Lisää potkuja odotettavissa?

Päivitetty 31.10.2014 16:32, julkaistu 31.10.2014 16:30
Kärsämäki selvittää ruokahuolto- ja siivouspalvelujen ulkoistamista

Kuva: Laura Seppä Laura SeppäLähetä palautetta toimittajalle

Kärsämäen kunta mahdollisesti ulkoistaa ja kilpailuttaa siivous- ja ruokahuoltopalvelunsa. Toisena vaihtoehtona on tuottaa ne itse ja tehostaa toimintaa.
Kärsämäellä selvitetään parhaillaan, kannattaako kunnan ruokahuolto- ja siivouspalvelut ulkoistaa. Tekeillä on kunnan ulkopuoliselta konsultilta tilaama selvitys. Sen tulosten perusteella ulkoistaminen etenee piakkoin päätöksentekoon.

– Konsultti on hoitanut asiaa, ja jos tämä menee sillä tavalla, kuin sieltä on tietoja saatu, asia saadaan aika pian käsittelyyn, Kärsämäen kunnaninsinööri Martti Pietikäinen kertoo.

Ensin ulkoistusasian saa mietittäväkseen tekninen lautakunta. Sen jälkeen on kunnanhallituksen vuoro.

Selvityksessä on pohdittu erilaisia ruokahuolto- ja siivouspalveluiden tuottamistapoja. Yhtenä niistä on näiden palvelujen ulkoistaminen aivan kokonaan. Tällä hetkellä palvelut tuottaa Kärsämäen kunta itse.

Jos päättäjät päätyvät ulkoistamiseen, se tarkoittaisi sitä, että kaikki ruokahuolto- ja siivouspalvelut tuottaisi joku muu taho, kuin kunta, ja kunta maksaisi tälle taholle niiden tuottamisesta.

– Palvelut menisivät ihan täysin ulkoistukseen, Pietikäinen toteaa.

Ulkoistaminen ei ole silti ainoa vaihtoehto. Asiaa työstävä ulkopuolinen konsultti on saanut tehtäväkseen selvittää senkin vaihtoehdon, mitä merkitsisi, jos kunta jatkaa ruokahuolto- ja siivouspalvelujen tuottamista edelleen itse.

– Tämäkin tosiaan sisältyy selvitykseen, eli mitä mahdollisuuksia kunnalla on tehostaa toimintaa, Pietikäinen huomauttaa.

Lopulliset johtopäätökset vaihtoehtojen paremmuudesta vedetään vasta selvityksen valmistuttua. Pietikäisen mukaan vaihtoehdoissa on näkyvissä eroja jo tällä hetkellä, mutta tarkemmin hän ei ota asiaan kantaa.

Jos Kärsämäellä päädytään ulkoistamaan ruokahuolto- ja siivouspalvelut, edessä on palvelujen kilpailutus.

Ruokahuolto- ja siivouspalvelujen parissa työskentelee Kärsämäen kunnassa tällä hetkellä noin 20-30 henkilöä.

Jos palvelut päätetään ulkoistaa, muutos tapahtuu vasta ensi vuonna. Pietikäinen arvioi, että jos ulkoistamiseen ja kilpailutukseen päädytään, ulkoistaminen voisi toteutua esimerkiksi huhtikuun alussa ensi keväänä.

Ulkoistamispohdintojen taustalla ovat eurot. Kärsämäen kunta yrittää säästää rahaa kaikkialta, mistä voi.

– Rahahan se tahtoo näissä takana olla. Säästöjä pitäisi saada, Pietikäinen toteaa.
921142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

"Kärsämäen kunta yrittää säästää rahaa kaikkialta, mistä voi"

Äänestä

30 hlö työttömäksi, onko sitä otettu huomioon-ja samalla Kärsämäki imago - viihtyvyys-työllisyys, ihminen ei elä ainostaan rahasta vaan myös leivästä

Äänestä
  • jakeluun vallitseva kepulaskuoppi kuinka pienempi summa on enemmän kuin pois potkittujen veromenetykset kunnalle?
    Ihan sama mikä asia tai kohde niin mistään ei löydy sitä maalaisjärkeä. Potkuja järkättiin ensin hoitajille ja nyt kokit ja siivoojat yritetään saaha pihalle tilanteessa missä osalle päättäjistä hommataan siinä sivussa työpaikkoja??

    Monta minuuttia menee ennenkuin kepusheriffi sensuroi? Sullemulle ja sheriffi pitää huolen ettei asioista hiiskuta

    Äänestä

  • Itse otti kj:n kanssa yhteen kun on jäämässä eläkkeelle eikä saanut omasta mielestään tarpeeksi ja nyt on äänitorvena miten pitää säästää? Marjattako (petturi) siellä nyt kepujen kohteena on?

    Äänestä

  • lujabetonin työpaikoilla jotka muka pelastaa kunnan (miljoona incapin kaivoon sitä ennen) ja nyt ollaan potkimassa kärsämäkisiä työntekijöitä enemmän pihalle kuin lujabetoni kärsämäkisiä työllistää: L o g i i k k a ??

    Äänestä

  • Ensin juhlittiin kirjoitti:

    lujabetonin työpaikoilla jotka muka pelastaa kunnan (miljoona incapin kaivoon sitä ennen) ja nyt ollaan potkimassa kärsämäkisiä työntekijöitä enemmän pihalle kuin lujabetoni kärsämäkisiä työllistää: L o g i i k k a ??

    Et sinä pysty hokkuspokkus logiikkaa ymmärtämään,en minäkään....

    Äänestä

  • Ensin juhlittiin kirjoitti:

    lujabetonin työpaikoilla jotka muka pelastaa kunnan (miljoona incapin kaivoon sitä ennen) ja nyt ollaan potkimassa kärsämäkisiä työntekijöitä enemmän pihalle kuin lujabetoni kärsämäkisiä työllistää: L o g i i k k a ??

    ne omat työssäkäyvät ei nosta kunnan imagoa mitenkään uutisiin neo hiljaista sakkia ja vapisevat potkuja oottaessa, jos kunta alkais potkimaan lujabetonilta nousisi kielteinen häly.
    Kärsämäki on todella poliittisen sisäsittoisuuden kupan runtelema silmät pitkin nokanvartta vieraita ei suvaita ainakaan jotka ei sano "Heil Kepu", olisikin paree ett kämäki kepulaiset alkaisi käyttää nastapohja kenkiä kuulisi jo kaukaa siirtyä toiselle väylälle eikä tartteis luottaa vain hajuun

    Äänestä

  • Hauskamies tuo P. kirjoitti:

    Itse otti kj:n kanssa yhteen kun on jäämässä eläkkeelle eikä saanut omasta mielestään tarpeeksi ja nyt on äänitorvena miten pitää säästää? Marjattako (petturi) siellä nyt kepujen kohteena on?

    Kyllä sairaspoissaolot ja Marjatan jatkuva poissaolo ammattiyhdistys asioissa nostavat kustannuksia.
    Kyllä kunnanjohtajakin pitäisi panna tarjouskilpailuun.

    Äänestä

seo temmonen juttu, että ne ulkoistamisen ensitarjoukset on harakiriä, kun harakiri pääsee sisälle niin kirihara tulee tilalle

Äänestä
  • joka ylisti täällä mm. RÄÄKKYLÄN MALLIA miten se oli lähes jeesuksen uusi tuleminen kunnes.....miljoonan säästöt jotka sijoitettaisiin muihin menoihin muuttuikin millin alijäämäksi eikä tullut latin latia säästöjä vs. vanha malli vaan lisämenoja sossutädin ja lääkärin palkoista yms

    Äänestä

eikä taas noita ollaan tekevinään säästöjä joilla vain sotketaan asiat. Reilun kymmenen lukiolaisen bussilipuilla säästetään huomattavasti enemmän kuin antamalla kaksinkertaiselle määrälle kunnan työntekijöitä potkut!!

Toisena vaihtoehtona kuntajohdon ulkoistaminen perkele

Äänestä
  • Aimo rakas... kyllä me kaikki tiedämme, että sinä haluat yhdistää Kärsämäen Pyhäjärveen mut ei se nyt oikein käy joten anna jo olla se räksytys ja kuntajohdon ulkoistamispuuhat.

    Äänestä

  • liike suljettu kirjoitti:

    Aimo rakas... kyllä me kaikki tiedämme, että sinä haluat yhdistää Kärsämäen Pyhäjärveen mut ei se nyt oikein käy joten anna jo olla se räksytys ja kuntajohdon ulkoistamispuuhat.

    vainoharhainen kun kaikki eivät ole Aimoja eikä sinulta edes kysytä mihin kärsämäki pakkoliitetään jonka mukana sinulle niin rakas hyvävelijärjestö kaatuu siinä sivussa "kiitos" edellämainittujen toimien ansiosta.

    Äänestä

  • mutta se ei tuo säästöjä ruokahuoltoon eikä siivouspalveluun,siispä sieltäkin löysät pois.. eikun luuta heilumaan

    Äänestä

Hevetti, eihän se nyt natsaa mitenkään, että tässä tilanteessa mennään Sipilän ohjeitten mukaan ja potkitaan oman pesän sisältä ulos

Äänestä
  • vaan vähemmistön edustajien pesästä.

    Äänestä

  • Ei omasta pesästä kirjoitti:

    vaan vähemmistön edustajien pesästä.

    se nyt on kohteena kun petti puolueen vastustamalla oman puolueen lakien rikkomista?

    Äänestä

  • potkittu kortistoon oman kunnan työntekijöitä maksetaan kohta työttämyysavustuksista osa kunnan kassasta. Alkaa vuoden alusta sekin sanktio

    Äänestä

  • Ja sitten kun on kirjoitti:

    potkittu kortistoon oman kunnan työntekijöitä maksetaan kohta työttämyysavustuksista osa kunnan kassasta. Alkaa vuoden alusta sekin sanktio

    Niin, jos ulkoistetaan niin ruokahuolto ja siivous ei tietenkään tarvitse yhtään työntekijää, ainakaan aimon mielestä.

    Äänestä

korotetaan flankkiloille k-veroa

Äänestä
  • Kyllä kunnaninsinöörin täytyy nyt ulkoistaa itsensä ensimmäisenä ja antaa kokkien ja siivoojien olla rauhassa vai onko insinöörikoulussa ollut myös kokkausta ja siivousta vai onko hän käynyt myös emäntäkoulun?????

    Äänestä

  • Asiantuntija??? kirjoitti:

    Kyllä kunnaninsinöörin täytyy nyt ulkoistaa itsensä ensimmäisenä ja antaa kokkien ja siivoojien olla rauhassa vai onko insinöörikoulussa ollut myös kokkausta ja siivousta vai onko hän käynyt myös emäntäkoulun?????

    on tapellut ihan hokkasen kanssa mutta noin kivuttomasti se käy hanke potkia kortistoon 20-30 kun ei oma työpaikka ole kyseessä.

    Kuntalaisten ilta oli osoitettu mm kuntalaisten säästöehdotuksille mutta meni attendon ylistysjuhlaksi ja nyt on hyvävelit taas ottaneet kohteekseen kepujen sisäpiiriin kuulumattomat ulkopuoliset kuntalaiset.

    Attendo piti välttämättä saada ettei mene työpaikat ja nyt tämä *********n ******* julistaa miten pitää saada potkut 20-30 kuntalaiselle vaikka juuri sen attendonsa saivat jonka saamisen piti varmostaa työpaikkojen säilyminen kunnassa. No ei siltä näytä.

    Äänestä

  • Asiantuntija??? kirjoitti:

    Kyllä kunnaninsinöörin täytyy nyt ulkoistaa itsensä ensimmäisenä ja antaa kokkien ja siivoojien olla rauhassa vai onko insinöörikoulussa ollut myös kokkausta ja siivousta vai onko hän käynyt myös emäntäkoulun?????

    ingejöörin ei tarvitse koska kaikkeen löytyy ratkaisu

    Äänestä

  • Asiantuntija??? kirjoitti:

    Kyllä kunnaninsinöörin täytyy nyt ulkoistaa itsensä ensimmäisenä ja antaa kokkien ja siivoojien olla rauhassa vai onko insinöörikoulussa ollut myös kokkausta ja siivousta vai onko hän käynyt myös emäntäkoulun?????

    Kunnaninsinööri on suorittanut hänelle Hokkasen antaman tehtävän ja päättäjät aikanaan päättävät.

    Äänestä

Konsultti on immeinen joka myy tyhjää.

Äänestä

konsultti kuuntelee herkälä korvalla heti alkuun toivetten painotusta ja tulos on jo silloin valmis loppu on vain tilinteko, sama juttu kun tehdään tutkimuksia mistä tahansa niin rahoituskanavat ratkaisee tuloksen, kärsämäen konsultti selvitys Siivous-ja ruokahuollon ulkoistamisesta-tutkinta on samanlainen, M P sananvalinnoistakin se näkee selvästi, että ko haetaan uskottavuuta em ulkoistamiseen

Äänestä
  • Ulkoistaminen perusteltiin mm. sillä, että siten säilyy työpaikat kunnassa ja nyt on huomattavasti enemmän päitä pölkyllä vaikka saivat attensa? Joko siellä on todettu ettei atte tuo säästöjä kun seuraavaa mielenosoituksen aihetta suunnittelevat?

    Eniten minä ihmettelen miten suuresti ihailtu ja arvostettu insinööri meni möläyttämään hankkeen kaikkien tietoisuuten jo nyt koska kärsämäessä asiat on tapana hoitaa suljettujen ovien takana ja tuoda ne sitten nopeasti valt.kokoukseen juntattaviksi.

    Äänestä

totta, voip olla pientä jäynää eläkeneuvottelun jälkeisiä

Äänestä
  • Onko ihmisillä noin lyhyt muisti? Kunta lähetti jopa mm. ministeriölle vastineen jossa perusteltiin ulkoistamista ja eroa kuntayhtymästä mm. sillä, että siten työpaikkojen säilyminen kunnassa turvataan ja nyt on 20-30 työpaikkaa uhattuna. Edelleen enemmistön edustajat uhkailivat ja huusivat kuorossa kuinka edessä on leikkaukset jne. JOS EI SAADA ATTENDOA ja nyt kun attendonsa saivat paita kääntyi omia perusteita vastaan.

    Attendon säästöillä piti mm-. kattaa koulutusjärjestelmän kustannuksia osiltaan mutta eikös perkeleet iskeneet sinnekkin ja kuinkas muutenkaan, lukion sulkemista ei edes mietitä.
    Pyhät lehmät VO ja LUKIO.

    Äänestä

  • kissapöydälle kirjoitti:

    Onko ihmisillä noin lyhyt muisti? Kunta lähetti jopa mm. ministeriölle vastineen jossa perusteltiin ulkoistamista ja eroa kuntayhtymästä mm. sillä, että siten työpaikkojen säilyminen kunnassa turvataan ja nyt on 20-30 työpaikkaa uhattuna. Edelleen enemmistön edustajat uhkailivat ja huusivat kuorossa kuinka edessä on leikkaukset jne. JOS EI SAADA ATTENDOA ja nyt kun attendonsa saivat paita kääntyi omia perusteita vastaan.

    Attendon säästöillä piti mm-. kattaa koulutusjärjestelmän kustannuksia osiltaan mutta eikös perkeleet iskeneet sinnekkin ja kuinkas muutenkaan, lukion sulkemista ei edes mietitä.
    Pyhät lehmät VO ja LUKIO.

    Tuohon voi lisätä toimintakeskuksen, se on kuin korkeatasoinen kulttuuritapahtuma = esiintyjiä enemmän, kuin yleisöä.
    Toimintakeskuksessa ohjaajia enemmän, kuin ohjattavia. Yhteistyö alueella olevan palvelulaitoksen kanssa, siellä hoitopäivän hinta vähintään 100 euroa, toimintakeskuksessa arvio 150 euroa/vrk = 250 euroa/ vrk ja vyörytykset lisättynä.

    Äänestä

net heiluu ku hullun kerpä mieletömän persiissä!

Äänestä

potkuja merkitse jos työpaikoilla ei ole ylimiehitystä, kyllähän jatkossakin siivotaan ja ruokitaan..nyt vaan katsotaan miten homma järjestetään edullisimmin.Monessa kohteessa jo yksityinen siivoaa.Jos kilpailutukseen menee niin tarjousta vaan jättämään.

Äänestä
  • siisteystasoon ei kajota eikä ruokaan mitä tarjotaan, raakaineet ruokaan ulkomaalta tuotua halpatuotantoa. Hintahan voi olla sitten halvempi.

    Äänestä

  • Niin jos kirjoitti:

    siisteystasoon ei kajota eikä ruokaan mitä tarjotaan, raakaineet ruokaan ulkomaalta tuotua halpatuotantoa. Hintahan voi olla sitten halvempi.

    Lämmitettäviä puolivalmisteita nytkin ehkä hernekeittoa lukuunottamatta.

    Äänestä

jaa hinnat nousee myöhemmin

Äänestä

ei ole kepujen lähiruokaa. tekevätpähän itselleen hallaa. keskieurooppa jyllää.

Äänestä
  • paree ois kauppojen roskikset lukita

    Äänestä

Tämä on varautumista siihen, että 2017 alusta sotesta maksetaan sekä sotealueelle että sen lisäksi vielä addendolle toinen mokoma.

Äänestä

menkää kotia tupruttelemaan

Äänestä

ä kun kunta maksoi kilpailutuksen jonka vastine oli taas lisämenojen aiheuttaminen kunnalle. On meillä kyllä kallis kuntajohto ja ohjausryhmä jonka "säästöt" on tähän mennessä aiheuttaneet kunnalle pelkästään lisämenoja..Paljonko meni kankkulan kaivoon tällä kertaa?

Äänestä
  • saa ne jotka äänesti attendoa vastaan?

    Äänestä

  • en kokoonpano teknisessä lautakunnassa? Tasan yksi jolla on ammattiosaamista muut..voi kauhia

    Äänestä

  • Pyhäjokiseudussa 31.10.2014:

    "Jos Kärsämäellä päädytään ulkoistamaan ruokahuolto- ja siivouspalvelut, edessä on palvelujen kilpailutus"

    "Kunnaninsinööri (esityslistalla) 22.1.2015
    Tekninen lautakunta päättää irtisanoa ruoka- ja siivoustoimen henkilöstöstä
    yhteensä neljä työntekijää."

    Mitäs järkeä tuossa nyt on kun irtisanojana on tekninen lautakunta kun pyhäjokiseudussa kerrottiin 24.11.2014 :

    "Martikaisen mukaan kunta ei ole ilmoittanut tarkkoja lukuja työpaikkojen vähentämisestä, sillä mahdolliset henkilöstövähennykset ovat kilpailutuksen voittavan yrityksen asia"

    Niin että miten ennen kilpailutusta Pietikäinen on jo potkimassa siivoajia pihalle vaikka selvitysvaiheessa kerrottiin kuinka se on kilpailutuksen voittajan asia?? Minkä ihmeen takia ulkoistetaan kun ei ole enää tarvetta teknisen lautakunnan antaessa potkut ennen kilpailutusta?????????

    Äänestä

  • Mitä ihmettä??? kirjoitti:

    Pyhäjokiseudussa 31.10.2014:

    "Kunnanhallitus § 323 18.11.2014
    Damico Oy:n tekemä selvitys on osoittanut, että toimialojen ULKOISTAMISELLA
    on mahdollisuus saavuttaa ISOMMAT SÄÄSTÖT kuin kehittämällä kunnan omaa
    toimintaa.
    Kilpailutus ja toimintaan liittyvät valmistelut ajoitetaan siten, että ulkoistuksena toiminta voidaan aloittaa hiihtoloman 2015 aikana. (Valmistelija: kunnaninsinööri,

    Puheenjohtajan avattua keskutelun Raija Aulis teki esityksen: kunnanhallitus
    esittää valtuustolle, että kunta OMANA TOIMINTANA pyrkii samaan säästöön.
    Auliksen esitys raukesi kannattamattomana."

    "Valtuusto § 140 25.11.2014
    Päätös: Yksimielisesti hyväksyttiin."
    ______________________________

    Ei kehitetä kunnan omaa toimintaa vaan ulkoistetaan.
    ______________________________

    "Tekninen lautakunta 10 22.01.2015
    10
    Ruoka- ja siivoustoimen työjärjestelyt
    Teknltk Ruoka- ja siivoustoimen kehittämistä on konsultoinut Damigo Oy.
    Laaditussa rakenneselvityksessä henkilöstön vähennystarve on 5- 7
    työntekijää.
    Ruoka- ja siivostoimen kehittäminen ja toimintojen tehostaminen edellyttää
    henkilöston irtisanomista. Rakenneselvityksen mukaisesti irtisanotaan neljä
    vakinaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää, myöskään määräaikaisten
    työntekijöiden työsuhteita ei jatketa määräajan päättymisen jälkeen.
    Ruoka- ja siivoustoimen työntekijöiden vähentämisestä on pidetty asiaan
    kuuluvat YT-neuvottelut.
    Päätökseen liittyvä oheismateriaali esitellään kokouksessa.
    Kunnaninsinööri
    Tekninen lautakunta päättää irtisanoa ruoka- ja siivoustoimen henkilöstöstä
    yhteensä neljä työntekijää.
    Päätös:"
    _________________________

    Ei kehitetä kunnan omaa toimintaa vaan ulkoistetaan koska ulkoistamalla on mahdollisuus saada suuremmat säästöt. Ennen ulkoistamista kunnan omana toimintana annetaan siivojille potkut...?????

    Äänestä

  • Sytyttääkö..?? kirjoitti:

    MISSÄ KOSKA ENNEN ULKOISTAMISTA KUNTA TEKEE ITSE NE SÄÄSTÖT JOILLA ULKOISTAMISELLA OLI TARKOITUS SAADA??

    Äänestä

  • TARVE ULKOISTAA kirjoitti:

    MISSÄ KOSKA ENNEN ULKOISTAMISTA KUNTA TEKEE ITSE NE SÄÄSTÖT JOILLA ULKOISTAMISELLA OLI TARKOITUS SAADA??

    märtänyt tuossa on kyse samasta asiasta jos kunta olisi potkinut hoitajia pihalle säästöjen saamiseksi ennen ulkoistamista jonka jälkeen vielä ulkoistetaan vaikka säästöt tuli jo tehtyä.
    Nyt on kaikki nähty kun omien päätöksien vastaisesti vielä toimitaan. Ei omana toimintana vaan ulkoistetaan mitä nyt omana toimintana kuitenkin ja vasta sitten ulkoistetaan vaikka säästöt tuli jo tehtyä,,

    Äänestä

  • jos joku ei vielä ym kirjoitti:

    -Kunnanhallitus on käynnistänyt ruoka- ja siivouspalvelujen YT-neuvottelut 10.9.2014.

    -Valtuusto § 140 25.11.2014 (päätti ulkoistaa ruoka- ja siivouspalvelut.)

    YT-neuvottelut aloitettiin ennen valtuuston päätöstä. Näin se menee Kärsämäessä..Ensin tehdään ja sitten päätetään

    Äänestä

  • Sytyttääkö..?? kirjoitti:

    "Kunnanhallitus § 323 18.11.2014
    Damico Oy:n tekemä selvitys on osoittanut, että toimialojen ULKOISTAMISELLA
    on mahdollisuus saavuttaa ISOMMAT SÄÄSTÖT kuin kehittämällä kunnan omaa
    toimintaa.
    Kilpailutus ja toimintaan liittyvät valmistelut ajoitetaan siten, että ulkoistuksena toiminta voidaan aloittaa hiihtoloman 2015 aikana. (Valmistelija: kunnaninsinööri,

    Puheenjohtajan avattua keskutelun Raija Aulis teki esityksen: kunnanhallitus
    esittää valtuustolle, että kunta OMANA TOIMINTANA pyrkii samaan säästöön.
    Auliksen esitys raukesi kannattamattomana."

    "Valtuusto § 140 25.11.2014
    Päätös: Yksimielisesti hyväksyttiin."
    ______________________________

    Ei kehitetä kunnan omaa toimintaa vaan ulkoistetaan.
    ______________________________

    "Tekninen lautakunta 10 22.01.2015
    10
    Ruoka- ja siivoustoimen työjärjestelyt
    Teknltk Ruoka- ja siivoustoimen kehittämistä on konsultoinut Damigo Oy.
    Laaditussa rakenneselvityksessä henkilöstön vähennystarve on 5- 7
    työntekijää.
    Ruoka- ja siivostoimen kehittäminen ja toimintojen tehostaminen edellyttää
    henkilöston irtisanomista. Rakenneselvityksen mukaisesti irtisanotaan neljä
    vakinaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää, myöskään määräaikaisten
    työntekijöiden työsuhteita ei jatketa määräajan päättymisen jälkeen.
    Ruoka- ja siivoustoimen työntekijöiden vähentämisestä on pidetty asiaan
    kuuluvat YT-neuvottelut.
    Päätökseen liittyvä oheismateriaali esitellään kokouksessa.
    Kunnaninsinööri
    Tekninen lautakunta päättää irtisanoa ruoka- ja siivoustoimen henkilöstöstä
    yhteensä neljä työntekijää.
    Päätös:"
    _________________________

    Ei kehitetä kunnan omaa toimintaa vaan ulkoistetaan koska ulkoistamalla on mahdollisuus saada suuremmat säästöt. Ennen ulkoistamista kunnan omana toimintana annetaan siivojille potkut...?????

    ei kilpailutuksen voittaja anna tarpeeksi potkuja?

    Äänestä

  • Mitä ihmettä??? kirjoitti:

    Pyhäjokiseudussa 31.10.2014:

    "Jos Kärsämäellä päädytään ulkoistamaan ruokahuolto- ja siivouspalvelut, edessä on palvelujen kilpailutus"

    "Kunnaninsinööri (esityslistalla) 22.1.2015
    Tekninen lautakunta päättää irtisanoa ruoka- ja siivoustoimen henkilöstöstä
    yhteensä neljä työntekijää."

    Mitäs järkeä tuossa nyt on kun irtisanojana on tekninen lautakunta kun pyhäjokiseudussa kerrottiin 24.11.2014 :

    "Martikaisen mukaan kunta ei ole ilmoittanut tarkkoja lukuja työpaikkojen vähentämisestä, sillä mahdolliset henkilöstövähennykset ovat kilpailutuksen voittavan yrityksen asia"

    Niin että miten ennen kilpailutusta Pietikäinen on jo potkimassa siivoajia pihalle vaikka selvitysvaiheessa kerrottiin kuinka se on kilpailutuksen voittajan asia?? Minkä ihmeen takia ulkoistetaan kun ei ole enää tarvetta teknisen lautakunnan antaessa potkut ennen kilpailutusta?????????

    Koska virkalääkärin firma jolle pitää petata sopivat senssit valmiiksi ja teknillinen lautakunta ottaa syyn niskoilleen että uuden momitoimi miehen toimet näyttäisivät pelaavan hyvin ja tuottavan mahdollisimman paljon voittoa paratiisiin.
    kyllä täällä Kärsämäellä näyttää jo tuo homma olevan raukkamaisen läpi näkyvää.
    Vielä on odotettavissa koululaitosten yksityistäminen niin sitten kunta ei enää kuulu valtioon vaan hankkii myös käyttövarat itse.

    Äänestä

  • Sytyttääkö..?? kirjoitti:

    "Kunnanhallitus § 323 18.11.2014
    Damico Oy:n tekemä selvitys on osoittanut, että toimialojen ULKOISTAMISELLA
    on mahdollisuus saavuttaa ISOMMAT SÄÄSTÖT kuin kehittämällä kunnan omaa
    toimintaa.
    Kilpailutus ja toimintaan liittyvät valmistelut ajoitetaan siten, että ulkoistuksena toiminta voidaan aloittaa hiihtoloman 2015 aikana. (Valmistelija: kunnaninsinööri,

    Puheenjohtajan avattua keskutelun Raija Aulis teki esityksen: kunnanhallitus
    esittää valtuustolle, että kunta OMANA TOIMINTANA pyrkii samaan säästöön.
    Auliksen esitys raukesi kannattamattomana."

    "Valtuusto § 140 25.11.2014
    Päätös: Yksimielisesti hyväksyttiin."
    ______________________________

    Ei kehitetä kunnan omaa toimintaa vaan ulkoistetaan.
    ______________________________

    "Tekninen lautakunta 10 22.01.2015
    10
    Ruoka- ja siivoustoimen työjärjestelyt
    Teknltk Ruoka- ja siivoustoimen kehittämistä on konsultoinut Damigo Oy.
    Laaditussa rakenneselvityksessä henkilöstön vähennystarve on 5- 7
    työntekijää.
    Ruoka- ja siivostoimen kehittäminen ja toimintojen tehostaminen edellyttää
    henkilöston irtisanomista. Rakenneselvityksen mukaisesti irtisanotaan neljä
    vakinaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää, myöskään määräaikaisten
    työntekijöiden työsuhteita ei jatketa määräajan päättymisen jälkeen.
    Ruoka- ja siivoustoimen työntekijöiden vähentämisestä on pidetty asiaan
    kuuluvat YT-neuvottelut.
    Päätökseen liittyvä oheismateriaali esitellään kokouksessa.
    Kunnaninsinööri
    Tekninen lautakunta päättää irtisanoa ruoka- ja siivoustoimen henkilöstöstä
    yhteensä neljä työntekijää.
    Päätös:"
    _________________________

    Ei kehitetä kunnan omaa toimintaa vaan ulkoistetaan koska ulkoistamalla on mahdollisuus saada suuremmat säästöt. Ennen ulkoistamista kunnan omana toimintana annetaan siivojille potkut...?????

    teknisen lautakunnan kokous missä esityslistalla potkut.

    Äänestä

  • Tänä iltana kirjoitti:

    teknisen lautakunnan kokous missä esityslistalla potkut.

    esityslistaa piilossa. Kunnanhallituskin kokoustanut tammikuussa pari kertaa eipä ole esityslistoja ollut näkyvillä?

    Äänestä

  • Tänä iltana kirjoitti:

    teknisen lautakunnan kokous missä esityslistalla potkut.

    Uhrattiinko neitsyitä kepujumalien lepyttämiseksi?

    Äänestä

  • Noh? kirjoitti:

    Uhrattiinko neitsyitä kepujumalien lepyttämiseksi?

    Siellä islamin paratiisissa on varattuna 70:ntä neitsyttä. Mitä mahtaa odottaa L ien paratiisissä, oman suvun alaikäset tytötkö.

    Äänestä

  • Tänä iltana kirjoitti:

    teknisen lautakunnan kokous missä esityslistalla potkut.

    ssa päätettiin?

    Äänestä

Ja niinku on hehkutettu että näillä innovatiivisilla ratkaisuilla säilytetään kunnan itsenäisyys ja työpaikat.Voisi se kunnaninsinööri johtaa joukkojaan edestä ja näyttää mallia....eroamalla. Lukio on toinen. Tulee säästöjä kun oppilaat rupeaa kulkemaan Haapajärvellä lukiossa. No, se rehtorihan on Attendo uskovainen.

Äänestä
  • No entäs Toimintakeskus? Johtoa ja ohjaajia enemmän, kuin asiakkaita = kustannustehokas Sehän on kuin korkeatasoinen kultuuri = esiintyjiä enemmän, kuin yleisöä.

    Äänestä

salo rakas mene muualle räksyttamään sinun puheenjohtaja kaudella kärsämäki on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä hoidatko omaataloutta samallalailla.

Äänestä

Kärsämäki on "innovatiivisen ystävällinen kunta, veronkiertäjille-ja ulkomaan sijoittajile

Äänestä

Minkä viran saapi Satu ja Jaana, sehän oli luvattu, kun silittelivät kj:n kultaista ruunua kuten Öykkönen ja jatkoajan saanut Pietikäinen.
Neuvoa antava käsittely kunnanjohtajan erottamiseksi ei saanut kannatusta. Enemmistö päättäjät kävelivät äänestäjien yli.

Äänestä
  • mine kysyä teiltä k-päättäjät, että mite hyötyä on pelata Atten kanssa kun pelataan nyt Atten ja ppkyselänteen kanssa, eikö olisi ollut sama tulos ja halvempi potkasta Atte rattaista syömästä ja pelata Selänteen kanssa, helevatin pirhanan sttaattista hyötyä Attesta on?

    Äänestä

  • mine kysyä teiltä kirjoitti:

    mine kysyä teiltä k-päättäjät, että mite hyötyä on pelata Atten kanssa kun pelataan nyt Atten ja ppkyselänteen kanssa, eikö olisi ollut sama tulos ja halvempi potkasta Atte rattaista syömästä ja pelata Selänteen kanssa, helevatin pirhanan sttaattista hyötyä Attesta on?

    mine sanua kylää k-päätäjät pewlata selanne kanssa van sitte loppua pelimerkit.seläne ei hjyva.

    Äänestä

on tuo ATTENDO niin säillyy työpaikat kannatti ulkostaa

Äänestä
  • Mutta ei veron maksajat sillä sekin on ulkoistettu ettekö te huomaa sitä

    Äänestä

JA INNOSTAVAN YRITTÄMISEN KUNTA...Liian onnellista ulkoistetaan...KOPS...Liikaa yritystä ulkoistetaan...KOPS

Äänestä

KUNNASSA PITÄISI ENSIN ANTAA POTKUT KUNNANJOHTAJALLE,PIETIKÄISELLE,SALOLLE .KLLÄ TULISI SÄÄSTÖJÄ.

Äänestä

Kuntainfo 13.1.2014 kunnanjohtajan vastaus kysyjälle, työpaikat eivät vähene jos attendo on palveluntuottaja.
Mikäli joudutaan tekemään henkilöstöjärjestelyjä, niin kunta palkkaa niin, ettei kukaan joudu työttömäksi tai etuudet heikkenesivät.

Kuka muistaa kj:n vahvan kannanoton?

MITEN NYT KÄVIKÄÄN!

Äänestä
  • yrittivät ppky Selänteen yhtymähallituksen kokouksessa saada hoitajille potkuja määräaikaistamalla virkoja muta Selänne ei suostunut vaan etsi LAKIEN mukaan jokaiselle työpaikan. Kukas muu kuin **** asialla.

    Äänestä

KUNNASSA ENSIN POTKUT KUNNANJOHTAJALLE JAPIETIKÄISELLE NIIN RUPEAA TULEEN SÄÄSTÖJÄ.

Äänestä

mine paljasta totuus: ihminen on raadollinen ja valehtelee kun on omista etuuksista kyse nyt on Pinolan ja Salon ja kj hyvin voideltu yläpäästä ja vuoksi. Atte on JUNTATTU ja kysymys on vain työpaikasta kahdesta jossa palikat onistuu kasata oikein, mitä tulee kj on sen etu siinä, että Atten touhut meni syteen tai saveen, on eduksi kj koska se poistaa vastuun kj> vastuu attelle ja mahdollinen konkurssi myös(minkäs teet kaiken yritimme, mutta atte ei pitänyt lupauksisaan), näin yksinkertaisesta oman edun tavoittelusta on aiheutettu suuri massiivi huijjaus, valitettavaa on, että kuntaveronmaksajain rahoilla

Äänestä
  • riippuu viime vuoden tilinpäätöksestä siinä atella ole enää mitään tehtävissä

    Äänestä

  • se konkurssi kirjoitti:

    riippuu viime vuoden tilinpäätöksestä siinä atella ole enää mitään tehtävissä

    luuletko ettei tilinpäätös ole oikea kun on kyse seisooko vai ei, samoi kun on kyse 100 millistä niin pisteet laskettiin "oikein, täh mitä häh

    Äänestä

just sksi attea ajetaan kuntajohtajaksi ja pelastajaksi, atten syyksi menee jos kaatuu kunta, selänteen muuten mutta kun on irtiotettu

Äänestä

"Kunnaninsinööri
Tekninen lautakunta päättää irtisanoa ruoka- ja siivoustoimen henkilöstöstä
yhteensä neljä työntekijää.

Päätös: Yksimielisesti hyväksytiin."

Äänestä
  • seo kova lause, seon teloitus!

    Äänestä

paikka.Siis kunta irtisanoo työntekijöitä ennen ulkoistamista, ettei yksityinen saisi valita ketä palkkalistoilleen ottaa. Eipä naurattaisi yksityisen housuissa, jos kaikki suojatyöpaikan omaavat saavat jäädä, sehän on sitten eri asia montako irtisanotaan yksityistämisen jälkeenkin :) kun työntekijän työpanos ei miellytä yksityistä eikä tuota mitään.

Äänestä

"potkittavat älkää taipuko, ottakaa yht liittoon, ette menetä mitään

Äänestä

Haapavedellä tämä ruoka- ja siivoushuoltonhoidettiin todella hienosti. Ensin nämä toiminnat yhdistettiin ja mertalasta tehtiin päälikkö. Nyt Mertala teki mahtavan säästöesityksen hallitukselle ja se joulukuussa valtuustossa hyväksyttiin. Eli vähennettiin 7,5 siivoojan virkaa ja päätettiin että siivotaan vain joka toinen päivä. Säästöä saatiin 300 000 euroa! Eikä tullut poliitikoilta vaan siivous- ja ruokahuoltopääliköltä, mertalalta. Hallituksessa esitteli, että asiasta oli sovittu hyvässä hengessä yhdessä siivoojien kanssa. ..... Siivoojat eivät vain itse kuulemma tiedä tästä. Kuka sopi ja kenen kanssa? Mikä sai tekemään tämmöisen ehdotuksen oman toimialansa alasajamiseksi? Maksetaanko moisesta tulospalkkiota esim. Mittavan palkankorotuksen merkeissä kuten suurissa yrityksissä on tapana palkita saneeraajat???

Milloin meillä Kärsämäellä?

Äänestä

kunnanhallitukseenvalittiin kepu pentikäinen joka ei ole suutaan avannut kahteen vuoteen kuin sanomalla paikalla sekä jaa kepujen mukana.

Äänestä
  • ainoa JOOJOO joka ei suutaan ole aukaissut? Viiskakkonen sai jatkoaikansa juuri siitä syystä että tottelevat kiltisti suutaan aukaisematta.

    Äänestä

ulkoistaminen kun sattui omaan nilkkaan eikä muiden

Äänestä

20 pihalle

Äänestä
  • onko muka totta että pihalle porukkaa???

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    onko muka totta että pihalle porukkaa???

    melkein 20 lopputileille.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    melkein 20 lopputileille.

    oho ei vissiin ole töitä liiemmin?

    Äänestä

onko hyvä työtilanne vai orbitrolli?

Äänestä
  • nyt pahalta tilanne näyttää tässä kyllä,todella pahalta.

    joku arvasikin tilanteen

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    nyt pahalta tilanne näyttää tässä kyllä,todella pahalta.

    joku arvasikin tilanteen

    niin teki, mutta öyhöttäjät kiistivät!

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    niin teki, mutta öyhöttäjät kiistivät!

    Suksippa pyhäjärven trolli oman paikkakuntasi sivuille itsesi kanssa keskustelemaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    niin teki, mutta öyhöttäjät kiistivät!

    noo katotaan 5 vuoden kuluttua mikäs tilanne sitten on, alashan tuo ajetaan hallitusti vaikka kiihkeimmät eivät uskoneetkaan sanomaa.

    mutta nyt tilanne näyttää huonolta.

    miettikää kahdesti ammatinvalintojanne

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    noo katotaan 5 vuoden kuluttua mikäs tilanne sitten on, alashan tuo ajetaan hallitusti vaikka kiihkeimmät eivät uskoneetkaan sanomaa.

    mutta nyt tilanne näyttää huonolta.

    miettikää kahdesti ammatinvalintojanne

    no, miten on työpaikat pysyneet kun joku uumailu jo aiemmin että hiipumaanpäin?
    faktoja ?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    no, miten on työpaikat pysyneet kun joku uumailu jo aiemmin että hiipumaanpäin?
    faktoja ?

    nythän on koko Suomi "hiipumaan päin, aina kautta Suomen itsenäisen historian on Suomi #Romahtanut, kun Kokomus ollut suitsissa,,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ulkoistamisenjuhlaa kirjoitti:

Päivitetty 31.10.2014 16:32, julkaistu 31.10.2014 16:30
Kärsämäki selvittää ruokahuolto- ja siivouspalvelujen ulkoistamista

Kuva: Laura Seppä Laura SeppäLähetä palautetta toimittajalle

Kärsämäen kunta mahdollisesti ulkoistaa ja kilpailuttaa siivous- ja ruokahuoltopalvelunsa. Toisena vaihtoehtona on tuottaa ne itse ja tehostaa toimintaa.
Kärsämäellä selvitetään parhaillaan, kannattaako kunnan ruokahuolto- ja siivouspalvelut ulkoistaa. Tekeillä on kunnan ulkopuoliselta konsultilta tilaama selvitys. Sen tulosten perusteella ulkoistaminen etenee piakkoin päätöksentekoon.

– Konsultti on hoitanut asiaa, ja jos tämä menee sillä tavalla, kuin sieltä on tietoja saatu, asia saadaan aika pian käsittelyyn, Kärsämäen kunnaninsinööri Martti Pietikäinen kertoo.

Ensin ulkoistusasian saa mietittäväkseen tekninen lautakunta. Sen jälkeen on kunnanhallituksen vuoro.

Selvityksessä on pohdittu erilaisia ruokahuolto- ja siivouspalveluiden tuottamistapoja. Yhtenä niistä on näiden palvelujen ulkoistaminen aivan kokonaan. Tällä hetkellä palvelut tuottaa Kärsämäen kunta itse.

Jos päättäjät päätyvät ulkoistamiseen, se tarkoittaisi sitä, että kaikki ruokahuolto- ja siivouspalvelut tuottaisi joku muu taho, kuin kunta, ja kunta maksaisi tälle taholle niiden tuottamisesta.

– Palvelut menisivät ihan täysin ulkoistukseen, Pietikäinen toteaa.

Ulkoistaminen ei ole silti ainoa vaihtoehto. Asiaa työstävä ulkopuolinen konsultti on saanut tehtäväkseen selvittää senkin vaihtoehdon, mitä merkitsisi, jos kunta jatkaa ruokahuolto- ja siivouspalvelujen tuottamista edelleen itse.

– Tämäkin tosiaan sisältyy selvitykseen, eli mitä mahdollisuuksia kunnalla on tehostaa toimintaa, Pietikäinen huomauttaa.

Lopulliset johtopäätökset vaihtoehtojen paremmuudesta vedetään vasta selvityksen valmistuttua. Pietikäisen mukaan vaihtoehdoissa on näkyvissä eroja jo tällä hetkellä, mutta tarkemmin hän ei ota asiaan kantaa.

Jos Kärsämäellä päädytään ulkoistamaan ruokahuolto- ja siivouspalvelut, edessä on palvelujen kilpailutus.

Ruokahuolto- ja siivouspalvelujen parissa työskentelee Kärsämäen kunnassa tällä hetkellä noin 20-30 henkilöä.

Jos palvelut päätetään ulkoistaa, muutos tapahtuu vasta ensi vuonna. Pietikäinen arvioi, että jos ulkoistamiseen ja kilpailutukseen päädytään, ulkoistaminen voisi toteutua esimerkiksi huhtikuun alussa ensi keväänä.

Ulkoistamispohdintojen taustalla ovat eurot. Kärsämäen kunta yrittää säästää rahaa kaikkialta, mistä voi.

– Rahahan se tahtoo näissä takana olla. Säästöjä pitäisi saada, Pietikäinen toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu