Onko normaalia, kun mies ei halua muuta kuin katsella runkkaavaa naista? Siis ei mitään läheisyyttä yhdynnästä puhumattakaan. Eniten tuntuu nauttivan puhelinseksistä. Minun toiveeni ovat ihan toisenlaisia, mutta niistä ei puhuta, tai hän ei halua kuunnella toiveitani. Ja toisaalta, vaikka kuuntelisikin, kun tiedän millaiset halut on kumppanilla, niin mitä se hyödyttää mistään haastella. En ole ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen.
Epänormaalia?
Minni
42029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun ukko tuijottelee naisia märissä vaatteissa. Tulostelee kuvia netistä ja ostelee jostain naisten vaatteita ja kenkiä. Piilottelee niitä sitten, mutta olen kyllä joskus nähnyt. Lisäksi mieluummin runkkaa vaikka suihkussa, kuin panee minun kanssa. Sitten vielä syyttää, kun en anna.
Ei huvita tuollaisten jälkeen olla panopuuna, pyytäis edes (joskus) mukaan eikä yrittäis salata. Ja kysyis joskus, millaista seksiä minä haluan.
Rakastelu (varsinkin oman aviosiipan kanssa) monen muun asian tavoin on kahden kauppa. Onko itsellesi koskaan tullut mieleen "vietellä" miestäsi? Lahnoja tämä maa on kyllä täynnä, jotka makaavat vain alla ja "nyyhkivät" pari kertaa, mutta omaa halua/tahtoa ei löydy tippaakaan.
Kyllä minuakin vituttaisi, jos aina joutuisi vonkaamaan ainoana, mutta kun toinenkin ottaa aloitteen välillä käsiin, niin avot sitä tunnetta, joka vain jatkuujatkuujatkuujatkuujatkuu..... päivästä ja vuodesta toiseen.
Exäni kanssa seksi oli onnetonta tuupertamista kerrasta toiseen kunnes molemmat olimme kyllästyneet edes yrittämään. toine valittaa että mä tulin liian nopeesti mutta pidättele siinä sitten kun seksi sai melkein joka kuukausi.
Kyllä runkkaaminenkin on parempaa kuin seksi siipan kanssa joka ei seksiä halua tai ei osaa sägyssä rentoutua niin paljon että pystyisi seksistä nauttimaan.
Ota aloite itsellesi ja tee selväksi että niitä spermaoja ei tuhlata pyttyyn vaan annetaan sulle. Ja kerro sille kaverillesi mitä haluat sängyssä.
Vieläkään ei evoluutio ole kehittänyt miestä joka pystyisi lukemaan ajatuksia.
Ja mitäpä hyötyä on ottaa aloite omin käsiin, kun sen jälkeen saa kuulla, että on nymfomaani kun haluaa seksiä enemmän kun 1-2 kertaa viikossa! Kuulla mieheltä, että on unelmanainen ja samalla tulla aina torjutuksi... Paskat! Kun mies ei halu, niin ei auta mikään. Pitää vaan tyytyä siihen, että silloin naidaan kun mies tunne tarvetta. Taidanpa vaan enskerralla sanoa totuuden ellei mua haluta. Naisen kun pitää aina vaan haluta, mutta kun mies ei halu kuukaudesta toiseen ja todistetusti ei petäkään, niin eihän nainen nyt sellaisesta voi mitään sanoa.
Jos nainen on liian päällekäypä, mies ei enää halua. No, kokeilin sitten olla aloittelematta. Sitten sain kuulla, että olen paha, koska en halu häntä.
Seksi taitaa olla sellainen pelikenttä, jossa pitää pelata vaan ja ainoastaan miehen sääntöjä noudattaen.