pride-koulutuksessa valitaan nössöjä!!!

Miksi pitää vaatia ja vaatia? Eikö neuvottelemalla pääse eteenpäin. Meillä ainakin opastetaan tiimityöhön ja siihen kuuluu suurelta osin neuvottelutaito. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, ettei nössö saa olla, mutta ei koviskaan. Tuntuu vaan, että sinua sattuu nyt sisältä päin ja purat sitä pahaa oloa täällä tuntemattomille räyhäämällä. Laittaisit edes jotain konkreettisia esimerkkejä. Jos sinua on kohdeltu kaltoin ei se suinkaan tarkoita, että meitä kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

tai sitten ei.
Kymmenen vuotta sitten saimme "tapella" oikeuksistamme,yksityisyydestämme ja arvostuksesta.
Arvostus asiaan lähtee itsestämme /omista asenteista,oman elämän kunnioittamisesta,samoinkuin toisen.
Ei ollut alku meille helppoa. Ahdisti useasti sossun ,siaslasten suvun ja muun yhteiskunnan panostuksessa. Me emme taipuneet,vaan vaadimme sen mikä meistä kuului meille kohtuullisest.
Saimme työnohjausta,mikä paneutui vain lasten hyvinvointiin.On valitettavan totta,että pitää osata pitää puoliaan, ja vetää rajoja.Muutoin unohtaa itsensä,omat lapsensa ja elämä pyörii vain ja ainoastaan sijaislasten ympärillä. Harva kysyy mitä Sinulle kuuluu?
No kiitos tänäpäivänä oikein hyvää.Elämme yhtenäisenä perheenä. Viisi lasta kokevat olevansa sisaruksia käytännössä.Meillä on "työrauha" ja meitä arvostetaan.(liikaakin)
Meillä on karvainen koti-isä ja äiti tekee kunnalla mielenterveystyötä.Niin,että nössöjäpä
hyvinkin;)

jos hyvä MÄÄÄ-ÄÄÄ olet todella sijaisvanhempi, niin miksi kirjoitat ulkokohtaisesti.

etkö samaistu meihin nössöihin?

oletko itse saanut kaiken haluamasi ihan vain vaatimalla?

paljossa toki olet oikeassa: ei minunkaan mieleeni tulisi kysyä sossulta tai bioilta lupaa jos elämän tilanne muuttamaan vaatisi. muuttavathan perhekoditkin yhtämittaa. ilmoitus uudesta osoitteesta riittää.

mutta niinkuin sijaisäiti( kirjoitti: neuvottelutaito on osa sijaisvanhemmuutta.

tiimityöstä en sen kummemmin sano. omalta osaltani se on jäänyt enempi yleväksi hymistelyksi. siinä MÄÄÄ-ÄÄ on kyllä oikeassa, että tiimityö toimii vain niin kauan kuin astutaan yhtä jalkaa.

jos matkaan tulee mutkia tai muuta ongelmaa on sijaisvanhempi äkkiä yksin tiimien toimiessa ihan muualla: sos.toimen sisällä turvaamassa omia kuvioita, koulutoimensisällä takaamassa opettajien asemaa jne.

työn ohjausta olen kyllä saanut, mutta nihkeästi. olen erittäin avoin ongelmien ja turhautumieni suhteen, joten siitä joutuu usein maalitauluksi asiattomuuksille. sijaisvanhempienhan tulee olla kovia ja pärjääviä. jos myöntää, että on hankalaa tai tarvii apua, jopa työnohjausta, niin kuinka nopeasti tältäkin palstalta tulee vastaus: luuseri, lopeta sijaisvanhemmuus kun et pärjää?

biolapsistani olen todella huolissani. siinäkin olet oikeassa MÄÄÄ-ÄÄ. kun perheessä sattuu kriisi toisensa perään ja kohteena ovat biolapsieni henkilökohtainen omaisuus ja vaatteet, eikä sijoitettujen biosuku tuumaa kuin että lapsethan ovat sitoutuneet, ja sostoimi on eniten huolissaan siitä, kuinka kriisin käsittely vaikuttaa sijoitettuun ja hänen sukuunsa, niin yksinhän olen.

yritän ehdottomasti antaa omilleni myös kahdenkeskistä aikaa, pikku reissuja ilman sijoitettuja. käyväthän sijoitetutkin reissuilla vanhempiensa kanssa. ongelma on vain siinä, että aina joku sijoitettu on kotona ja harvoin pääsee vain meidän ydinperhe yksin tienpäälle. mutta tasa-arvoon pyrin kovasti. ettei biojeni tarvitsisi näiden kovaosaisten sijoitettujen tyyliin valittaa: kuinka he yksin tekivät kaikki kodin työt ja sijaislapset vain matkustivat ja juhlivat huvipuistoissa.

miehen kanssa oltiin 2003 viikko etelässä. nyt viikonppuja sillointällöin kahden kun kaikki lapset sukulaisilla tai kavereillaan. varastettua aikaa totta kai, mutta niihän lapsiperheissä puolisoiden välinen aika aina on.

ehdotahan MÄÄÄ-ÄÄ miten ja minne perustetaan vihaisten sijaisvanhempien yhdistys?

Olet oikeassa. Sijaisvanhemmilta vaaditaan "yhteistyökykyä" eli aivan mieletöntä joustamista joka asiassa. Kaiken lisäksi pitää vielä kuunnella mielenterveysongelmaisten biovanhempien aiheettomat haukut ja herjaukset, eikä itseään saa puolustaa, ja vaitiolovelvollisuuden vuoksi ei saa edes kenellekään purkaa sydäntään (paitsi työnohjauksessa, joka järjestetään tiettyinä päivinä tiettyyn kellonaikaan; ei kesäisin).

No, nyt tähän varmasti vastaa joku neropatti, että "joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön", "mitäs täällä mariset", "itsepähän olet ryöstänyt lapset oikeilta vanhemmiltaan" jne., eli en saisi edes nimettömänä täällä palstalla sanoa, että KYLLÄ, JOSKUS ON VAIKEAA. Siitä huolimatta vastaan nyt MÄÄ-ÄÄ:n kysymyksiin. (Ja jos viittasit tuohon muuttokeskusteluun, niin me olemme ainakin muuttaneet; olisimme muuttaneet joka tapauksessa, vaikka sitä sosiaalityöntekijät olisisvat vastustaneet).

Kahdenkeskistä lomaa ei ole ollut ollenkaan koko sijoituksen aikana. Joskus lapset kyllä ovat mummolassa, mutta mihinkään emme ole ehtineet lähtemään. Parisuhde on vielä kunnossa, mutta ihan varmasti kahdenkeskinen aika on tarpeen tai ei hyvää seuraa.

Työnohjauksen olemme kyllä saaneet. Ilman sitä olisi kyllä vaikeaa.

Olemme yrittäneet huomioida omia biolapsiammekin. Onneksi meille sijoitetuilla lapsilla ei ole ilmennyt mitään hirveän vakavia, suuria ongelmia esim. käyttäytymisessä; tarvitsevat vaan vähän enemmän ohjausta kuin biologiset lapsemme. Omat lapsemme eivät ole "reagoineet" mitenkään, eivätkä oikeastaan sijaislapsetkaan.

Haluaisin silti muutosta. Haluaisin, ettei sijoitettujen lastemme tarvitsisi mennä tapaamaan biovanhempiaan silloin, kun nämä ovat aivan kännissä (ja ovat siis aina), koska he tappelevat ja uhkailevat, ja kertovat lapselle, että lapsi palaa pian kotiin. Tällaiset kokemukset ahdistavat lasta, ja opettajakin on huomannut lapsen levottomuuden tapaamisten aikoihin.

Haluaisin myös, ettei meidän sijaisvanhempien tarvitsisi kuulla haistattelua ja aiheetonta haukkumista. Jos on aihetta, meille voi sanoa asioista, ja perustella ne, mutta ei huutamalla, haistattelemalla, haukkumalla ym.

Haluaisin myös, että sosiaalityöntekijät tajuaisivat mitä ovat tekemässä. Haluaisin, että he kysyisivät myös meiltä, mitkä biovanhempien kertomat väitteet meistä pitävät paikkansa. Haluaisin sosiaalityöntekijöiden ymmärtävän, että lapselle ei ole hyväksi tavata umpihumalaisia vanhempiaan, ja viettää heidän kanssaan aikaa jopa kahden kesken.

Kerropa MÄÄ-ÄÄ, miten etenkin tämä ongelma sosiaalityöntekijöiden suhteen saadaan ratkaistua. Onko ideoita? Sillä biovanhempien haukkuihin ja haistatteluihin emme voi vaikuttaa, sillä emme saa tukkia heidän suutaan, ja kuitenkin on tavattava, emmekä voi estää heitä juomastakaan. Korvatulppia ei voi käyttää, koska sehän olisi sijaisvanhemman yhteistyökyvyttömyyttä. Mutta sosiaalityöntekijöiden kanssa saattaisi olla vielä toivoa. Olemme kyllä keskustelleet, mutta heidän käsityksistään ei oikein ota selvää. Tuntuu, että he eivät halua ottaa kantaa vaikeisiin asioihin, ja joustavat mielellään biovanhempien vaatimuksesta välttääkseen riitoja ja oikeusjuttuja. Pitäisikö meidänkin sitten huutaa ja räyhätä sosiaalityöntekijöille? Tavallinen puhe, perustelut ym. ei johda mihinkään. Kai meidän pitäisi viedä lapsi psykiatrille, jotta psykiatri voisi todeta, että "kännisten vanhempien tapaaminen ei ole välttämättä lapsen edun mukaista". Mutta en vie psykiatrille enkä psykologille tässä vaiheessa, koska tällainen lammaskin näkee, mistä on kyse. Muutenkin saa rampata lääkäreissä koko ajan.

Palkkaa en ole kyllä ajatellutkaan saavani tästä! Palkan saan sitten aivan muista asioista. En ole ajatellutkaan sijaisvanhemmuutta rahanansaitsemiskeinona. Kulukorvaushan on todella pieni raha. Ja koska aina löytyy sijaisvanhempia, jotka ryhtyvät hommaan rahan takia, ei mielestäni kulukorvauksia pidä missään nimessä nostaa!