Voi julkimot

Suomalaiset julkkikset, tai he joiden pärstävärkin näemme televisiosta tai kotiin tulevien lehtien kiiltokuvissa, ovat menettäneet suhteellisuudentajun. En tarkoita, etteikö tässäkin ihmisryhmässä olisi kohteliaita ja työnsä tekeviä yksilöitä, mutta se mitä olen läheltä nähnyt, on avannut silmäni.
Ei, minua ei loukkaa, että joku kieltäytyy puhumasta kanssani. Se ei ole minulta pois. Mutta se miten ihminen kohtelee toista, miten hän kieltäytyy ja mihin hän vetoaa, joko laskee tai nostaa toisen profiilia. Yllättävää kyllä, puhun nyt älykkäinä pidetyistä ihmisistä, joiden työ liittyy olennaisesti kuuluisuuteen. Säälittävää on ollut huomata, kuinka nämä ihmiset muistuttavat päivä päivältä enemmän yöperhosia, jotka liitävät sen kirkkaan valon perään, mikäli se jossain nurkassa välähtää.

Eivätkö ihmiset vieläkään osaa elää julkisuuden kanssa? Missä on suomalaisten julkkisten tavat ja karisma? Egossako? Viinalla sitä ei saa, eikä negatiivisella asenteella. Eivät kaikki kadehdi teitä. Mutta ehkä se kateus tavallisen ja julkimon välillä kulkeekin toisinpäin. En tiedä! Voiko tavalliselle ihmiselle olla vihainen siitä, että hän ei ole kukaan, ei esitä mitään, ja on silti vapaa ajattelemaan.
0320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kärpäslätkä-F kirjoitti:

Suomalaiset julkkikset, tai he joiden pärstävärkin näemme televisiosta tai kotiin tulevien lehtien kiiltokuvissa, ovat menettäneet suhteellisuudentajun. En tarkoita, etteikö tässäkin ihmisryhmässä olisi kohteliaita ja työnsä tekeviä yksilöitä, mutta se mitä olen läheltä nähnyt, on avannut silmäni.
Ei, minua ei loukkaa, että joku kieltäytyy puhumasta kanssani. Se ei ole minulta pois. Mutta se miten ihminen kohtelee toista, miten hän kieltäytyy ja mihin hän vetoaa, joko laskee tai nostaa toisen profiilia. Yllättävää kyllä, puhun nyt älykkäinä pidetyistä ihmisistä, joiden työ liittyy olennaisesti kuuluisuuteen. Säälittävää on ollut huomata, kuinka nämä ihmiset muistuttavat päivä päivältä enemmän yöperhosia, jotka liitävät sen kirkkaan valon perään, mikäli se jossain nurkassa välähtää.

Eivätkö ihmiset vieläkään osaa elää julkisuuden kanssa? Missä on suomalaisten julkkisten tavat ja karisma? Egossako? Viinalla sitä ei saa, eikä negatiivisella asenteella. Eivät kaikki kadehdi teitä. Mutta ehkä se kateus tavallisen ja julkimon välillä kulkeekin toisinpäin. En tiedä! Voiko tavalliselle ihmiselle olla vihainen siitä, että hän ei ole kukaan, ei esitä mitään, ja on silti vapaa ajattelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu