tilojen

Yhteisestä heikkakuopasta viedään soraa enemmän kuin omiin tarpeisiin.
Pitääkö kysyä muiden osakkaiden lupa va vain kunnalta?
8938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"yhteisistä" vain osakkaiden tarpeisiin

Äänestä

Ensiksi kysymys kuuluu, että miten yhteinen? Onko kyseessä osakaskunnan omistama soramonttu vai muutaman tilan omistama yhteinen erillinen tila, jossa kaikilla on tasaosuus ja jakamaton lainhuuto?

Jos kyseessä ensiksi mainittu, asiaa kysytään osakaskunnalta seuraavassa kokouksessa viimeistään ja heti osakaskunnan toimitsijoilta.

Jos kyseessä on muutaman tilan yhdessä omistama tila (joita on runsaasti 40-50-luvun jälleenrakennuksen ajoilta asutustilojen perustamisen yhteydessä tilojen OMAAN käyttöön). Asia on hieman kinkkisempi, kun alkuperäisten osakastilojen omistajat ovat vaihtuneet, eikä noista soranottopaikkojen osuuksista ole tehty erillisiä kauppoja, ne nimittäin eivät siirry millään maininnalla kauppakirjassa "osuus yhteisiin alueisiin", vaan niistä on pitänyt tehdä erillinen kauppakirja ja nämä ovat unohtuneet useimmissa tapauksissa, joten näiden sora-alueiden omistajia ovat monasti aivan muut henkilöt, kuin alkuperäisiä tiloja nykyään omistavat henkilöt. Eli tilanne voi olla, että kenelläkään nykyisistä osakkaiksi itseään mieltävillä ei ole tuohon soranottoalueeseen mitään oikeutta tai korkeintaan perikunnan kautta pienellä osuudella. Soranotto voi siten olla täysin luvatonta, vaikka kuinka moni kuvittelee ottavansa soraa omaan käyttöönkin.

Kehoittaisin selvittämään ensin tuon soranottoalueen luonteen, että mikä on siinä omistus. Tarvittaessa kannattaa pyytää vaikka poliisia antamaan virka-apua soranoton keskeyttämiseen.

Äänestä
  • Jakamaton lainhuuto vaatii Eu:n päätöksen. Selvitä myös osakkaiden ääniosuudet ja vertaa sitä kaupparekisteriotteeseen.

    Äänestä

  • soraosuus kirjoitti:

    Jakamaton lainhuuto vaatii Eu:n päätöksen. Selvitä myös osakkaiden ääniosuudet ja vertaa sitä kaupparekisteriotteeseen.

    Kainuussa Maanmittautoimisto on viime vuosina ajantasaistanut yhteisten alueiden omistukset. Yllätyksekseni huomasin, että omistuksessani oli melkein puolet savenotto- ja joen varren myllypaikasta

    Äänestä

  • soraosuus kirjoitti:

    Jakamaton lainhuuto vaatii Eu:n päätöksen. Selvitä myös osakkaiden ääniosuudet ja vertaa sitä kaupparekisteriotteeseen.

    Nykyiset omistajat voivat koettaa hakea kuulutuslainhuutoa osuuksilleen. Asiaa käsitelty aiemminkin täällä. http://keskustelu.suomi24.fi/node/6951186

    Sitä paitsi näistä porukalla ostetuista sora-alueista ole mitään kaupparekisteriotteita, maarekisteristä löytyy mitä löytyy.

    Äänestä

  • Suurosakas tietämätt kirjoitti:

    Kainuussa Maanmittautoimisto on viime vuosina ajantasaistanut yhteisten alueiden omistukset. Yllätyksekseni huomasin, että omistuksessani oli melkein puolet savenotto- ja joen varren myllypaikasta

    Niin kyseessä on siis osakaskunnan omistamat alueet, joissa olet osakkaana. osakkuuslukusi ei välttämättä kerro suoraan osuutesi suuruutta. Tarkempi laskutoimitus saattaa muuttaa todellisen osuutesi korkeintaan muutamaan prosenttiin, ellei promilleihin, koska yhteisten alueiden pinta-ala on usein jotakin muuta kuin 1, mitä on alettu jakamaan osuuksiksi.
    Toki on mahdollista, että olet suurosakas, jota minäkin olen eräässä osakaskunnassa (peräti 88%), mutta siinä on myös huonojakin puolia, nimittäin maksuja määrätessä maksuosuus myös määräytyy osuuksien mukaan.

    Ap. kysyjä lienee (?) kuitenkin osakkaana muutaman tilan yhteisesti ostamassa soranottoalueessa, josta ei ole muodostettu osakaskuntaa ja osakkaat ovat olleet yhdessä jakamattoman lainhuudon haltijoita. Tällöin yleensä kaikki osakkaat ovat olleet tasaosuuksilla. Omalla tilallani on ollut aikoinaan isoisäni ostama 1/12 osuus tälläiseen yhteiseen soranottoalueeseen, jonka hänen lisäkseen 11 muuta isäntää ovat ostaneet yhdessä omaksi lohkotilaksi ja hakeneet siihen lainhuudon.

    Äänestä

  • Toimitsijamies kirjoitti:

    En tosiaan tunne tällaisten asioiden juridista puolta, koska sillä ei ole todellista merkitystä. Kokouksen puheenjohtajana toiminut mm-laitoksen edustaja vastasi tiedusteluuni kokouksen merkityksestä, että toimitus suoritetaan jos vaikka osakaskunta haluaisi myydä alueet, jolloin saatu maksu jaettaisiin vahvistetun osakasluettelon mukaisesti. Edelleen hänen (mm-laitoksen) mukaan parasta olisi jos joku rajanaapuri ostaisi mainitut lämpäreet vähentäen turhaa työtä

    On sillä todellista merkitystä juuri maksuja jaettaessa, vaikka harvoin tulee tilanteita missä aletaan keräämään yhteisalueen osakkailta maksuja, mutta jos siihen joudutaan, niin osakkuusluvun mukaan maksut kerätään. Jos esim. yhteisalueen osakkaat valittavat jostain päätöksestä ja joudutaankin maksamaan korvauksia, silloin osakkaat maksavat osuuksiensa mukaan. Pienestäkin alueesta voi täten tulla maksettavaa huomattavasti. Kannattaa siten mennä näihin osakaskuntien kokouksiin, ettei tule myöhemmin yllätyksiä.
    Kokemus on osoittanut, että yhteisalueiden asiat ovat huonosti kiinteistöjen omistajilla hanskassa, yleensä yhteiset alueet mielletään vain kalavesiin, mutta paljon muutakin liittyy näihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

osuus kirjoitti:

Yhteisestä heikkakuopasta viedään soraa enemmän kuin omiin tarpeisiin.
Pitääkö kysyä muiden osakkaiden lupa va vain kunnalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu