SM-leffa

Ei, mitään perverssiä ei ole luvassa, mutta ajattelinpa vaan mallin fanina ilmoittaa, että auto esiintyi tammikuun alussa (?) Nelosella esitetyssä "Teräshermo"-leffassa. Pääosassa Charles Bronson. Auto oli kylläkin vain ehkä minuutin, pari kuvissa, ja oli jenkkivarusteltu.

Muistaako kukaan muita elokuvia, joissa SM on esiintynyt?
201413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hei Timo L., hauska tavata sinut täältä, on näköjään enemmänkin yhteisiä kiinnostuksia.
Oli tosiaa hauska yllätys tuo SM-mallin esiintyminen. En ainakaan heti muista, että olisi
merkittävimmin aiemmin esiintynyt, tosin jotenkin
muistikuva vaivaa..ehkä sittenkin jossain.
Näitä autoja saa vielä "sopuhintaan" USA;sta,
mutta yksi pulma on esim. se, että jenkkimalleista
puuttuu nuo keulan "suojamuovit" valojen edestä.
Tällöin keulasta puuttuu ratkaiseva ilme ?
Luulisi, että muotoilija on ollut kauhuissaan ?
Näitä akryylejä ym. valo osia on kuulemma nykyisin
vaikea saada.

Äänestä
  • ..kyseessä pelkkä muovin puuttuminen? Minusta kun jenkit vaativat tuolloin tuontiautoihinkin ns. sealed-beam-lamput kotimaisten tekeleiden tapaan. Eli kyseessä oli ihan eri valonheittimet kuin euromallissa, vrt. aikakauden M-B:t, esim. W116.

    Äänestä

  • Niin, nämä harvinaisemmat 70-l. ranskiksetkin ovat kyllä mielenkintoisia tapauksia, SM:n lisäksi mm. 504 coupe ja cabrio, 604 ym. Läheltä olen päässyt seuraamaan autoni hovilääkärin 604 V6:n entisöintiä. Mukavalta näyttää. Mutta, kuitenkin on se yksi mikä kiinnostaa kaikista eniten, ja tuntuu että liian vähän jää aikaa muille...:-/

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    Niin, nämä harvinaisemmat 70-l. ranskiksetkin ovat kyllä mielenkintoisia tapauksia, SM:n lisäksi mm. 504 coupe ja cabrio, 604 ym. Läheltä olen päässyt seuraamaan autoni hovilääkärin 604 V6:n entisöintiä. Mukavalta näyttää. Mutta, kuitenkin on se yksi mikä kiinnostaa kaikista eniten, ja tuntuu että liian vähän jää aikaa muille...:-/

    Juu, ensinnäkin olet aivan oikeassa, tietenkin
    Sealed-Beamit ja sen lisäksi ne näyttävät tarvitsevan jonkinlaisen oudon näköisen muovikehyksen. Euro-malli kantikkaineen on
    sentään "Tres Artistic". Niin, ja valitettavasti
    se aika on rajallista... Tunnen muuten muutamia
    harrastajia, joilla on sekä Citr DS, että MB 108,
    molemmat aikakautensa klassisia helmiä. Minullakin oli yhdessä vaiheessa myös D Super,
    mutta niimpä niin, se aika... Siinä vaiheessa
    minulla oli käyttöautona MB 200 B 123 '84.
    No joo, olin aina haaveillut ja lukenut testejä
    tuosta D-mallista, miten se on hyvä auto, mutta
    herkät jarrut ja ylitehostettu ohjaus ( TM ´70).
    Heh heh, aivan kuin MB 20 vuotta myöhemmin !
    Eli ohjaus ja jarrutuntuma on yhtä loistava molemmissa.

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    Niin, nämä harvinaisemmat 70-l. ranskiksetkin ovat kyllä mielenkintoisia tapauksia, SM:n lisäksi mm. 504 coupe ja cabrio, 604 ym. Läheltä olen päässyt seuraamaan autoni hovilääkärin 604 V6:n entisöintiä. Mukavalta näyttää. Mutta, kuitenkin on se yksi mikä kiinnostaa kaikista eniten, ja tuntuu että liian vähän jää aikaa muille...:-/

    Unohdin kommentoida noita muita fransmanneja,
    ymmärrän kyllä niitäkin. Ostinpa vaimollekin
    Reno 25-mallin, ja sitä on ihan kiva lainata...
    Merkki arvostukset suomessa ovat täysin erilaiset
    kuin keskieuroopassa, mutta on ilo huomata, että
    ranskalaiset on täälläkin nousussa !

    Äänestä

  • Well!

    Olen ymmärtänyt, että M tuossa otsikossa = Maserati

    Mitä on 'S' ?

    T. Matti

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Well!

    Olen ymmärtänyt, että M tuossa otsikossa = Maserati

    Mitä on 'S' ?

    T. Matti

    S on Série ja M todellakin Maserati, siis Série Maserati.

    Äänestä

  • Brunkeberg kirjoitti:

    S on Série ja M todellakin Maserati, siis Série Maserati.

    Ei ole, luulin niin itsekin, kunnes sain käsiini tehtaan julkaiseman historiankirjan, jossa kirjaimille annettiin aivan eri merkitys. Kirja ei nyt valitettavasti ole käsillä täällä työpaikalla, mutta voin yrittää kaivaa sen käsiini kotoa ja palata asiaan.
    Ellen väärin muista, niin SM tarkoittaa jotakin järjestys- tai tyyppisarjaa, kuitenkaan ei mitään tekemistä Maseratin kanssa, sorry.

    Äänestä

  • esa kirjoitti:

    Ei ole, luulin niin itsekin, kunnes sain käsiini tehtaan julkaiseman historiankirjan, jossa kirjaimille annettiin aivan eri merkitys. Kirja ei nyt valitettavasti ole käsillä täällä työpaikalla, mutta voin yrittää kaivaa sen käsiini kotoa ja palata asiaan.
    Ellen väärin muista, niin SM tarkoittaa jotakin järjestys- tai tyyppisarjaa, kuitenkaan ei mitään tekemistä Maseratin kanssa, sorry.

    Hämmennän soppaa lisää ja kerron muistavani, että SM tulee sanoista Super Maserati.

    Äänestä

  • Visa-mies kirjoitti:

    Hämmennän soppaa lisää ja kerron muistavani, että SM tulee sanoista Super Maserati.

    Netistä löytyi nimelle parikin selitystä :
    - toinen väitti että nimi SM tarkoittaa
    "Serie Maserati"
    - toinen tarina on , että oli aikoinaan
    käynnistetty projekti " DS Sport".
    Homma eteni ja tehtiin erilaisia "S"-protoja,
    ei vain oikein tiedetty mille koneelle.
    Asia ratkesi aikanaan, ja näin syntyi SM.
    ( = Sport Maserati )

    Äänestä

Leffoja en tiedä, mutta Janet Jacksonin musavideossa Janet istuskelee SM:n kyydissä. Videon / kappaleen nimeä en muista, mutta on pyörinyt tässä vuosi pari sitten taajaan tahtiin musiikkikanavilla.

Äänestä
  • Olen nähnyt yhden erittäin hyvän videon jossa molemmat esiintyy edukseen.

    Muistaakseni kappaleen nimi oli Slave to the Rythm

    Äänestä

Niin tämä oli se leffa siitä vankilapaosta, jonka loppuosassa oli kullanruskea(?) SM:mä. Eikös siinä ollut ne kantikkaat lamput, jotka kääntyy mutkiin rengaskulmien mukaan? Eikös tällaiset lamput olleet eurooppalaisissa, näin ainakin muistaisin?

http://www.smclubdefrance.org/SMOdyssey.html

tuolla oli pikkupätkä jonkun sm-seikkailusta.

Äänestä
  • Joo sama leffa.. Euro mallissa on tosiaan kulmikkaat valot kuten TM 20/70 kirjoittaa :
    " edessä on kaikkiaan kuusi erillistä ajovaloa,
    jotka kaikki on rekennettu hydraulisesti säätyviksi jousituksen liikeiden mukaan pystysuunnassa ja kaksi valonheittimistä kääntyy
    lisäksi sivusuunnassa ohjauksen mukan" (lunttasin)
    Ja euro mallissa kaiken peitti kaarevat muovit.
    Sama homma oli myös DS-mallissa, eli kaukovalot kääntyivät ohjauksen mukana. Sinänsä yksinkertainen temppu, eli raidetangoista meni kääntötangot valoille.

    Äänestä

Nuo "muovit" SM:n keulalla ovat kyllä ihan aitoa lasia, kuten D-mallissakin. Niitä saa uutena varaosina ja moni onkin muuttanut jenkkikeulaisen SM:n eurokeulaiseksi. Estetiikan voitto, mobilismin tappio. Jenkeissäkin lainsäädäntö vaihteli osavaltioittain, joihinkin valtioihin vietiin SM:t eurokeulaisina.

Hauska huomata, että täällä on muitakin, jotka arvostavat tiettyjä samoja automalleja. Renault 25 ja 30 sekä Peugeot 604 ovat aina kuuluneet minunkin suosikkeihin. Eivätkä nuo vanhat ässämesetkään hullumpia laitteita ole.

Äänestä
  • Että niitä laseja sittenkin saisi. Tietoni oli
    peräisin joltain SM -sivulta, jota nyt en löytänyt. Jaa että lasia, enpä olisi arvannut sitä... :) Pohdin taasen, että mikä oikein yhdistää näinkin erityyppisiä (?) autoja, mutta
    olisiko se idealismi ja täydellisyyden tavoittelu
    kukin omalla ominaisella tavallaan ?

    Äänestä

Raikulipoika Burt Reynolds ainakin antoi kyytiä
yhdelle SM:lle niin että sääliks kävi. Leffan nimeä
en valitettavasti muista. Leffa esitettiin TV:ssä joskus
80-luvulla ja satuin silloin taltioimaan sen videolle,
mutta koska leffa oli huono säästin ainoastaan tämän
loistavan ajokohtauksen jolla leffa alkaa.

Äänestä

Yhdessä columbo jaksossa esiintyi SM. Muistaakseni se oli murhaajan auto.

Äänestä
  • mutta voi kai sillä muutkin ajaa... :-) heh heh

    Äänestä

Toisen käden tietoa - leffa ei oikein minuun vetoa tarpeeksi lähteäkseni sitä metsästämään: Zoolander

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo L. kirjoitti:

Ei, mitään perverssiä ei ole luvassa, mutta ajattelinpa vaan mallin fanina ilmoittaa, että auto esiintyi tammikuun alussa (?) Nelosella esitetyssä "Teräshermo"-leffassa. Pääosassa Charles Bronson. Auto oli kylläkin vain ehkä minuutin, pari kuvissa, ja oli jenkkivarusteltu.

Muistaako kukaan muita elokuvia, joissa SM on esiintynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu