Voiko ujoudelle ja huonolle itseluottamukselle tehdä jotain, siis miten siitä pääsis eroon?
Apua?
TooShy
91243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos olet perusluonteeltasi ujo, niin sellainen olet pohjimmiltasi aina. Mutta miksi ujoudesta pitäisikään päästä eroon, se on myös hyvä piirre!
Löytämällä vahvuutesi saat enemmän itseluottamusta. Joku on matemaattisesti lahjakas, toinen taas kirjoittaa loistavasti. Kouluttaudu ammattiin, jossa ujous ei ole este työnsaannille. Oikea ala vähentää myös stressiä.
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta ujous vähenee iän myötä. Kun tunnet itsesi paremmin, uskallat enemmän.
Onko ihmisellä "perusluennetta"? Mikä on ihmisen perusluonne? Kuka sen määrää? En usko hetkeäkään, että on olemassa jokin "perusluonne" ja jos on ujo, niin on perusluonteeltaan ujo ja tuomittu sellaiseksi. Ei nämä ole asioita, joita voi lausua totuuksina, mikä on totuus? Ei se löydy kirjoista. Miksi uskoa johonkin, joka tuhoaa toivon?
Ujoudesta on siksi hyvä päästä eroon, että se haittaa koulun käyntiä, työnhakua ja -tekoa, ihmissuhteita, elämää, kaikkea ja se saattaa syrjäyttää kokonaan ihmisen.
Ujoudesta voi tosiaankin päästä eroon. TV1:llä tuli mielenkiintoinen ohjelma, mielen salat tai jotain. Siinä eräs tutkimus osoitti, että ihminen voi mukata persoonallisuuttaan haluamakseen. Ujous on mielestäni persoonallisuuspiirre, tapa reagoida asioiin, siinä missä agressiivisuus, jne. Ne ovat ne ajatukset, joita päässäsi herää välittömästi, automaattisesti kun sinulta vaaditaan toimia. Ne ensimmäiset ajatukset, ja niistä seuraavat tunteet. Ja tunne ohjaa käyttäytymistäsi. Mielestäni ujoudessa on pahaa juuri se tunne, joka estää toimimisen. Asennoitumista, ajatuksia ja tunteita muuttamalla ihminen voi alkaa muuttaa persoonallisuuttaan. Kuvittele, jos ensireaktiosi siihen, että joudut 5 minuutin kuluttua pitämään puheen, olisikin se, että ajattelisit "jee!!" Se nsijaan ensimmäinen ajatus onkin "apua!!". Ei tässä sen ihmeellisimmistä asioista ole kyse, ei mitään maagisia perusluonteita, joka vain on niin kuin on määrätty. Näin uskon.
Nimimerkki N30 ei millään pahalla, mutta mielestäni on pahinta mitä voi sanoa ujolle on se, että siitä ei voi päästä eroon!
Omalla kohdallani ujous on helpottanut jo melko paljonkin pahimmilta ajoilta, mutta jos silloin olisi, joku tullut toitottamaan naama pokkana, että sinä pysyt tuollaisena lopun elämäsi, niin ei ois varmaankaan kaukana ollut se, että olisi ollut asetta asettelemassa ohimolle.
Tosin sanaa ujous on vaikea määritellä, että tarkoittaako se vaan pientä arkuutta sosiaalisissa tilanteissa vai onko se todella elämää rajoittava tekijä. Täten luulenpa, että N30 uskot suurimman osan täällä olevan ensimmäiseksi mainittuja, mutta itse luulen asian olevan toisin päin. Kuka tänne muuten jaksaisi kirjoitella ellei ujoudesta todella olisi haittaa lähes joka päiväiselle elämälle.
Mut eiköhän me kaikki täältä mutaisen montun pohjalta nousta ja entistäkin vahvempana! Ainakin toivossa on hyvä elää :)
Tarkoitin perusluonteella juuri sitä temperamenttia. Sehän on nähtävissä jo pienillä vauvoilla.
Olen itse ollut pienestä pitäen ujo. Se perusominaisuus on minussa aina, vaikka olen pyrkinyt kehittämään itseäni. Olen ollut ammatissa, jossa joutuu jatkuvasti olemaan esillä ja puhumaan. Se ei sopinut minulle, vaan aiheutti valtaisan stressin. Jouduin kouluttautumaan uudelleen.
Ei ollut tarkoitus loukata ketään. Toivottavasti tämä selvensi asiaa. Tsemppiä!
"Olen ollut ammatissa, jossa joutuu jatkuvasti olemaan esillä ja puhumaan. Se ei sopinut minulle, vaan aiheutti valtaisan stressin. Jouduin kouluttautumaan uudelleen."
Uskon että oikeanlaisella valmennuksella pääsisit eroon ongelmastasi. Jotain juttua voi tehdä monta vuotta väärin, ja lopulta ajattelee, ettei se sovi itselle, vaikka oppimalla jotain tärkeää, saattaisi asenne koko touhuun muuttua.
Oletko miettinyt ajatuksiasi? Mitä ajattelit ennen esitystä itsestäsi? Entä mitä sen jälkeen? Tai esityksen aikana? Olivatko omat ajatuksesi puolellasi? Vai oliko päällimmäinen ajatus huoli tai pelko?
Ilman muuta kaikkea kannattaa kokeilla, koska eihän sitä ennen voi tietää. Ja heti ei kannata lannistua.
Mutta jos työ aiheuttaa jatkuvaa stressiä, niin siihen ei auta mitkään mielikuvaharjoittelut. Monen vuoden jälkeen valitsin itselleni sopivamman alan ja voin paremmin. Onnellisuus ja tasapaino lienee elämässä kuitenkin tärkeintä.
Kyllä mäkin allekirjoittaisin tuon,että ujous
on sellainen piirre persoonallisuudessa mikä
ei koskaan täysin katoa,iän myötä vähenee,kyllä.
Itsekin olen ollut työssä,jossa joutuu olemaan
esillä ja puhumaan.Nykyisessä työssä ei niinkään,
mutta ei se ylitsepääsemätön stressi ollut.
Nyt on niin paljon harrastuksia että ne ovat
muuttaneet minua melkoisen ulospäinsuuntautuneeksi,mutta kyllä se ujous
paistaa vielä läpi.Tosin siitä olen kiitollinen,
vaikka työ ja harrastukset vaativatkin joskus
hieman aggressiivisempaa otetta,minusta ei
koskaan synny perusluonteeltani sellaista,
vaan ujous pitää mut sopivan hillittynä.
Hyvä piirrehän se on,kun sen kanssa osaa elää.
Ja tosiaan,olen käynyt kursseja itseilmaisuun
ja esiintymistaitoon liittyen,eivätkä ne
kyllä ujoutta ole poistaneet.
Minun mielestäni jos ihminen pystyy edes jotenkin toimimaan ammatissa jossa joutuu esiintymään, ei tilanne ole kovinkaan paha. Jännittäminen on ihan luonnollinen ja jopa hyvä ominaisuus ihmisellä, ja sitä esiintyy enemmistöllä juuri näissä esiintymistilanteissa. On kuitenkin olemassa paljon ihmisiä, jotka eivät pysty edes hakeutumaan epäsosiaalisempiinkaan ammatteihin, koska pelko sosiaalisia tilanteita kohtaan on niin vahva. Tällöin tilanne on mielestäni pahempi, ja apua pitää ehdottomasti hankkia.
Tärkeintä on se, että itse pitää itsestään ja pystyy nauttimaan elämäsään niin paljon kuin haluaa. Jos erakoituu täysin mutta silti nauttii elämästään niin minusta se on ihan hyvä niin. Ei kenenkään tarvitse muuttua sen vuoksi, että yhteiskunta pakottaa siihen. Jos "ujous" rajoittaa omaa elämää niin että se haittaa sinua ITSEÄSI, kannattaa hakeutua hoitoon.
UJOUS on mielestäni vain ominaisuus, joka jokaisella ihmisellä on. Toisilla se vaikuttaa enemmän, toisilla vähemmän.
Sen sijaan täysin eri asia on esimerkiksi sosiaalinen fobia ja siihen liittyvät persoonallisuushäiriöt, jotka ovat määritelty ihan lääketieteessäkin. Niistä VOI parantua, ja puhun nyt omasta kokemuksestani. Ensimmäinen askel on hakeutua hoitoon. Psykiatrian yksityislääkäri on varmasti paras vaihtoehto, mutta minä esimerkiksi hakeuduin ilmaiseen kunnalliseen hoitoon. Eli yleislääkäriltä lähete paikalliseen mielenterveystoimistoon (yleensä terveyskeskuksen yhteydessä). MTT:ssa pääsee keskustelemaan asioistaan psykiatriaan erikoituneen sairaanhoitajan kanssa noin kahden viikon välein ja häneltä voi varata ajan myös psykiatrian erikoislääkärille.
Sosiaalisen fobian hoidossa tehokkaimmaksi hoitomuodoksi on todettu mahdollisimman pitkäkestoinen kognitiivinen psykoterapia. Eli se tarkoittaa käytännössä näitä sairaanhoitajan vastaanotolla käyntejä sekä käynteihin mahdollisesti liittyviä "kotitehtäviä". Voidaan esimerkiksi listata kaikki sosiaaliset tilanteet, jotka aiheuttavat ahdistusta, pahemmuusjärjestykseen, ja alkaa sitten yksi kerrallaan toteuttamaan niitä "shokkihoitona". Myös muunlaisia metodeja on, ja potilaalla on toki aina lopullinen oikeus päättää miten hän haluaa itseään hoidettavan, kun avohoidosta kerran on kyse.
Terapian lisänä suositellaan usein käytettäväksi myös mielialalääkkeitä (SSRI tai MAO-estäjät). Nämä lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta, eivätkä ne sekoita päätä juuri mitenkään että sitä huomaisi joku ulkopuolinen. Mutta minulla ne ainakin toimivat erinomaisesti, vaikka aluksi pelotti todella paljon alkaa ottamaan niitä. Luultavasti pelko johtui vain näistä television luomista mielikuvista. Sosiaalisiin tilanteisiin meneminen ei aiheuta enää kauheaa ennakkopanikointia eikä jälkikäteen ajattele enää miten "taas tuntui siltä että epäonnistuin jotenkin". Lääkehoito kestää yleensä sosiaalisen fobian hoidossa noin 2 6 kuukautta.
Jos häiriöön liittyy fyysisiä oireita, kuten punastumista, hikoilua, vapinaa niin astetta voimakkaammista lääkkeistä eli betasalpaajista (lähinnä paniikkihäiriössä) tai rauhoittavista voi olla apua. Tosin näitä ei voi käyttää kuin hyvin satunnaisesti, koska niihin voi syntyä myös kemiallinen riippuvuus.
Summa summarum: Jos "ujous" rajoittaa elämääsi merkittävästi ja se haittaa SINUA, hakeudu hoitoon. Tärkeintä on ensin kartoittaa se, mistä on kysymys, ja sen osaa tehdä vain alan ammattilainen. Hoitoon lähteminen voi aluksi tuntua vaikealta, mutta se kannattaa. Varmaan ajattelet, että "ei tilanteeni vielä niin paha ole", mutta luultavasti se on, jos yleensä ajattelet näitä asioita.
Ja monella on varmaan vanhanaikainen käsitys siitä millainen tuo avohoitovastaanotto on, mutta eivät nuo ole loppujen lopuksi sen ihmeellisempiä paikkoja kuin vaikka hammaslääkäri. Ei käytävillä harhaile mitään sekopäitä yöpuvuissaan, kuten esimerkiksi elokuvien mielisairaaloissa.
Aloita uskomalla, että sinussa ei ole mitään varsinaista vikaa. Sitten pohdi mahdollisia ryhmiä, joissa et koe/todnäk. kokisi itseäsi ulkopuoliseksi - hakeudu näihin ryhmiin... Kuulostaa helpolta. Eihän se ole. Usein kyllä asiat tulevat helpommiksi iän myötä. Vähä kerrallaan. Nimim. kokemusta on (M33).