Tarvitsisin omaan julkiseen videoprojektiin jotakin vanhaa suomalaista musiikkia (1930-1940).
Tietääkö kukaan, mistä voisi ilmaiseksi & laillisesti ladata?
Mistä vanhoja suomalaisia iskelmiä omaan käyttöön?
2
225
Vastaukset
- Jotakin sentään on
Vaikkapa YouTubesta. Aika moni tuon ajan iskelmäntekijä on jo ollut vaaditut 70 vuotta kuolleena, esimerkiksi Matti Jurva ja J. Alfr. Tanner. Tarkistat vain, ettei kappaleen tekijöinä tai sovittajina ole pitempään eläneitä henkilöitä, esim. Malmsténin veljekset tai Tatu Pekkarinen. Kansalliskirjaston Raita-kokoelmassa on taatusti turvallista materiaalia.
Äänitteiden suoja-aikaa on juuri pidennetty 70 vuoteen, mutta se ei tässä tapauksessa haittaa, kun levyt ovat peräisin sodanedelliseltä ajalta. - luvatkuntoon...
1. Sävellyksille ja sanoituksille on suoja-aika 70-vuotta: (säveltäjät, sanoittajat)
Tämän jälkeen voit tehdä kyseisestä sävellyksestä (sanoituksesta) omanlaisen musiikkikappaleen, ja myydä sitä omiin nimiin, toki säveltäjä ja sanoittaja on alkuperäinen.
Euroopan Talousalueelta eli ETA-alueelta (EU:n jäsenmaat sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein) peräisin olevien teosten suoja-aika on tekijän elinikä sekä 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Muualta peräisin olevien teosten suoja-aika on pääsääntöisesti 50 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Mikäli teoksen alkuperämaassa taataan teoksille yli 50 vuoden suoja-aika tekijän kuolinvuoden päättymisestä, on niiden suoja-aika sama myös Suomessa, kuitenkin korkeintaan 70 vuotta tekijän kuolemasta.
2. Valmiin äänitteen suoja-ajan pidennys 50 v 70 vuoteen: (esiintyvät taiteilijat ja äänitetuottajat, äänitteen kopioiminen)
Tarkoittaa (50-70v jälkeen) sitä että voit käyttää esim. LP-levyltä, c-kasettia, CD-levyltä musiikkia ilmaiseksi ilman lupaa.
Äänitteen suoja-ajan osalta on menossa 20 vuoden siirtymäkausi, jonka aikana suoja pitenee asteittain 50 vuodesta 70 vuoteen. Suomi implementoi asiaa koskevan EU-direktiivin vuonna 2013. Suojan takaraja pysyy paikallaan seuraavat 20 vuotta; suojattuna pysyy tuon ajan sellainen äänite, joka on äänitetty tai julkaistu vuonna 1963.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724990- 151600
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91253Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit481026Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757