Rehellisyys

Minusta tuntuu siltä, että suurin osa psykiatreista ja hoitajistakin ovat rehellisiä kirjaamisissaan, mutta on niitä mrheellisiakin tapauksia, joissa sairaskertomuksiin on kirjoitettu - ja tahallaan - suoranaisia valheita. Valheilla on usein se tarkoitus, että jopa rangaistaan sopimattomaksi koettua yhteiskunnallista toimintaa. Mutta sitten on myös sellaista, että lääkäri elää rutiininomaisessa mielikuvitusmaailmassa ja saattaa siksi kirjoittaa paikkansapitämättömiä asioita sairaskertomuksiin ja myös niitä, jotka eivät kykene seuraamaan potilaan puheita ja sattavat kirjoittaa todella lennokkaita "havaintoja". Nämä huomautukseni koskevat myös hoitajia. Sitten on tietysti erehdyksiä potilaan puheen käsittämisessä tai asiat saattavat olla sellaisia ettei henkilökunta ymmärrä asiasta mitään. Ja sitten: yritäppä korjata virheitä tai tahallisuuksia, silloin saat kimppuusi aikamoisen porukan ja "havaintojahan" silloin riittää. Kirjoittakaapa kokemuksia kirjaamisista. Hyvää loppusyksyä. kaikille.
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja valheita saatetaan kirjoittaa siksi, että halutaan saada valllankäytön elämyksiä ja myös kovien otteiden käytön elämyksiä. Ja myös väärennöksiä saatetaan tehdä siksi, että halutaan hoitajaelämyksiä siis ollaan kuin Florence Nightingale ja sellaista elämystä heataan. Ja myös kyse voi olla em:ssa kaksinaismoraalista tai harhaisuudesta. Koko yhteiskunnan moraalis-sielullinen kirjo näkyy myös hoitotyössä. Sitten on se syy, että henkilökunnan edustaja on luonteeltaan julma. Mutta haluaisin korostaa sitä, että suurin osa kirjaamisista on ainakin rehellisiä, mutta onko diagnoosi muutoin onnistunut ? En tiedä vm:sta. Minulle psykiatri sanoi, ettei tähän mennessä koko psykiatrian historiassa ole tehty yhtään virhettä. Kertoo ehkä psykiatrin narsistisuudesta jotakin ? Puhutaanko hallintonarsisimista ?

Äänestä
  • Ei psykiatriassa tehdä virheitä, koska he itse tempaisevat päästä oikeassa olon kriteerit, eikä objektiivisesti, kuten oikeissa tieteissä., kuten esim. kaikilla muilla lääketieteen aloilla.

    Äänestä

Psykiatrisesta ym. mielenterveyspuolesta en tiedä mitään, mutta muualta terveydenhuoltopuolelta osaan sanoa jotain. Ts. sen pikkuisen huomion, minkä olen tehnyt työkaverin kirjauksia lukiessani. Kun olemme olleet jossain tilanteessa yhdessä ja kollega suorittaa tilanteen ylös kirjaamisen myöhemmin, niin joskus olen joutunut miettimään, että näinkö se meni.

Ts. jokainen tulkitsee asiat ja jutut omalla tavallaan, oman näkemyksensä ja kokemuksensa perusteella. Kaikki eivät suinkaan valehtele tahallaan, kertovat vain sen, miten itse näkevät ja mitä pitävät oikeana. Kun todellisuus ei ole koskaan samanlainen kaikille, niin mikä minä olen sanomaan, että työkaveri valehtelee, jos hän kertoo asiat omalla kokemallaan tavalla.

Näkemyksemme ja kokemuksemme ovat erilaisia sen mukaan, millainen kuva todellisuudesta meillä on, millaisessa todellisuudessa elämme omaa elämäämme. Jonkun toisen todellisuudesta ei kukaan voi sanoa juuri mitään eikä silloin myöskään rehellisyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turmeltunut elämä kirjoitti:

Minusta tuntuu siltä, että suurin osa psykiatreista ja hoitajistakin ovat rehellisiä kirjaamisissaan, mutta on niitä mrheellisiakin tapauksia, joissa sairaskertomuksiin on kirjoitettu - ja tahallaan - suoranaisia valheita. Valheilla on usein se tarkoitus, että jopa rangaistaan sopimattomaksi koettua yhteiskunnallista toimintaa. Mutta sitten on myös sellaista, että lääkäri elää rutiininomaisessa mielikuvitusmaailmassa ja saattaa siksi kirjoittaa paikkansapitämättömiä asioita sairaskertomuksiin ja myös niitä, jotka eivät kykene seuraamaan potilaan puheita ja sattavat kirjoittaa todella lennokkaita "havaintoja". Nämä huomautukseni koskevat myös hoitajia. Sitten on tietysti erehdyksiä potilaan puheen käsittämisessä tai asiat saattavat olla sellaisia ettei henkilökunta ymmärrä asiasta mitään. Ja sitten: yritäppä korjata virheitä tai tahallisuuksia, silloin saat kimppuusi aikamoisen porukan ja "havaintojahan" silloin riittää. Kirjoittakaapa kokemuksia kirjaamisista. Hyvää loppusyksyä. kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu