Olen nyt aikuisena miettinyt,että miksi en oikeastaan tunne sääliä.tulen perheestä josaa molemmat vanhemmat oli aivan juoppoja.hoidin jo 13vuotiaana pikkusiskoni.useinkin jouduin tappelevien vanhempien riitoja rauhoittamaan ja erottamaan.elämä ei ollut millään tasolla normaalia.nykyisin minulla ja siskoilla menee hyvin.vanhemmat kuoli molemmat reilu 50vuotiaina.minulle on sanottu kuinka voin olla niin kova ihminen.itse näen ettei sääli auta asioissa vaan on aina mietittävä kuinka asiat voisi saada paremmiksi ja että on turha juuttua menneisyyteen.esim minusta huonossa jamassa oleva ei tarvitse sääliä vaan on saatava miettimään kuinka eteenpäin ja saada taas ote ja ilo elämään.en ole ikinä ollut katkera tai tuntenut että lapsuuteni oli huono.
Tunteetonko?
Liian karaistunutko?
499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saattahan tuossa olla jotain alitajuista torjuntaakin ja yleensä jo lapsena aikuisen roolin ottaneet kokevat noin. On ollut pakko jäädyttää tunteet ja vain toimia. Niin se vain on että miettimällä ja hempeilyllä ei asioita saada kuntoon ja säälistä ja syyllisyydestä toimiminen väsyttää ja ammentaa tyhjiin.
Joillain samaa kokeneilla saattaa keski-iässä tai nuorena aikuisena alkaa tunnistamaton paha olo ja ahdistus.
Sinä saat olla oma itsesi. Olemme kaikki niin erilaisia.
Otan osaa.
Et ymmärrä varmaan miksi sanon noin, koska et kykene ymmärtämään, mitä olet menettänyt.
Voi olla, että arvet on niin syvät, että olet luomassasi linnoituksessa elämäsi loppuun asti koskaan käsittelemättä asioita, jotka ovat esteenä sille, että voisit oikeasti olla onnellinen.
Osaat olla rationaalinen, saat asiat hoidettua hyvin (tämän yhteiskunnan standardien mukaan), mutta sisäisesti asia tuskin on niin.
Osassa asioissa voit olla oikeassa.esim entäs kun tulen vanhaksi.muistanko ja elänkö taas sen kaiken p...n uudestaan.se on oikeastaan ainoa asia mikä mietityttää.nykyisin minulla oikeasti menee hyvin.minulla on jo omat lapset ja pitkä ja onnellinen avioliitto.kaikki asiat on mallillaan.olen onnellinen enkä voisi enempää toivoa.vanhempien alkoholismi tosin aiheutti sen etten kestä humalaisia.en myöskään baarissa ruikuttavia ihmisiä,jotka syyttää vanhempiaan omasta juomisestaan.itse en juo ollenkaan.omien kokemusten pohjalta tiedän että selvitä voi.tukena olen pystynyt olemaan ystävilleni vaikeissa elämäntilanteissa,ehkä juuri elämänkokemukseni vuoksi.olen ajatellut että olen kääntänyt huonon alun vahvuudekseni.toivottavasti näin tai muuten on enemmän kuin luuranko kaapissa.
Jep jep, voimaantuneita nykyamatsooneja homomantroja hokemaan,
niitä tarvitaan lisää että maailma pelastuu - vai menikö se sittenkin
toisinpäin.
Muodostamaan verkostoja ja gangstalkkaamaan muita ihmisiä,
se se on vasta elämää se. Luomaan oma homoteknologia, mitä sitten keinoja kaihtamatta levitetään joka paikkaan niin kuin syöpä.