; tästä tuli jo muutoinkin pitkä.
Ketju alkaa olla historian hämäriin hautautunut, joten sinun kannattaisi siirtää viestisi uudeksi aloitukseksi.