Hei! Olen työskennellyt kohta 10 vuotta alallani ja edennyt mukavasti vastuulliseen ja korkeaan asemaan yrityksessämme. En ole kuitenkaan koskaan saanut AMK-tutkintoani suoritettua loppuun saakka ja opiskelukuume sen kuin kasvaa.
Unelmissani olisi aloittaa opinnot yliopistossa kaukana omalta paikkakunnalta ja keskittyä 100% opiskeluun. Tuntuu, että elämä junnaa paikallaan, eikä minulla ole annettavaa työssäni. Haluan oppia uutta, kehittyä, tutkia ja päästä käyttämään koko osaamistani ja kykyjäni. Nyt tuntuu, että elämä valuu eteenpäin puolitehoilla.
Kysymys kuuluu - täytyykö minun palata makaroni-tonnikala-linjalle tämän hetkisestä varsin mukavasta rahatilanteesta vai miten se ansiosidonnainen jne -kuvio menee? Onko kokemuksia? En haluaisi irtisanoutua työstäni ennen kuin opiskelupaikka on varma. Haluan myöskin keskittyä täysin opiskeluun - töitä olen siis valmis tekemään opintojen ohessa, mutta opiskelu menee kaiken edelle.
Yliopistoon ja elämä uusiksi
5
257
Vastaukset
- HOLAHOP
Lisätään vielä, että olen yrittänyt suorittaa AMK-tutkintoa työn ohessa, mutta se ei onnistu omalla paikkakunnallani vaan noin 250 km päässä. En ole tarpeeksi superihminen siihen kuvioon ja opinnot sitten jäivät kesken. Eikä pelkän paperin saaminen kiinnosta, joten kokopäiväinen opiskelu tuntuisi mieluisalta.
- 7ja18
Selvitä Saisitko esim. aikuisopintorahaa tai vastaavaa.
- hyvähyvä
Älä vain irtisanoudu työstäsi vielä sittenkään, kun saat opiskelupaikan. Sen sijaan otat kaksi vuotta opintovapaata ja aikuisopintotuen. Aikuisopintotuki on hyvä.
Kun nuo on käytetty, mietit, miten jatkossa menettelet. Mutta älä siis edes ajattele nyt irtisanoutumista! - Onnea uuteen elämään
Aloita säästämällä rahaa säästöön ja hakemalla opiskelupaikkaa. Jos et saa opiskelupaikkaa heti, voit ehkä tehdä alun avoimessa yliopistossa ja hakea sitten uudestaan.
Pyydä töistä ensin vuorotteluvapaata. Vuorotteuvapaata voi hakea jo ennen kuin on saanut opiskelupaikan, koska vuorotteuvapaan aikanahan ei tarvitse opiskella tai tehdä mitään erityistä, ja sitä voi saada melkein vuoden. Sitä ei ole kuitenkaan pakko myöntää. Itse en uskaltanut inahtaakaan vuorotteluvapaata hakiessa että aion opiskella, koska meillä olin nähnyt tapauksia, joissa vuorotteuvapaata opiskelujen takia hakeneet ei sitä olleet saaneet, ja he olivat joutuneet hakemaan opintovapaata. Vuorotteluvapaan aikana ei kuitenkaan ole kielllettyäkään opiskella, eli et tee mitään väärin, jos jätät kertomatta suunnitelmistasi. Vuorotteluvapaan jälkeen voit hakea opintovapaata.
Jos et saa vuorotteluvapaata, niin hae suoraan opintovapaata. Se on lakisääteistä ja pakko myöntää. Opintovapaata voit hakea vasta sitten kun sinulla on jo opiskelupaikka. Avoimen yliopiston opintoihin et saa opintovapaata, sen pitää olla tutkinto-opiskelua. Opintovapaata voi saada 2 vuotta ja se on palkatonta.
Opintovapaan aikana voi hakea aikuiskoulutusrahaa, jota voi saada 18 kk. Monet ratkaisee yhtälön niin, että hakevat opintovapaan vain lukukausien ajaksi ja ovat kesät töissä. Jotkut ottaa Kelan opintotukea loppuajoiksi.
Luultavasti et saa koko tutkintoa valmiiksi 2 tai edes 3 vuodessa, jonka vuorotteluvapaa ja opintovapaat kattavat, mutta tee siitä vapaiden aikana niin paljon kuin pystyt, niin työn ohessa tai Kelan tuella tehtäväksi jää vähemmän.
Älä missään nimessä irtisanoudu ainakaan ennen kuin opintovapaat on pidetty. Muuten menetät aikuiskoulutusrahat. Jos vanhoihin töihin paluu tuntuu opintovapaiden jälkeen ylivoimaiselta, niin irtisanoudut sitten kun olet saanut töitä uudelta alaltasi opintojen loppuvaiheessa. - HOLAHOP
Kiitos tuhannesti vinkeistä! Tuntuu ihan mahtavalta jo pelkkä ajatus mahdollisista opinnoista!
Opintovapaa lienee ratkaisu, sillä lainatakseni TE-palvelujen sivuja "Vuorotteluvapaan ehdot muuttuvat 1.9.2014. Vuorotteluvapaalle voi jatkossa päästä 16 vuoden työhistorian jälkeen nykyisen 10 vuoden sijasta." Eikä minulla täyty tuo 16 vuotta vielä. Kaksi vuotta siis mennään opintovapailla ja sitten uudet suunnitelmat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961