mukavuusalue

rikottotteko usein mukavuus alueenne rajoja.
14191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä, mutta se riippuu mistä alueesta on kyse.

Äänestä

Säännöllisesti, viitenä päivänä viikossa. Pakosta, muuten pidän tiukasti kiinni "mukavuusalueestani". Kukahan tuonkin ihmeellisen muotisanan muuten on keksinyt.

Äänestä

Voitko täsmentää mitä sillä mukavuusalueella oikein tarkoitetaan?
Jotenkin koko termi on jäänyt epäselväksi vaikka olen nähnyt sitä käytettävän ennenkin jossain. Onko se sama kuin epämukavuuden tuntemuksen alkurajat?

Äänestä
  • Irkka vastatkoon puolestaan, mutta itse olen havainnut, että mukavuusalue on nykyisin yksi johtamisen avainkäsitteistä työelämässä. Vieläpä sillä tavalla, että se koskee johtajia itseään. Johtajien pysytellessä omilla ja keskinäisillä mukavuusalueillaan saavat alaiset tulla toimeen omillaan. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Ns. nilkkiytyminen on jo syvällä työelämän ytimessä ja siitä johtuu, että esimerkiksi hallinto laahaa, kun se vähäkin luovuus, mikä ihmisestä irtoaa, käytetään oman mukavuusalueen paaluttamiseen.

    Äänestä

Väkiselläkin.

Onneksi nykyisin erittäin paljon harvemmin, kuin nuorena oli pakko tehdä. Toisaalta, rajojaan pitää ylittää, että säilyy täysipäisenä. Aivan liian paljon tapaa kapseloituneita ihmisiä, joilla menee koko elämä kaurapuuroksi, kun jotain oman mukavuusalueen ulkopuolella olevia asioita tulee vastaan. Ja niitä tulee kyllä kaikilla. Jonkilainen sietokyky sellaiseenkin pitää olla.

=DW=

Äänestä

Silloin tällöin vähän väliä. Huomannut semmoisen että mitä enemmän tulee ikää niin sitä useammin niitä rajoja pääsee rikkomaan. Joskus se tuntuu jälkeenpäin hyvältä ja joskus se on täysin /ceestä. Tietynlaista masokismiahan se, mitäpä muutakaan.

Äänestä

Ok, siis DW:n mukaan sana on synonyymi väkiselläkin-sanalle. Hmmm....
Mites kun minusta tuntuu että eikös se ole just sitä tavallisen ihmisen elämää kun joutuu päivittäin tekemään asioita tai asiaa, josta ei pidä? Vain jollain huippurikkailla on varaa teetättää väkisin tehtävät epämukavat asiat muilla?
Voi olla etten kai vieläkään tajunnut koko sanaa ...

Vai voiko se olla myös sitä, ettei esim. halua olla väljässä tilassa ventovieraan kanssa liian lähekkäin? Tiedättehän mitä tarkoitan kun jotkut tulee ihan naaman eteen puhumaan ja silloin sitä ottaa itse väkisinkin pari askelta taaksepäin koska ei ole siinä omalla mukavuusalueellaan.

Äänestä

Mä ymmärrän mukavuusalueen vähän sellaisena, että kaikki menee kuin Strömsössä. Jos jotain hommaa ei sujuvasti osaa tai kykene niin on ulkona omalta mukaavusalueeltaan. Itseäni esimerkiksi pelottaa tikkaille kapuaminen, eli ikkunoiden pesu ja rännien tyhjennys on ulkona mukavuusalueeltani.

Äänestä

Tämän päivän termi tuo mukavuusalue.
Eikai sellaista voi olla, kun nukkuessa ilman painajaisia.
Kaikkein tyytymättömämpiä on sellaiset, jotka yrittää viimeieseen asti pysytellä mukavuusalueella.Se se vasta kovaa ja hermojaraastavaa on.
Siinä mielessä on parempi, kun se mukavuusalue on niin pieni, että sen rikkoo mahdollisimman usein. Aika hyvi olen kyllä siinä onnistunut.

Äänestä
  • K-kotton, eikö se voisi olla hyväkin asia jos vaikka esimerkiksi antaa lentäjän lentää ja maa-hippiäiset saa pysyä maassa. Siis jos lentäjä kerta tykkää siitä ja on hyvä siinä, jokaisella kai on hyvät ja vahvat osaamisalueet.

    Katoppa, kun tosi nopeasti omaksuin "vaka vanhan" delegoimistapaa :))

    Mä laitoin pojan eilen katolle ja välitilaan ryömimään. Ja kyllä se oli niin pollea, kun hän pystyy johonkin mihin minä en. Tosin mun on ensi kesänä kiivettävä sinne ite maalaamaan se... Ai kun talvi on ihanaa aikaa...

    Äänestä

Kyllä niitä tulee rikottua onneksi.
Muutenhan ei olis niin hyvä kun pääsee taas omalle mukavuusalueelleen.
Se on vähän sama kun onnellisuutta ei vois olla jos ei välillä olis tuskaa ja kurjuutta.
Kaikelaisin alueita pitää rikkoa ja kaikenlaisia oloja pitää olla että elämä tuntuu elämälle.

Äänestä

En riko! En mene metsään pimeään, en korkeisiin paikkoihin enkä esiintymään ison joukon eteen Ja jos mun pitää tehdä jotain mukavuusrajojen ulkopuolelta, olen tosi hyvä motivoimaan itseäni, ja se muuttuukin mukavaksi :))

Äänestä
  • Turhaa semmoinen itsemotivointi. Ne semmoset paskat jutut voi nimetä ikävyysalueiksi joille voi delegoida muut menijät. ;)

    Äänestä

  • vaka vanha kirjoitti:

    Turhaa semmoinen itsemotivointi. Ne semmoset paskat jutut voi nimetä ikävyysalueiksi joille voi delegoida muut menijät. ;)

    Koetin pähkäillä tuota ikävyysaluetta ja delegointia.. brain overload... Esim. koiranlenkki sateella ei ole kivaa, sen voisi delegoida, mutta sitten mulle jää taas levinnyt perse... oi valinnan vaikeus :))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


irele kirjoitti:

rikottotteko usein mukavuus alueenne rajoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu