Oon 16 vuotias tyttö ja tuntuu et mun elämä on ajautunu johonki umpikujaan mist ei pääse enää pois. Mulla on jonkin verran ongelmia ja ne on johtanu siihen et mietin vaan et oisinkohan jo tarpeeks rohkee ottamaan sen yliannostuksen lääkkeitä tai ajamaan rekkaa päin mopon kanssa.
Vihaan itteeni niin paljon. Mun ulkonäkö on jotain niin kuvottavaa ettei sille ole sanoja. Oon vaan täysin epämuodostunu. Ihmisten ilmoille lähteminen on ihan kauheaa kun tietää näyttävänsä avaruudesta saapuneelta mutantilta jota kaikki kattoo inhoten. Siks mun sosiaalinen elämä on täysin kuollut olen vaan kotona lojumassa kaikki päivät kun en ees kavereille kehtaa mennä. Muutenkin se on mennyt siihen etten käy enää missään koska aina se sama rumba meikkaamisessa ja hiustenlaitossa. Eka laitan itteni valmiiks, sit oon lähössä mutten voikkaan kun olen niin hirveän näköinen ja sitten tulee itku ja joutuu meikkamaan uudestaa ja sit myöhästyn aina kun en vaan pysty lähteä kotoa. Koulussa oon aina itk u kurkussa kun ulkonäkö ahdistaa niin paljon.
Tosin kaikki muukin mussa on pielessä en vaan osaa mitään ja oon kaikessa aivan paska. Oon joutunu kaks ihanaa harrastusta lopettamaan kun aina jäi huono fiilis kun olin kaikkia kaikessa huonompi. Enää ei siis ole minkään näköstä intoa lähteä minnekkään koska olen kaikessa huono ja ruma. On siis paljon helpompaa jäädä kotiin makaamaan kun lähteä ihmisten ilmoille kiduttamaan itteään. Tää on ihan kamalaa enkä haluaisi elää tällästä elämää mutten voi ajatuksilleni mitään. Odotan vaan että pääsen pois.
Olen myös sortunut viiltelyyn ja huumeiden käyttöön. Ne parantavat oloa hetkelliseksi ja saa idettyä minut hengissä kaikkein ankeimpina hetkinä. En nimittäin haluaisi tappaa itseäni äitini vuoksi ja muiden läheisten. Se on vaan kaikille kivempaa ja helpompaa että kulissit kivasta iloisesta tytöstä pysyy yllä ettei pilvilinna sorru. Olen ajatellut jollekkinmennä puhumaan mutta mulle tulee vaan jotenkin niin ruikuttaja olo enkä haluaisi että kukaan saisi tietää oikeista ajatuksistani jotka paljastavat että oon heikko ja säälittävä.
Anteeksi tästä viestistä tässä ei oikein ollut mitään järkeä oli vain pakko päästä avautumaan jonnekkin.
Vihaan itteeni niin paljon. Mun ulkonäkö on jotain niin kuvottavaa ettei sille ole sanoja. Oon vaan täysin epämuodostunu. Ihmisten ilmoille lähteminen on ihan kauheaa kun tietää näyttävänsä avaruudesta saapuneelta mutantilta jota kaikki kattoo inhoten. Siks mun sosiaalinen elämä on täysin kuollut olen vaan kotona lojumassa kaikki päivät kun en ees kavereille kehtaa mennä. Muutenkin se on mennyt siihen etten käy enää missään koska aina se sama rumba meikkaamisessa ja hiustenlaitossa. Eka laitan itteni valmiiks, sit oon lähössä mutten voikkaan kun olen niin hirveän näköinen ja sitten tulee itku ja joutuu meikkamaan uudestaa ja sit myöhästyn aina kun en vaan pysty lähteä kotoa. Koulussa oon aina itk u kurkussa kun ulkonäkö ahdistaa niin paljon.
Tosin kaikki muukin mussa on pielessä en vaan osaa mitään ja oon kaikessa aivan paska. Oon joutunu kaks ihanaa harrastusta lopettamaan kun aina jäi huono fiilis kun olin kaikkia kaikessa huonompi. Enää ei siis ole minkään näköstä intoa lähteä minnekkään koska olen kaikessa huono ja ruma. On siis paljon helpompaa jäädä kotiin makaamaan kun lähteä ihmisten ilmoille kiduttamaan itteään. Tää on ihan kamalaa enkä haluaisi elää tällästä elämää mutten voi ajatuksilleni mitään. Odotan vaan että pääsen pois.
Olen myös sortunut viiltelyyn ja huumeiden käyttöön. Ne parantavat oloa hetkelliseksi ja saa idettyä minut hengissä kaikkein ankeimpina hetkinä. En nimittäin haluaisi tappaa itseäni äitini vuoksi ja muiden läheisten. Se on vaan kaikille kivempaa ja helpompaa että kulissit kivasta iloisesta tytöstä pysyy yllä ettei pilvilinna sorru. Olen ajatellut jollekkinmennä puhumaan mutta mulle tulee vaan jotenkin niin ruikuttaja olo enkä haluaisi että kukaan saisi tietää oikeista ajatuksistani jotka paljastavat että oon heikko ja säälittävä.
Anteeksi tästä viestistä tässä ei oikein ollut mitään järkeä oli vain pakko päästä avautumaan jonnekkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Kirjoitit, että olet ajatellut mennä jollekin puhumaan...luuletko, että olisiko mahdollista puhua ensiksi äidillesi tai jopa näyttää kirjoittama viesti äidillesi ja kysyä miten voisin saada apua? Tai sitten voisitko kertoa rehellisesti terveydenhoitajalle tilanteestasi? Myös psykologille tms. puhuminen voi auttaa. Avunhakemista ei kannata turhaan pelätä, sinun on varmaan turha pitää mitään kulissia yllä, rehellisyys on hyve.
Muista, että ihmisen ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Elämässä on paljon muitakin asioita kuin pelkkä ulkonäkö. Älä missään tapauksessa tee mitään pahaa itsellesi, älä viiltele, äläkä käytä huumeita. Uskoisin, että tärkeämpää olisi sinun tilanteessa hakea keskusteluapua..ja miettiä miten voisit tehdä elämästäsi enemmän sinulle mieluista. Itsemurha ei todellakaan kannata, sinun kannattaa katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä ensimmäinen askel voisi olla avun hakeminen ja lisäksi se, että opettelet välittämään ja rakastamaan itseäsi. Olet tärkeä ihminen!
Juuri näin, 16-vuotiaalla on koko elämä vielä edessä!
Terveisin : Allaoleva taiteilija.
Tuli kyllä kieltämättä epätoivoinen olo minullekin hetkeksi viestiäsi lukiessa, mutta sun pitää nyt muistaa se, että sä olet nyt juuri pahimmassa iässä, ja kun olet vielä nainen, niin ulkonäköpaineet ovat tuossa iässä juuri kovimmillaan!
Yritän neuvoa, vaikka(tai juuri siitä syystä) olenkin mies.
Olepa armollisempi itseäsi kohtaan. Anna itsellesi aikaa. Kun menee muutama vuosi niin pärjäät varmasti jo paremmin, kun siis pääset näiden ikävien ulkonäköön painottuvien ikävaiheiden ohi ja yli.
Toinen juttu mikä tuli mieleen, niin, luultavasti olet ihan hyvän tai ainakin mukavan näköinen, mutta sinä nyt suurentelet asiaa jostain syystä, luultavasti vertailun vuoksi, johon olet joutunut lähipiirissäsi, omassa luokassasi kai, joutunut. Tai ettet vain kaikessa paremman ja kauniimman isosiskosi takia ;-) ei kai sentään. Mutta sun koululuokassa, sielläkö sua vaivaa muutama todellinen kaunotar, jotka saavat kaiken huomion luokkasi pojilta, ja sinua vain syrjitään ja kiusataan?
Jos osuin ylläolevassa kappaleessa yhtään oikeaan, voin kertoa omalta kohdaltani miten kävi meidän koulun kaikkien kovisten ja komeiden jätkien myöhemmin : He kaikki menivät naimisiin nuorina ja saivat lapsia aivan liian aikaisin, ja osa heistä ryyppäsi elämänsä pilalle ja hoippui avioeron partaalla jo 20-25-vuotiaana, menettäen elämänhallintansa täysin! Ja nämä komeat kovikset juuri menivät kimppaan, juuri näiden koulun kauniimpien pimujen kanssa. Silloin heitä kadehdittiin, mutta nyt aikuisiän koittaessa ei enää kukaan! Päinvastoin.
Itsekin katselin kateellisena aikani näitä, mutta ihan turhaan. Tästä johtuneesta stressistä kuitenkin, luultavasti, pyrin omassa koulutuksessani mahdollisimman pitkälle, ja nyt olen aika paljon kuuluisuutta saavuttanut taiteilija(nimeäni en kuitenkaan kerro;-) ) saavuttanut menestystä ihan ulkomaita myöten.
Luultavasti en olisi kehittänyt ja jatkokouluttanut itseäni yhtään eteenpäin, jos olisin ollut kouluni kukkulan kuningas kuten nämä kovikset ja kaunottaret, mutta elämä kokonaisuudessaan on siinä mielessä todella reilu, kun sitä katsoo siis pitkällä juoksulla, että ne, jotka saa nuorena, eivät enää saakaan vanhana!
Ja minä uskon sinusta, että sinä saat vanhana, tai vanhemmalla iällä elämältä, niinkuin minäkin vasta olen alkanut saamaan.
Ole siis vaan sisimmästäsi ylpeä, kuten minäkin ja kaikki viisaat ja itseään kehittäneet ovat, ja kehitä sitä. Tätä kutsutaan elämän sublimaatioksi.