Pala minua on...

Et ollut ensimmäinen etkä edes se viimeinen. Olit se pieneksi tuliseksi kesäromanssiksi typistetty Rasputin siellä ensirakkauteni ja lasteni isän välissä. Tuosta jälkimmäisestä erottuani olen löytäny itseni ikävöimästä sinua kerta toisensa jälkeen. Nyt se on sallittua. Viimeinen päiväkirjani 11 vuoden takaa tallensi monet hetkemme ja viestisi. Usein unohdun sitä selailemaan kesken siivouksen. Muistan kun eräs sateinen kesäaamu heräsin ja huomasin puhelimeni soivan pikkutunneilla. Pyysit päästä sisään, viereeni nukkumaan. Heitin sinulle avaimen ikkunasta. Nukahdimme sylikkäin, päädyimme sisäkkäin... Seuraavan päivän valossa huomasin, että olit ennen tuloasi lähetellyt minulle useita suloisia viestejä matkalla luokseni, mutten ollut kuullut niitä uneni läpi. Pidit itseäsi niin pahana poikana, mutta olit romanttisin poikaystäväni ikinä. Kirjoitit minulle kerran tekstarissa pienen runonkin siitä kuinka haluat mennä nukkumaan, jotta saisit uneksia minusta.

Meillä oli se yksi upea toukokuu ja sitten säikähdit tunteitamme ja halusit pois. Viikkoa myöhemmin olin läheisyydenkipeänä baarissa ja halusin vain tanssia jonkun kanssa. Pyysin montaa nuorukaista tanssiin, mutta he kaikki pyörittelivät päätään ja katsoivat jonnekin taakseni. Viimeinen heistä käski minua kääntymään ympäri . "Ehkä hän haluaa". Käännyin, ja olit siinä. Katseesi kuin suurella hämmentyneellä koiranpennulla, joka ei osannut pysyä poissa. Tunsin magneettista vetovoimaa sinuun jälleen kerran. Minulle hyvin epätavalliseen tapaan hyppäsin kaulaasi ja tunsin heti kätesi ympärilläni. Ainut kerta elämässäni kun tunsin olevani kotona jonkun sylissä.

Sitten rakkautemme oli varovaista ja pidäteltyä sen pari kuukautta minkä sitä sitten kesti. Rakastin sinua niin ja tunsin sinunkin rakastavan minua, mutta emme voineet sanoa niitä sanoja. Kerroit kuinka et uskalla rakastua, koska olit satuttanut itsesi rakkauden kanssa aiemmin ja sen loputtua tosissasi satuttanut itseäsi. Sanoit, ettet halua olla ystäväni, koska olisit järjettömän mustasukkainen jos olisin jonkun muun kanssa. "En voi rakastaa sinua, mutta voitasiinko vain olla... vain tässä..." Yhteiset hetkemme olivat täynnä rakkautta, vaikka kuinka halusit kieltää sen. Jälkeen päin sinä aina säikähdit sitä ja pysyit poissa päiväkausia kunnes sitten ikävissäsi soitit tai tekstasit minulle ja päädyimme taas sylikkäin. Saatoimme maata alasti sylikkäin tuntikausia ennen kuin päädyimme kuin luonnostaan sisäkkäin... Olimme aina kiihoittuneita toisistamme, mutta silti halusimme nauttia pelkästä lähekkäin olostakin. Niinä iltoina olin aina varma, että jos vain pysymme yhdessä, olisimme pian molemmat ehjiä ja onnellisia ikuisesti.

Juhannuksen jälkeen olit poissa pidempiä aikoja. Lopulta päivät venyivät kokonaiseksi viikoksi ja minusta tuntui, että olin särkymässä palasiksi sinua ikävöidessäni. Minulla oli tyttäreni. Minun täytyi ajatella häntäkin. Hän kyseli perääsi. Hänen hyvinvointinsa oli pitkälti kiinni minun hyvin voinnistani. Minun oli päästettävä sinut menemään. Jokainen soluni taisteli vastaan, mutta kirjotin sinulle viestin "Tulisitko käymään... Meidän täytyy lopettaa..." Olit salamana paikalla. Olit ollut kaverisi luona. Olit tosi rentona ja juttelimme hetken ihan rauhassa. Päätimme erota. Käyttäydyimme asiallisesti. Silti se kaikki tuntui väärältä. Naurahdit, että ainakin meillä oli upeaa seksiä. Yritit olla niin pahaa poikaa taas suojellaksesi itseäsi. Kerroit pössytelleesi kaverisi kanssa ja jatkavasi iltaa ystäviesi kanssa. Se auttoi minua irtautumaan tilanteesta. En halunnut olla missään tekemisissä huumeiden kanssa, en edes kannabiksen. En halunnut niitä käyttävää ihmistä tyttäreni lähelle. Minä suorastaan työnsin sinut ovesta ulos. Itkin loppuillan tyhjässä, kylmässä olohuoneessani. Kaduin jo eroa, mutta sain itseni uskomaan, että se oli oikea teko.