Narsistin uhrin epätoivo

Mitä kaikkea narsistin uhri hautoo sisällään kun totuus alkaa paljastua? Itse muistan olleeni hyvin hyvin surullinen, murehtineeni ja olleeni jopa epätoivoinenkin. Hetken ajan kuvittelin varmasti maailman romahtavan, vaikka se olin minä itse, joka putosin kirjaimellisesti polvilleni. Huusin suoraa huutoa ja itkin... -No niin, nyt vuosien kuluttua ihmettelen enää, miksi.

Vieläkin tosiaan ahdistaa kirjoittaa tästä asiasta, ainakin vähän. Mutta etäisyyttä on jo paljon asiaan ja sitä kautta perspektiiviä on paljon.

Se oli surullista, että muistan ajatelleeni noina hetkinä, että en halua lähteä tulevaisuuteen ilman häntä, enkä tahdo alkaa mitenkään toipumaan yksin. Tilanne tuntui useistakin syistä kohtuuttomalta. -Ja edelleen, nyt ihmettelen vain enää, miksi.
5555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olin aivan rikki, itkin 24/7, halusin tappaa koko paska-äijän, surullinen, vihainen itselleni, jne. koko kirjo sisälläni oli.

Äänestä
  • Jep

    Äänestä

""En seikoittaisi myöskään tätä tapausta narsismiin, joskin narsistien uhrit joutuvat ilmeisesti usein raivon valtaan,"

Tuohon komenttiisi liittyen, vastaan että myös narsistit joutuvat usein myös raivon valtaan ja julkinen nolaaminen, siitä aiheutunut häpeä saattaa laukaista tuon raivon, puhutaan häpeä romahduksesta ns. narsistisesta kollapsista...toisaalla jo mainitsinkin sanaparin, ennemmin kuolemakin kuin häpeä..." -Lainaus ketjusta: Narsisti törmäsi... Yltin kommentteja.

Liittyneekö narsistien oma tapa nimenomaan nolata/nollata uhrinsa kokonaan juuri omaan pelkoon nolatuksi tulemisesta. Olen noin ajatellut jotenkin, että yrittää todistaa jotain kauheilla teoillaan, joilla todellakin saa uhrin nolattua yltä päältä... Ja saa varmasti uhrin raivostumaan, sen verran hiottua toimintaa ainakin omalla narsisti-psykopaatillani.

"– Lähisuhde- ja perhesurmat ovat tavallaan suomalainen versio kunniamurhasta. Niiden taustalla on talousongelmia, mustasukkaisuutta ja ylitsepääsemätön häpeän tunne. Lisäksi taustalla voi olla sitä, että tekijä kokee puolisonsa omaisuudekseen ja ajattelee, että jos et ole minun kanssani, et ole kenenkään muunkaan kanssa"

Hyvin ymmärrettävää on, että kansanperinteillä on alkujuurensa. Kun asialle ei ole nimeä, se saattaa purkautua ennalta arvaamattomalla tavalla.

"Tuhannen taalan kysymys on sekin, miksi ihmiset eivät hae apua..."

Niin, voisiko olla, että rakkaus ja siihen liittyvä perheen perustaminen on sitä ihmistä omintaan, oma saavutus, oma osoitus omasta kypsyydestä, aikuisuudesta ja siitäkin, että on rakastamisen arvoinen ihminen... Korkein saavutus elämässä...

Avun hakeminen ei ehkä luonnistu tuossa kohtaa heti kaikilta. Tottakai pitäisi pystyä ajattelemaan, että kaikki ei mennyt putkeen ja että se oma hetkikin tulee vielä, vaikka se ei nyt kokonaan onnistunutkaan tässä. Kukapa sitä nyt ihan yksin elämässä pärjää muutenkaan. Ehkä kaikkien pitäisi jakaa enemmän kaikissa käänteissä.

Ps. Kärsin tosiaan hiukan keskustella siinä toisessa ketjussa, kun... Ei ole ihan eettisesti parhainta toimintaa nyt, minun mielestäni.

Äänestä

Hei Kailille, Olisi 44v mies ja narsistin uhri noin 10v turusta kysyisin onko rohkeita miehiä ystäväksi koska olen etsimässä narsistin uhri mies kaveriksi. Ottakaa yhteyttä [email protected] Voisimme puhua asiasta ja joskus vaikka kaffelle. Saat puh numeroni jos kiinnostaisi...

Äänestä

Omassa tapauksessani helpotti suunnattomasti kaiken käsittelyä, kun oivalsin, että se tyyppi johon mun omat tunteeni kodistui olikin vain pelkkä roolihahmo ja tuon roolihahmon takana oleva ihminen puolestaan vain ventovieras näyttelijä, joka on esittänyt rooliaan vuodesta toiseen. Tällä systeemillä pystyin hyväksymään sen, että ne omat tunteeni kodistui tosiaan "hyvin vedettyyn rooliin", eikä suinkaan siellä roolin takana olevaan hirviöön.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mitä kaikkea nars. kirjoitti:

Mitä kaikkea narsistin uhri hautoo sisällään kun totuus alkaa paljastua? Itse muistan olleeni hyvin hyvin surullinen, murehtineeni ja olleeni jopa epätoivoinenkin. Hetken ajan kuvittelin varmasti maailman romahtavan, vaikka se olin minä itse, joka putosin kirjaimellisesti polvilleni. Huusin suoraa huutoa ja itkin... -No niin, nyt vuosien kuluttua ihmettelen enää, miksi.

Vieläkin tosiaan ahdistaa kirjoittaa tästä asiasta, ainakin vähän. Mutta etäisyyttä on jo paljon asiaan ja sitä kautta perspektiiviä on paljon.

Se oli surullista, että muistan ajatelleeni noina hetkinä, että en halua lähteä tulevaisuuteen ilman häntä, enkä tahdo alkaa mitenkään toipumaan yksin. Tilanne tuntui useistakin syistä kohtuuttomalta. -Ja edelleen, nyt ihmettelen vain enää, miksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu