Tämä asia on paljonkin askarruttanut.
Yleensä ystäviämme kohtaan olemme korrekteja ja ystävällisiä.
Emme vaadi kohtuuttomia tai syytä joka asiasta.
Otamme heidän mielipiteensä huomioon.
Mutta sukulaisen ollessa kyseessä käytöksemme valitettavasti on usein aivan muuta kuin korrektia.
Koska luulemme omistavamme heidät,
heille saa laukoa "totuuksia" heistä itsestään, mielipiteistään ja tekemisistään.
Saa arvostella, panetella, valehdella, käyttää hyväksi, kiukutella ja esittää miten kohtuuttomia vaatimuksia hyvänsä.
Omistammeko jonkun, ja onko moinen käytös oikeutettua sukulaisuussuhteen perusteella?
No ei todellakaan ole.
Yleensä ystäviämme kohtaan olemme korrekteja ja ystävällisiä.
Emme vaadi kohtuuttomia tai syytä joka asiasta.
Otamme heidän mielipiteensä huomioon.
Mutta sukulaisen ollessa kyseessä käytöksemme valitettavasti on usein aivan muuta kuin korrektia.
Koska luulemme omistavamme heidät,
heille saa laukoa "totuuksia" heistä itsestään, mielipiteistään ja tekemisistään.
Saa arvostella, panetella, valehdella, käyttää hyväksi, kiukutella ja esittää miten kohtuuttomia vaatimuksia hyvänsä.
Omistammeko jonkun, ja onko moinen käytös oikeutettua sukulaisuussuhteen perusteella?
No ei todellakaan ole.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan totta. Jotkut unohtavat hyvät käytöstavat, kun on kyse lähisukulaisista. Meidän suvussa on eräs "ilkeä totuuden torvi" ja "ahne hyväksikäyttäjä", joka on tällä hetkellä ihan sillä hilkulla, ettei saa porttikieltoa kotiimme. Hämmästys tulisi olemaan hänelle suuri, kun kertoisimme, että emme enää välitä hänen "säkenöivästä" seurastaan.
Kyllä veri on vettä sakeampaa, ja suhde lähisukulaisiin erilainen kuin satunnaisiin kavereihin.
Lähisukulaiset tuntee hyvine ja huonoine puolineen paremmin kuin ns. ystävät, joihin useinkin pätee vanha sanonta: "Hauska tavata, mutta ikävä tutustua."
Toki monet kuvittelevat omistavansa lähisukulaisensa ja varsinkin heidän omaisuutensa, jos ei vielä, niin sitten, kun kuolema tämän korjaa.
Tämä kyseisellä sukulaisella ei ole hyviä puolia ja hän on myös aina PA, mutta hänellä ei tule olemaan mitään jakoa perintöihin. Ne hän on jo etukäteen saanut ja törsännyt. Jonain päivänä hän tulee vielä huomaamaan, että ovet ei aukene hänelle, jollei tyyli muutu.
Mielenkiintoinen näkökanta, mutta tosi. On tosiaan tuollaistakin käyty läpi oman suvun kohdalla; on ollut syyttelyä, arvostelua ja ehkä kieroiluakin. Ja välit on olleet poikki kuukausitolkulla.
Ehkä se on johtunut siitä että itsellä ei ole ollut asiat hyvin ja on tarvinnut purkautumistietä. Joka paikassa muuallahan tässä yhteiskunnassa pitää osata käyttäytyä.
Nyt myöhemmin on vain ymmärrystä ymmärrystä toista kohtaan. Juuri perjantaina juttelin veljen ongelmista puhelimitse. Uskon että toimimme psykologina toisillemme, siinä tietää on kaiken perustan, on vain juuri se tämän hetkinen ongelma, jonka tarvii käsitellä.
Itselle sukulaiset on suuri rikkaus. Toivon että te joilla tällä hetkellä ei ole, pääsette samaan.
" Niin pitkään, kun itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa."
Ja myös on vanha sanonta: " Ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei."
On hieno asia, jos suku on rikkaus.
Valitettavasti läheskään kaikilla niin ei ole.
Missään ei ole myöskään olemassa lakipykälää, jonka mukaan sukulaisen kanssa on pakko olla tekemisissä, koska hän on sukua.
Itse paljon henkistä väkivaltaa ja manipulointia kokeneena, nyt, huomaan miten turhaan olen tullut hyväksikäytetyksi, vain koska nuorempana tosiaan luulin, että pitää olla kaikille mieliksi.
Joku luulee tuntevansa toisen ihmisen läpikotaisin. Luulee.
Myös luulee tietävänsä, mikä on toiselle parhaaksi.
Mutta tunteeko edes itseään?
En tarkoittanut omistamisella ollenkaan rahapuolta :)