Onko muilla ahdistuneilla ja/tai panikoivilla etenkin aamulla sellaista oiretta että syke nousee ja joskus sydän oikeen hakkaa ihan pienessäkin rasituksessa. Samalla myös on jotenkin vaikea hengittää normaalisti, ja ilmeisesti just väärästä hengityksestä, sydän hakkaa. Päivän edetessä oireet vähenee. Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä miten pääsen eroon tuosta vaivasta.
Muilla samaa oiretta???
8
223
Vastaukset
- 4543542
Ehkä näin aluksi on hyvä käydä lääkärissä ottamassa verikokeet ja tarkistaa että onko kaikki kohdillaan. Ihan yleisesti kuitenkin kannattaa tutkailla omia elämäntapoja ja miettiä onko niissä muutoksen varaa.
- Wwppo
Ihan samat oireet täällä. Aamuyöstä herään ja pumppu hakkaa ja verenpainekin korkea, joskus päivällä samoja tuntemuksia mut ehkä enemmän hengenahdistusta. Aloitin ssri lääkkeen ja kohtaukset jääny pois. Alkuun mukana bemtsoa kohtausten aikana, mut ne pystyin jo jättämään pois. Myös urheilu vähensi oireita.
Mulla meni 3v paniikihäiriöön ja ahdistukseen xanor, ensin 6-8mg. toimi hyvin, ulskalisi käydä kaupassakin. no nyt vaihdettiin xanor rivatrilliin, joskus reilu vuosi sitten. Alussa sitä meni 6mg. no nyt olen päjännyt jo lähes vuoden 2,5mg/vrk.
Mutta asiaan. itsellä on joskus aamulla ollut myös tuollainen, että pumppu hakkaa.
Olen silloin ottanut propraalia 50mg. sillä menee nopeammin tuo tykytys ohi.- mmmmm.
On monesti aamusin et sydän hakkaa niin et tuntuu ettei happea saa. Menee jossain vaiheessa lievemmäksi ja propral auttaa.
- BBC54
Myös mulla ja välillä myös kylmä/kuuma. Lääkärille olen puhunut asiasta ja kokeita nyt otettu ja myös kolme kilpirauhasarvoa. Tuloksia odottelen. Välillä mietin onko mulla fipromyalkia kun paikkoja myös särkee ja kipukohdat vaihtelee ja kun siihen kuuluu myös noi paniikkikohtaukset. Onko kenelläkään todettu tuota ja miten todettiin?
- pum pum
Nuo aamuiset tuntemukset mitä aloittaja kertoi ovat olleet tuttuja tälläkin. Minulla ne johtuivat siitä että öisin hengitys ei toiminut mormaalisti. Kesti aikansa, että elimistö pääsi käyntiin normaalisti, siinä oli tosi pelottavia tykytyksiä ja tunne että kaatuu pyörtyneenä just maahan. Pääsä oli tyhjiö olo ja kädet hikoilvat. Pienikin fyysinen rasitus sai paniikin omaisen kohtauksen.
Syyt tällaiseen löytyivät työpaikan koneellisesta ilamastoinnista ja sisäilmaongelmista. Oireet tulivat pikkuhiljaa vuosien myötä, eikä niitä ihmetellyt aluksi. Aamulla hengittelin voimakkaasti ulospäin laskin neljään ja sisäänpäin laskin neljään. Se helpotti ja laukaisi normaalin hengityksen.
Nyt olen ollut vajaan vuoden poissa työpaikalta ja ette usko, miten kevyeksi ja normaaliksi olo on muuttunut! Hengitys ei enää takkuile ja yöt nukun hyvin. Yskä ja limaa kurkussa on ollut koko ajan, mutta se on vain merkki että keuhkot puhdistuvat. Mutta nyt sekin oire alkaa hävitä. Ajoittain on astman tyyppistä vinkunaa ulos hengittäessa aamuisin, mutta se häviää nopeasti. Sydäntykytykset ja huimaukset ovat taaksejäänyttä elämää, ei edes rasituksen jälkeen niitä ole kuten ennen oli.
Tiedän että olen oikeassa tässä. Jos joudun oleskelemaan missä tahansa koneellisen ilmastoinnin saastuttamassa talossa, oireet palaavat varmasti.
Tässä voisi olla vinkkiä muillekin kärsijöille. - Juhani8111
Mulla se on sellainen kierre mistä on vaikea päästä pois. Eka tuli eron jälkeen paniikkikohtaukset, ja nyt paniikkikohtaukset tulee ku pelkään paniikkia, eli nykyisin aiheutan paniikin itse, tai ainakin luulen niin. Ja kun olen koko ajan jännittynyt niin on selvää että hengitys ei ole rentoa ja automaattista, vaan tiedostan hengityksen koko ajan ja pyrin säätelemään sitä itse, joka tietenkin on virhe, ja kun hengitys on tuollaista niin rasituksessa hengitys ei sitten muutu rasitusta vaativaksi vaan pidän sen omatoimisesti liian rauhallisena, koska yritän rauhoitella noussutta sykettä, vaikka mitään syytä siihen ei ole, koska rasituksessa sykkeen kuuluukin nousta. Kun sitten vääränlainen hengitys aiheuttaa happi vajetta, niin on selvää että syke nousee entisestän, ja tulee olo että en saa tarpeeksi happea, ja silloin paniikki on päällä.
Eli mielestäni hengityksen oikeanlaisena pitäminen on A ja O paniikkihäiriössä ja ahdistuksessa.
Nämä on mun näkemyksiä, ja sain nyt ensimmäistä kertaa kiteytettyä ajatukseni asiasta. - pum pum
Hyvää vointia jatkossa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait273176Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3863Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68770Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3760Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60694Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601- 12580
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20569- 41560
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3549