HS: Lapsuuden yksinäisyys on portti syrjäytymiseen

Varmasti onkin noin, että pysyvimmät ihmissuhteet saadaan juuri lapsuudessa. Ne lapsuudesta jääneet ystävät on juuri niitä parhaita, joiden kanssa voisi kehitellä kaikenlaista monipuolista tekemistä ja harrastaa yhdessä. On ollut sellainen tietynlainen yhteinen elämänpolku ja paljon yhteisiä muistoja. Sitä ehkä jotenkin muovautuu juuri tuollaisen lapsuuden kaverin kanssa maailmankuvaltaan samanlaiseksi ja varmasti tuollaiset lapsuuden ystävät säilyvät läpi elämän.

Mikäli ala-asteella tai yläasteella jää ilman kavereita, tuskinpa heitä helposti löytää myöhemminkään enää. Itse olen löytänyt tasan yhden kaverin aikuisiällä, häntäkin näen todella harvoin, oltiin siis työkavereita aikoinaan. Pari ihmistä netin kautta löysin, mutta toinen heistä ei enää ehdota oikein mitään yhteisiä juttuja.

Näin aikuisiällä niitä ystäviä on vaikeaa löytää, kun ei ole oikein mistä etsisi ja lapsuuden yksinäisilä tuskin on sosiaalisia taitojakaan kovin paljoa. Ehkä sitä ollaan joko liian hiljaisia ja varautuneita, tai sitten puhutaan liian avoimesti uusille ihmisille kaikenlaista, jolloin he säikkyvät pois. Noh, joku netti ehkä on paikka tutustua ihmisiin, mutta sielläkin on todella monenkirjavaa porukkaa. Omiin ilmoituksiini on vastannut ihmisiä, jotka ovat minua jopa 20.v vanhempia, mitään uutta äitihahmoa en kaipaa elämääni. Sitten on näitä, joilla saattaa olla lapsia useamman miehen kanssa. En oikein samaistu tuollaiseenkaan, eli samanhenkisiä ihmisiä on hankalaa löytää.

Ehkä jotain harrastuskavereita voisi aikuisena löytää, mutta nekin todennäköisesti jäisivät vain sinne harrastuksiin. Pitäisi olla toinen yhtä yksinäinen ihminen, joka ymmärtäisi tämän yksinäisyyden helvetin.