rikottotteko usein mukavuus alueenne rajoja.
mukavuusalue
14
131
Vastaukset
- Joskus kyllä
Kyllä, mutta se riippuu mistä alueesta on kyse.
- entinen miäs
Säännöllisesti, viitenä päivänä viikossa. Pakosta, muuten pidän tiukasti kiinni "mukavuusalueestani". Kukahan tuonkin ihmeellisen muotisanan muuten on keksinyt.
- Alter ego
Voitko täsmentää mitä sillä mukavuusalueella oikein tarkoitetaan?
Jotenkin koko termi on jäänyt epäselväksi vaikka olen nähnyt sitä käytettävän ennenkin jossain. Onko se sama kuin epämukavuuden tuntemuksen alkurajat?- Alue-edustaja
Irkka vastatkoon puolestaan, mutta itse olen havainnut, että mukavuusalue on nykyisin yksi johtamisen avainkäsitteistä työelämässä. Vieläpä sillä tavalla, että se koskee johtajia itseään. Johtajien pysytellessä omilla ja keskinäisillä mukavuusalueillaan saavat alaiset tulla toimeen omillaan. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ns. nilkkiytyminen on jo syvällä työelämän ytimessä ja siitä johtuu, että esimerkiksi hallinto laahaa, kun se vähäkin luovuus, mikä ihmisestä irtoaa, käytetään oman mukavuusalueen paaluttamiseen.
- ...
Väkiselläkin.
Onneksi nykyisin erittäin paljon harvemmin, kuin nuorena oli pakko tehdä. Toisaalta, rajojaan pitää ylittää, että säilyy täysipäisenä. Aivan liian paljon tapaa kapseloituneita ihmisiä, joilla menee koko elämä kaurapuuroksi, kun jotain oman mukavuusalueen ulkopuolella olevia asioita tulee vastaan. Ja niitä tulee kyllä kaikilla. Jonkilainen sietokyky sellaiseenkin pitää olla.
=DW= - vaka vanha
Silloin tällöin vähän väliä. Huomannut semmoisen että mitä enemmän tulee ikää niin sitä useammin niitä rajoja pääsee rikkomaan. Joskus se tuntuu jälkeenpäin hyvältä ja joskus se on täysin /ceestä. Tietynlaista masokismiahan se, mitäpä muutakaan.
- Alter ego
Ok, siis DW:n mukaan sana on synonyymi väkiselläkin-sanalle. Hmmm....
Mites kun minusta tuntuu että eikös se ole just sitä tavallisen ihmisen elämää kun joutuu päivittäin tekemään asioita tai asiaa, josta ei pidä? Vain jollain huippurikkailla on varaa teetättää väkisin tehtävät epämukavat asiat muilla?
Voi olla etten kai vieläkään tajunnut koko sanaa ...
Vai voiko se olla myös sitä, ettei esim. halua olla väljässä tilassa ventovieraan kanssa liian lähekkäin? Tiedättehän mitä tarkoitan kun jotkut tulee ihan naaman eteen puhumaan ja silloin sitä ottaa itse väkisinkin pari askelta taaksepäin koska ei ole siinä omalla mukavuusalueellaan. - Epä- ja mukamukavaa
Mä ymmärrän mukavuusalueen vähän sellaisena, että kaikki menee kuin Strömsössä. Jos jotain hommaa ei sujuvasti osaa tai kykene niin on ulkona omalta mukaavusalueeltaan. Itseäni esimerkiksi pelottaa tikkaille kapuaminen, eli ikkunoiden pesu ja rännien tyhjennys on ulkona mukavuusalueeltani.
Tämän päivän termi tuo mukavuusalue.
Eikai sellaista voi olla, kun nukkuessa ilman painajaisia.
Kaikkein tyytymättömämpiä on sellaiset, jotka yrittää viimeieseen asti pysytellä mukavuusalueella.Se se vasta kovaa ja hermojaraastavaa on.
Siinä mielessä on parempi, kun se mukavuusalue on niin pieni, että sen rikkoo mahdollisimman usein. Aika hyvi olen kyllä siinä onnistunut.K-kotton, eikö se voisi olla hyväkin asia jos vaikka esimerkiksi antaa lentäjän lentää ja maa-hippiäiset saa pysyä maassa. Siis jos lentäjä kerta tykkää siitä ja on hyvä siinä, jokaisella kai on hyvät ja vahvat osaamisalueet.
Katoppa, kun tosi nopeasti omaksuin "vaka vanhan" delegoimistapaa :))
Mä laitoin pojan eilen katolle ja välitilaan ryömimään. Ja kyllä se oli niin pollea, kun hän pystyy johonkin mihin minä en. Tosin mun on ensi kesänä kiivettävä sinne ite maalaamaan se... Ai kun talvi on ihanaa aikaa...
Kyllä niitä tulee rikottua onneksi.
Muutenhan ei olis niin hyvä kun pääsee taas omalle mukavuusalueelleen.
Se on vähän sama kun onnellisuutta ei vois olla jos ei välillä olis tuskaa ja kurjuutta.
Kaikelaisin alueita pitää rikkoa ja kaikenlaisia oloja pitää olla että elämä tuntuu elämälle.En riko! En mene metsään pimeään, en korkeisiin paikkoihin enkä esiintymään ison joukon eteen Ja jos mun pitää tehdä jotain mukavuusrajojen ulkopuolelta, olen tosi hyvä motivoimaan itseäni, ja se muuttuukin mukavaksi :))
- vaka vanha
Turhaa semmoinen itsemotivointi. Ne semmoset paskat jutut voi nimetä ikävyysalueiksi joille voi delegoida muut menijät. ;)
vaka vanha kirjoitti:
Turhaa semmoinen itsemotivointi. Ne semmoset paskat jutut voi nimetä ikävyysalueiksi joille voi delegoida muut menijät. ;)
Koetin pähkäillä tuota ikävyysaluetta ja delegointia.. brain overload... Esim. koiranlenkki sateella ei ole kivaa, sen voisi delegoida, mutta sitten mulle jää taas levinnyt perse... oi valinnan vaikeus :))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169