Nyt pelottaa

(viestin aakkoset puuttuvat koska asun ulkomailla)
Aloitin laihduttamisen (tai siis itselleni ja muille vaitin terveelliset elamantavat) puolisen vuotta sitten. Pikkuhiljaa lopetin herkut,ja sitamukaa rasvaiset ruuat,vahitellen katosi rasva leivan paalta,ja jopa maitotuotteet.. Sitten kaikki herkut muuttuivat pikkuhiljaa EI sallituiksi. Tunsin olevani voimakas ja vahva, kun olin ainut joka pystyi olemaan syomatta karkkia ja suklaata yms. Tuntui hyvalta kuulla kun joku sanoi etta olin laihtunut.Laihduin viidessa kuukaudessa 7 kiloa.

Sitten tuli uusi elamantilanne,muutin pois kotoa. Kaikki sujui aluksi hyvin,kunnes rupesi taas tekemaan mieli herkkuja. Aluksi vain pari palaa suklaata ja se oli siina. Mutta tilanne muuttui,halusin enemman.. Illalla ennen nukkumaanmenoa otin tavakseni nautiskella herkkuja. Lopulta tuli pahin, 'loysin' ahmimisen. Ja sen mukana oksentamisen. Olen nyt oksentanut muutaman kerran ahmimisen jalkeen,ja ruvennut sen mukana karsimaan kauheesta huonosta omastatunnosta ja lihomisen pelosta. Koko ajan mietin vaan ruokaa,lasken kaiken minka syon,illalla mietin jo valmiiksi seuraavien paivan ruoka annokset. Ja koko ajna pelkaan millon ratkean taas ahmimaan ja oksentamaan!

En tiada mita mun kandeis tehda,taa kaikki on kuitenkin niin alussa vasta,enka tieda kannattaako puhua viela bulimiasta!
Ahdistusta on kuitenkin joka paiva,ja mikaan muu kuin syominen ei pyori mielessa. Mutta en vaan osaa ottaa tata tarpeeks vakavasti.. onko mikaan edes pielessa,vai onko taa ihan normaalia nuoruuden yla ja alamakea? Itsetunto ongelmineen.
Te,jotka tunnette bulimian,kertokaa voiko kyseessa tosiaan olla niinkin vakava sairaus!
tunnen kuitenkin tarttevani jotain apua,tai keskustelukumppania,olen meinaa tan asian kaa 100% yksin!
71081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viela se,etta olen tallahetkella 165/49. Ja 17 vuotias.

Äänestä
  • ensiksi: painosi on hyvä tällä hetkellä. toiseksi: kyllä olet oikeassa sulla on bulimia. eli ei mikään nuoren-iän ala- ja ylimäki. sen on tultu huomattua et mitä enemmän kiellät itseltäsi jotain sitä enemmän sä sitä haluat (makeiset). mutta miksi ihmeessä lopetit maitotuotteet? tarvithan sä kalsiumia! jos et hae apua se jatkuu ja muuttuu pahemmaksi.

    Äänestä

  • aivan oikeassa kirjoitti:

    ensiksi: painosi on hyvä tällä hetkellä. toiseksi: kyllä olet oikeassa sulla on bulimia. eli ei mikään nuoren-iän ala- ja ylimäki. sen on tultu huomattua et mitä enemmän kiellät itseltäsi jotain sitä enemmän sä sitä haluat (makeiset). mutta miksi ihmeessä lopetit maitotuotteet? tarvithan sä kalsiumia! jos et hae apua se jatkuu ja muuttuu pahemmaksi.

    Ahmimishäiriö ei näy päällepäin. Potilaat ovat yleensä normaalipainoisia, mutta kokevat itsensä lihaviksi ja haluaisivat laihtua. Toistuva oksentaminen johtaa elimistön elektrolyyttitasapainon häiriöihin ja lisätauteihin. Veren happo-emästasapaino on bulimiapotilailla usein järkkynyt ja ahmimishäiriöisillä tytöillä esiintyy kuukautishäiriöitä. Bulimiapotilaat valittavat usein ummetusta tai toiminnallisia vatsaoireita.

    Hapan oksennus vahingoittaa hammaskiillettä ja hammasoireet ovatkin tavallisia pitempään bulimiaa sairastaneilla. Ensin hampaan pinta muuttuu epätavallisen sileäksi luonnollisten uurteiden tasoittuessa ja myöhemmin hampaat rapistuvat enemmän kiilteen syöpyessä.

    Masennus on bulimiapotilaan yleisin psyykkinen ongelma; sen esiintyvyys on arviolta kolminkertainen normaaliväestöön verrattuna. Myös ahdistuneisuus, pakko-oireet ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat tavallisia, samoin kuin persoonallisuushäiriöt

    Äänestä

  • viel vähän kirjoitti:

    En vaan tieda miten voin hakea apua,se tuntuu mielettoman vaikealta.Tosiaan kuukautiset ovat ihan sekaisin,viimeksi yli 5 kuukautta sitten.

    Äänestä

  • tuskainen kirjoitti:

    En vaan tieda miten voin hakea apua,se tuntuu mielettoman vaikealta.Tosiaan kuukautiset ovat ihan sekaisin,viimeksi yli 5 kuukautta sitten.

    Julkinen terveydenhuolto: Kouluterveydenhuolto, terveyskeskukset, syömishäiriöklinikat, psykiatrian klinikat

    Varsinaiseen hoitoon hakeutuminen tapahtuu usein terveydenhoitajien ja koulu- tai terveyskeskuslääkäreiden kautta. Terveydenhoitajat ja terveyskeskuslääkärit ovatkin tärkeässä asemassa syömishäiriöiden tunnistamisessa ja hoitoon ohjauksessa. Syömishäiriötä hoidetaan useimmiten kunkin alueen keskussairaaloissa.

    Syömishäiriöiden hoito on monitasoista. Hoitoon kuuluvat mm. ravintoterapeuttiset ohjeet, somaattisen hyvinvoinnin seuranta sekä ryhmä- ja yksilöterapeuttiset keskustelut. Hoidossa on mukana moniammatillinen tiimi, mm. lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja, fysioterapeutti ja ravitsemusterapeutti. Jos syömishäiriöihin sairastunut tarvitsee osastohoitoa, hoito alkaa usein sisätautiosastoilla, josta se siirtyy psykiatrisen klinikan osastoille. HYKS:n psykiatrian klinikan yhteydessä toimii syömishäiriöklinikka, joka tarjoaa sekä polikliinista että osastohoitoa.

    Ystävät ja perhe

    Ystävien ja perheen tuki on tärkeä osa paranemisprosessia. Usein paraneminen alkaakin siitä, kun uskaltautuu kertomaan asiasta jollekin läheiselle ystävällä tai sukulaiselle. Omalle perheelle voi olla aluksi vaikea puhua syömishäiriöistä ja silloin läheinen ystävä voi tarjota tärkeän tuen. Ystävien ja perheen tuen tärkeys jatkuu koko paranemisprosessin ajan.

    Anonyymi keskusteluapu ja keskusteluryhmät

    Keskusteluapua voi hakea myös erilaisista anonyymeista keskustelupalveluista, esimerkiksi palvelevista puhelimista tai syömishäiriöistä kärsiville naisille tarkoitetuista keskustelu- ja tukiryhmistä. Anonyymit ongelmasyöjät, infopuhelin 020 6511 31, tarjoaa sekä puhelinkeskustelua että keskusteluryhmiä. Ohjattuja keskusteluryhmiä syömishäiriöistä kärsiville järjestetään Suomen mielenterveysseurassa ja pääkaupunkiseudun opiskelijoille Nyyti ry:ssä (p. 6840660).

    Terapiapalvelut

    Psykoterapiaa käytetään usein osana syömishäiriöiden hoitoa. Se on ajankohtaista silloin, kun akuuttivaihe on takanapäin. Psykoterapiapalveluita tarjoavat mm. yksityiset psykoterapiasäätiöt sekä opiskelijoiden kyseessä ollessa YTHS. Terapiaan on mahdollista saadaan KELA:n tuki

    Äänestä

  • tos olis sit vähän tietoa kirjoitti:

    Kiitos infosta,olenkin surffannut netin bulimia osiot aika hyvin lapi,joten oon saanu hyvin informaatiota.
    Vaikeeta vaan on kun tuntuu et mieli on ihan sekasin,en pysty aattelee mitaan muuta kun ruokaa 24h,ja siitahan sekoaa.. tuntuu et on paholainen sisallani.
    Talla viikolla onneks olen vaan kerran erehtynyt ahmimaan-ja oksentamaan. oottelen vaan taas hetkea kun jaan yksin,ja himo saa vallan.. :/
    Miten te bulimikot yritatte selvita pahoista tilanteista? Ja miten saan mieleni normalisoitua, terapia tassa vaiheessa tuntuu vaan niin liioitetulta.
    Kiitos kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan.

    Äänestä

Raahasin sitten itteni viime viikolla koulun terkkarille,ja kerroin bulimian kaltaisista ongelmistani. Kylla se helpotti, vaikka vaikeaa olikin. Terkkari lupasi etsia oikean ihmisen mulle, joka osaa auttaa ongelmassani,ehka psykologi tai jotai (??). Lupasi ottaa yhteytta myohemmin talla viikolla,keskiviikkoon mennessa.Mutta ei sitten ikina soittanut.Nyt masentaa. Ei oo rohkeutta menna uudestaan apua ruinaamaan. :(
Ahh... ahmimisia ja oksenteluja on siis taas jatkunut.Tanaan huomasin oppineeniu oksentamaan ilman etta tyonnan sormia kurkkuun,muutenkin tuntui perin helpolta. pelottavaa. Nyt meen pois surkuttelemasta..oon vaan niin vihanen itelleni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuskainen kirjoitti:

(viestin aakkoset puuttuvat koska asun ulkomailla)
Aloitin laihduttamisen (tai siis itselleni ja muille vaitin terveelliset elamantavat) puolisen vuotta sitten. Pikkuhiljaa lopetin herkut,ja sitamukaa rasvaiset ruuat,vahitellen katosi rasva leivan paalta,ja jopa maitotuotteet.. Sitten kaikki herkut muuttuivat pikkuhiljaa EI sallituiksi. Tunsin olevani voimakas ja vahva, kun olin ainut joka pystyi olemaan syomatta karkkia ja suklaata yms. Tuntui hyvalta kuulla kun joku sanoi etta olin laihtunut.Laihduin viidessa kuukaudessa 7 kiloa.

Sitten tuli uusi elamantilanne,muutin pois kotoa. Kaikki sujui aluksi hyvin,kunnes rupesi taas tekemaan mieli herkkuja. Aluksi vain pari palaa suklaata ja se oli siina. Mutta tilanne muuttui,halusin enemman.. Illalla ennen nukkumaanmenoa otin tavakseni nautiskella herkkuja. Lopulta tuli pahin, 'loysin' ahmimisen. Ja sen mukana oksentamisen. Olen nyt oksentanut muutaman kerran ahmimisen jalkeen,ja ruvennut sen mukana karsimaan kauheesta huonosta omastatunnosta ja lihomisen pelosta. Koko ajan mietin vaan ruokaa,lasken kaiken minka syon,illalla mietin jo valmiiksi seuraavien paivan ruoka annokset. Ja koko ajna pelkaan millon ratkean taas ahmimaan ja oksentamaan!

En tiada mita mun kandeis tehda,taa kaikki on kuitenkin niin alussa vasta,enka tieda kannattaako puhua viela bulimiasta!
Ahdistusta on kuitenkin joka paiva,ja mikaan muu kuin syominen ei pyori mielessa. Mutta en vaan osaa ottaa tata tarpeeks vakavasti.. onko mikaan edes pielessa,vai onko taa ihan normaalia nuoruuden yla ja alamakea? Itsetunto ongelmineen.
Te,jotka tunnette bulimian,kertokaa voiko kyseessa tosiaan olla niinkin vakava sairaus!
tunnen kuitenkin tarttevani jotain apua,tai keskustelukumppania,olen meinaa tan asian kaa 100% yksin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu