Outo maa, jossa tapahtuu outoja asioita.
Nyt poliisi - kaikenlisäksi päällikkötasoa - syyttää poliisia lavastamisesta. Lavastiko poliisi myös Ulvilassa - mihin liittyi puhuttu eristyksen pettäminen, jonka jälkeen vasta havaittiin - viisi viikkoa tapahtumasta - housuihin ilmestynyt verinen kengänjälki? Jos tämä oli lavastus, niin mitä haluttiin lavastaa? Joku määrätty henkilö syylliseksi, vai hämätä tutkintaa? Lavastus ei voi liittyä Anneli Aueirin, koska tapahtui jo pian väitetyn murhan jälkeen. Mitä tarkoittaa käräjäoikeuden tuomiossa vuodelta 2010, että "eristys petti poliisin toimesta".
"Haastattelussa selviää myös, että Aarnio pitää tontiltaan keväällä löytynyttä isoa rahakätköä lavastuksena. Tontti ja rakennukset tutkittiin perinpohjaisesti heti Aarnion kiinnioton jälkeen viime syksynä. Etsinnöissä oli mukana myös rahakoira.
- Löydös tulee hämmästyttävällä tavalla puoli vuotta myöhemmin, kun rakennuskohde oli ollut aika laajasti mediassa esillä. Naapurien havaintojen mukaan siellä oli liikkunut henkilöitä, joiden läsnäolosta ja syystä ei ole tietoa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014110218801166_uu.shtml
Tällä lausunnolla vietiin nyt lopullinen luotettavuussa Ulvilan surmatutkinnasta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Myös häkenauhasta on uutinen syyskuulta 2009 otsikolla, joka kertoo, että koko oikeuslaitossirkus on vedetty läpi - viisi vuotta - lavastetulla aineistolla, jonka uutisen teksti on myös merkittävä:
"Poliisi uskoo: Ulvilan surman hätäpuhelu oli lavastus
29.9.2009
....Lähes kolme vuotta sitten sattuneen Ulvilan murhajutun tutkinnassa on tapahtunut yllättävä käänne. Porin käräjäoikeus vangitsi eilen todennäköisin syin epäiltynä murhatun Jukka Lahden aviovaimon.
Lähes kolme vuotta vaimoa on pidetty uhrina, joka sai itsekin veitsestä rintaansa yrittäessään mennä väliin. Eilen poliisi pudotti todellisen uutispommin: 44-vuotias vaimo vangittiin murhasta epäiltynä.
Hätäpuhelun tallenne on nyt yksi poliisin merkittävimmistä todisteista.
- Siitä ilmenee keskeisiä seikkoja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta sanoo.Nauhalta kuuluu kamppailun ääniä, mutta väitetyn ulkopuolisen tappajan puhetta ei nauhalla tiettävästi ole. Puhelu kestää 4 minuuttia 20 sekuntia."...
Olen nyt viisi vuotta miettinyt, että miten väitetty lavastus on sisällöltään niin keskeinen todiste?!
Sehän voi olla todiste vain lavastamisesta, ei sisällöstä.
Ja kaiken lisäsi tässä sanotaan taustalta kuuluvan kamppailun ääniä, jotka sitten oikeuslaitosprosessissa katosivatkin jonnekin, ja juuri kamppailun äänien puuttuminen äänitutkijan mukaankin yhdessä puheen puuttumisen kanssa olivatkin todistamassa Anneli Auerin syyllisyyttä.
Kyllä tässä jutussa on niin paljon hämärää, että on ollut kyllä tosi turhauttavaa lukea ihmisten typerää veivaamista AA:n syyllisyyksistä ja syyttömyyksistä aineiston perusteella, joka haisee joka suuntaan.
Ai niin, unohtui. Oikeuslaitosfarssinauha oli pituudeltaan 4 minuuttia ja 18 sekuntia, mutta hovioikeudessa ilmoitettiin, että puolustuksen nauha onkin 2 sekuntia pidempi, joka hovioikeus vapautti Anneli Auerin yksimielisesti.
Kuka lavastaa ja miksi niin Auerissa kuin Aarniossakin?
Otetaanpa nyt vielä ne äänitutkijan lausunnot. Ensin lausunto vuodelta 2009, jota käytettiin oikeusprosessissa:
"Niemi-Laitinen on kuitenkin varma, ettei nauhalta kuulu ulkopuolisen ääntä.
- Ei puhetta, ei lasin päällä kävelyn ääniä, ei askelien ääniä. Ei mielestäni kamppailun ääniä, jotka osoittaisivat, että tappelu on menossa. Ei ikkunasta poistumista."
Tästä tutkinnanjohtaja Kuusiranta oli sitä mieltä, että "ei tiettävästi kuulu ulkopuolisen ääntä".
Sitten saman henkilön ääniteanalyysi vuodelta 2006 vuoden 2011 hovioikeudenpäätöksestä:
"ZD on laatimassaan keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnossa 13.12.2006 katsonut, että muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden puhetta ei selvästi kuulu taustalta. Joissakin kohdissa oli kuulunut hyvin lyhyitä miesääniä, joista ei ollut saanut selvää, olivatko ne olleet uhrin, hätäkeskuksen vai ulkopuolisen tuottamia. Taustalta oli kuulunut kamppailun ääniä, juoksuaskeleita sekä kolahduksia."
Tämä äänite on nyt oletettavasti tuo 4 minuuttia ja 20 sekuntia ajallisesti, koska siitä kuuluu kamppailun ääniä taustalta Kuusirannankin mukaan.
Ja tuo oikeudenäynnissä käytetty äänite, on pituudeltaan vain 4 minuuttia 18 sekuntia, joka ei sisältänyt taustaltaan kamppailun ääniä.
Ja johtopäätöksenä, koska tässä on käännetty oikeusjärjestys - syyttömyys pitää todistaa - niin jälkimmäinen on lavastus, jota käytettiin oikeudenkäynnissä, josta myös samainen äänitutkija antoi KKO:lle lausunnon, että se on koottu useista eriaikaisista äänitteistä, kun samaan aikaan FBI-antoi lausunnon alkuperäisestä, ei ole koottu eriaikaisista äänitteistä.
Tällä kahden nauhan sotkulla on saatu mm. minfokirjoittajien päät täysin sekaisin ja kinaaminen jatkumaan vuosikausia, joka tietysti on ollut tarkoituskin. Kyseessä on kuitenkin vain matemaattinen yhtälö, kun ottaa huomioon jo syksyn 2009 tiedon. Tosin tällainen toiminta ei mahdu suomalaisen auktoriteettiuskoisen aivoihin, vaan tilalle astuvat luulot ja kuvitelmat, mutta jos nyt tämä päällikkötason poliisin omat sanat poliisien lavastamisesta auttaisi tähän ongelmaan?
Tuo häkenauhalavastus on kuitenkin tehty yhteistyössä FBI:n kanssa, koska FBI-nauhaa sanottiin syyttäjän päätodisteeksi ja ainoaksi todisteeksi kaiken lisäksi. Vastaavasti lehtiuutisessa nyt hiljattain Anneli Auer kertoi ottaneensa syyllisen roolin, jotta homma tuli hoidettua, ja tuo homma sitten hoidettiin syyttömyyttä todistamalla ja käyttäen lavastettua nauhaa aidon sijasta, joka oli koottu useista eriaikaisista äänitteistä - äänitutkijankin mukaan.
Syytä olettaa, että niin Auer kuin Aarniokin ovat pelkkiä stuntteja peittämässä isompia kuvioita, joita ei haluta kansalaisten tietävän, ja jotka kytkennät yltävä huomattavan korkealle tasolle.