Pelottaako maailmanmatkaajia? Suuri meri, pieni vene. Voi osua, upota, jotain ikävää sattua muuten.
Luuletteko että keskellä merta koetaan inhottavia tunteita vai meneekö ihan rutiinilla?
Luuletteko että keskellä merta koetaan inhottavia tunteita vai meneekö ihan rutiinilla?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos on maissa ollut taipumusta panikointiin, on kai syytä välttää valttamerelle lähtöä. Aina silloin tällöin on sattunut ikäviä juttuja, jos ahdistusta ei saa lääkkeillä kontrolliin. Omia taipumuksia kannattaa testata ensin pienmmillä yli yön reissuilla.
On syytä ottaa huomioon kaikki se minkä voi ottaa huomioon ja lisäksi se, että voi sattua jotain jota ei voi ottaa huomioon: Kontti, valas, sukellusvene tai öinen tankkeri jonka komentosillalla juuri sillä hetkellä ei katsottu tutkaa.
Kuten kaikessa purjehduksessa, matkoja kannatta pidentää pikkuhiljaa ja kuten kaikessa purjehduksessa, veneilyssä ja ylipäätään harrastamisessa hommaan liittyvät riskit ja rahankulu on aina suuremmat kuin mahdollisuudet ja hyöydt. Jostain syystä ihminen vaan kulkee, vaeltaa, veneilee, ylittelee valtameriä.
Täytyy myöntää että ensimmäinen yöpurjehdus niinkin isolla vedellä kuin Suomenlahdella :-) oli aika kokemus. Oli hyvä vene, kokenut kippari, kokeneet (muut) gastit ja asianmukainen varustelu.
Mutta kun yö pimeni ja gastinne astui vuorollaan ruoriin, niin kyllä siinä alkoi nähdä kaikenlaisia mörköjä. Outoja valoja vilkkui siellä / täällä, tyhjästä erotti saaria ja vuoria, aallot tulivat yhtäaikaa joka suunnasta...
Hyvän porukan hötkyilemätön käytös antoi tukea (yksi tutkassa ja toinen plotterissa, vaimeata juttelua että ei tuntunut yksinäiseltä) ja niin sitä vain purjehdittiin!
Aamulla oli ihan sankarin olo ja sen jälkeen on matkoilla jännittänyt vain tarpeelliset asiat.
...ja sitten kun lakkaa jännittämästä, niin yhtäkkiä köli irtoaa tai valtava aalto murskaa ohjaushytin ikkunat tai vene kopsahtaa kontin kylkeen seitsemän solmun nopeudella tai ....
No ei vaiskaan. Kannattaaa aliottaa kesäisellä Suomenlahdella jossa on pahimmilaan vähän hämärää ja totutella sitten syksyä kohti.
Täältä voit lukea lisää siitä, millainen on hyvä vene maailmanympärimatkalle. Hyvä miehistö myös toimii tukena.
http://caramiamaailmanympari.net/2014/10/14/millainen-vene-maailmanymparimatkalle/
Toki aina voi sattua mitä vain, mutta veneen tulee olla vahva kestääkseen valaat, kontit yms.
Jatkuva huoli jossain takaraivossa nalkuttamassa, onko varmasti tehty kaikki huollot ja tsekkaukset ja tarpeeksi varaosia yms, ettei mitään pahempaa vaan sattuisi. Korva herkistyy tarkasti kuulemaan kaikki pienimmätkin äänet ja analysoimaan. Ankkurissakin nukutaan kevyesti ja unissaankin kuulostellaan äänimaailmaa - ettei vaan ankkuri petä tai veneeseen nouse kutsumattomia vieraita tms. Mutta ei silti varsinaisesti eletä pelossa, ja pelottavat hetket ovat harvinaisia. Jos haluaisi jähmettää itsensä pelolla, niin toki voisi jatkuvasti pelotella itseään konteilla ja valailla ja törmäyksillä, joille ei paraskaan vahti yönpimeydessä voi mitään. Lujatekoinen ja hyväkuntoinen vene on niiden varalle paras vakuutus. Ylivoimaisesti useammin vene joka tapauksessa kestää meren olot paremmin kuin miehistö, joten jos voit luottaa veneeseen, voit rauhoittua.
Itseäni hirvitti kuukausitolkulla ennen lähtöä. Kun lähdön hetki koitti, murheet unohtuivat tyystin.
Itse tulin kuluneella kaudella kohti etelää noin 3300 mpk. Yhtään yli yön purjehdusta ei tullut, mutta Biskajan meno rantoja pitkin päivälegeinä on tosi raskasta yksin. Vuorovesisatamat ja hyvät sääikkunat rytmittävät touhun jokseenkin tolkuttomaksi. Ei malta muuta kuin mennä eteenpäin aina kun voi. Mikäpä siinä, Portugalin rannikko palkitsee vaivannäön. Eikä tylsää hetkeä matkallakaan ollut.
Ehjä vene, kunnon kone, vakuutukset kuntoon ja lähtöpäivä kalenteriin. Siitä se lähtee. Reissussa sitten ihmettelee sitä, miksei lähtenyt jo aikaisemmin. Ranskalaiset seilaavat niin kämäsillä paateilla Atlanttia ettei tosikaan. Kaikki Jullea isommat suomalaisveneet ovat jokseenkin loistokalustoa verrattuna ranskalaississien rasseihin.
Harkitsitko Biskajan ylitystä yksin, Englannista tai Pohjois-Ranskasta suoraan Espanjaan? Jos harkitsit, mistä syistä päädyit menemään rantoja pitkin? Kysyn, koska olen omalla veneellä mennyt suoraan yli, mutta miehistön kanssa. Seuraava kerta etelään saattaa kuitenkin olla yksin.
Oli harkinnassa mennä suoraan ylikin, mutta ajasta ei ollut pulaa. Näin ollen kolmen viikon kierros sopi ihan hyvin. Alempaakin voisi oikaista, mutta sitten menettää ainakin San Sebastianin, joka on näkemisen arvoinen. Bilbao ja Espanjan jylhä pohjoisrannikko kannattaa katsastaa nekin.
Jos vedät yksin, tsekkaa vakuutuksen mahdolliset rajoitukset. Joillain yhtiöillä niitä on, esim. max 10 tunnin laskennallinen maksimiaika ja se ei riitä alkuunkaan edes Itämerellä. Satamailisiin vetoihin on hyvä tarvittaessa varautua. Pääsee sitten loppuvassa sääikkumassa johonkin mielekkääseen satamakaupunkiin kelinpitoon.
Voihan sitä seilata yötäpäivääkin yksin. Rannikkoliikenteen ja pyydysten joukossa nukahtelu vaan on aikamoista riskinottoa. Pari viikkoa sitten tässä Lissabonin lähellä vahingossa nukahtanut sooloseilori ajautui hiekarannalle. Teräsvene, ei vahinkoja.
Mihin NCskipperillä on suunta? Itse nostin tänään veneen ylös, pääosin sateessa! Lähtisin kyllä siihen suuntaan heti, kun olisi mahdollisuus! Baatin edestakas raastaminen (maihin/ylös) jotenkin kyllästyttää!
Uskon, että oli raskasta yksinään kun oli kahdestaankin.
Ajoimme mekin kesällä Brestistä Ranskan rannikon Espanjaan. Säiden ja virtojen kanssa pitää olla tarkkana. Muutamiin satamiin en yrittäisi kovemmalla kelillä lainkaan, esim. Arcachon. Väylä muuttuu jatkuvasti ja plotterikartasta ei ole apua. Viitat ovat harvassa. Mitä sitten kun näkyvyys on huono ja hiekkasärkät kuohuvat vieressä.
Espanjan pohjoisrannikko on hienoa seutua. Satamahelmiä löytyy, Hondarribia, Getaria, Ribadesella...
Totta puhut!
Tyhmän oloista hommaa nostaa vene joka syksy ylös, purkaa takila, laitella pressuja ja sitten sama toisinpäin joka kevät.
Suomalaisista huviveneistä suurin osa seisoo suurimman osan ajasta pukeilla. Ei kiva.
Luulisi, että useampikin suomalaispurjehtija veisi veneensä mielellään etelämmäs talvehtimaan, jolloin talvilomillakin (ja pidennetyt viikonloput yms) voisi käydä omalla veneellä purjehtimassa. Tosin talvilomapurjehduksia varten pitäisi jaksaa mielellään Kanarialle asti, jos ei tykkää palella. Tai no, Madeirakin riittänee. Ylipäänsä purjehduskautta saa miellyttävästi pidennettyä, kun suuntaa ajoissa etelämmäs. Euroopan sisällä etäisyydet ovat kuitenkin vielä niin kohtuulliset, että helppoa, nopeaa ja edullistakin lentää sitten veneen ja Suomen väliä. Voihan sen veneen vaikka muutaman vuoden välein tuoda takaisin Suomeen, jos haluaa. Kun kuitenkin satamissa ja nyt pukeilla näyttää seisovan ihan isoillekin merille kelpaavia pursia, niin miksei laajentaa sekä purjehdusaluetta että -kautta?
Ei niinkään pelota, mutta huolettaa. Huolettaa, mikä seuraavaksi hajoaa ja mitä siitä seuraa. Ei hengen tai terveyden vaara niinkään, mutta kaikenlaista ylimääräistä riesaa, vaivaa, ongelmaa ja rahanmenoa. Aina jotakin kuitenkin hajoaa/reistailee, mutta kunhan ei mitään kovin olennaista. Ainakaan kovin kaukana lähimmästä satamasta. Tai keskellä yötä kovassa kelissä, jolloin korjaaminen ja ylipäänsä tilanteen hahmottaminen hankalinta. Liekö yhtään pallonkiertoa tehty ilman mitään hajoamisia. En muista ainakaan kuulleeni.
Kiersin yksin maapallon ympäri Uuden-Seelannin ja Etelä-Afrikan kautta. Joskus pelotti, mutta se oli ylensä lähellä rantaa. www.snoopy.fi
Matti oli puhetta seuraavan kesän suunnitelmistasi Kotkassa, miten makaa "nonstop"-projekti?
407:lle Nyt on seuraava projekti sellainen, että menen ensi kuussa putcher poikien gängin käsittelyyn. He leikkaavat ensin rälläkällä mut keskeltä auki ja vaihtaavat yhden läpän. Sitten nitojalla taas kiinni. Kerron venemessuilla ( jos olen vielä hengissä) miltä siasta tuntuu, kun siitä tehdään grillikylkeä. (Multa ei sisälmyksiä kyllä poisteta.) Vasta sen jälkeen tiedän enemmän purjehduksesta. Tosin turvallinen valtamerivene on nyt myynnissä ja tosi edullisesti rohkealle purjehtijalle...Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa misä onnen kaukorantaan laine liplattaa....Unto Mononen, Tango Satumaa...Totta se on. Olen sen nähnyt.
www.snoopy.fi
Elämä on täynnä vaaroja.
Toki valtamerellä ollaan ns. oman onnemme varassa, mutta taitaa silti olla vaarallisempaa ylittää katu Helsingissä.
Jos liikaa pelkää ei voi jatkaa. Ei valtameren yli, eikä kadun yli. Jos kovin pelkää, menettää elämästä paljon.