Lapsi huolettaa

Ensinnäkin älä missään nimessä tee nyt sitä virhettä, että jämähdät lapsen kanssa kotiin. Lapsellasi on vielä luultavimmin yli 80 vuotta elämää edessä, joten tee vahva pohja hänen elämälleen. Haasteiden edessä on ponnisteltava, ei luovutettava.

Jääräpäisyys ja vahva tahto kuuluu ikään. On hyvin tyypillistä ja normaalia 2 vuotiaalle. Huoli pois. Selvät rajat ja ohjeet, määrätietoisuus, niin kyllä se siitä. Aikuinen päättää isot linjat.

Ja jos lapsi onkin hidas lämpenemään, niin sitten on. Älä lopeta rohkaisua ja mahdollisuuksien antamista. Kiellä napakasti muiden lasten töniminen tms. Ja aina kun lapsi saa mukavia kokemuksia muiden ihmisten kanssa, niin muistuta ja puhu niistä lapselle paljon!

Tuossa pottailussa täytyy vain olla sinnikäs. Heti potalle, vaikka vahinko on jo tulollaan. Kyllä lapsi sen oppii. Mutta älä odota tuloksia vielä muutamassa päivässä, jos koko homma on lapselle ihan uutta. Ota potalla käynti myös rutiiniksi esimerkiksi tovi aina ruokailun/juomisen jälkeen. Kyllä se pissa sinne joskus osuu, kun kokeiluja on usein. Ja kun onnistuu, vaikka vahingossa, niin kovasti kehuja.

Pukemista ei ymmärrä, jos et opeta ja odota lapsen pukevan. Alussa lapsen kanssa täytyy pukea yhdessä. Neuvo mistä lapsi ottaa housuissa kiinni, mihin jalat menevät yms... Kyllä 2v on jo motorisesti täysin valmis pukemaan. Tyypillistä ikää sellaisille rooliasuleikeille yms. Mutta ei niitä asioita opita opettamatta. Vaatii vanhemman panostusta ja aikaa, etenkin jos lapsella ei itsellä ole mielenkiintoa.

Tsemppiä. Älä luovuta. Tilanne ei ole vielä paha, joten älä päästä sitä oikeasti pahaksi. Sinulla on ihan normaali lapsi, joka nyt tarvitsee panostusta kasvatusasioissa.

Voi kuullosti niin omalta tytöltäni, joka on 2 ja puolivuotias.
On myös tooooodella hitaasti lämpenevä, mutta tempperamentti ja oma tahto on tulisen vahva. Nämä kaksi piirrettä yhdistettynä tietää kyllä vaikeuksia.

Meillä tyttö on aina ottanut ihan hyvin aikuiset vastaan, mutta toiset lapset lähinnä ahdistaa. Kerhossa joku tulee lähelle niin saman tien tyttö poistuu vihaisen näköisenä paikalta.
Leikkipuistossa nyhjää vaan, ei halua laskea tai keinua.
Muutenkin tuntuu, että tyttö vinkuu milloin mistäkin asiasta ja kaikki hankalaa!'

Meillä jäi yhtäkkiä kerralla kaikki vaipat pois kun tyttö oli 2,2 vuotta.
Laita vain sitkeästi potalle aina heräämisen ja syömisen jälkeen. Lue vaikka samalla kirjaa jos malttaisi istua tai vaikka lastenohjelmia.

Itse olen aika lailla myös turhautunut kun tuntuu, että lasta pitää vähän tuuppia eteenpäin joka paikassa ja asiassa.

Ei huolta :) Meillä oli tuollainen jörö. Hän tosin on poika.

Puistoissa leikki omia leikkejään tai tuuppautui isompien poikien leikkien keskelle. Ei osallistunut leikkiin, seisoi vain tiellä. Muilla tietysti meni hermot. Ei pitänyt puoliaan vaan juoksi syliin ja alkoi itkeä, jos joku oli vienyt häneltä lelun. Nämä tilanteet olivat yleensä sellaisia, ettei lelua otettu kädestä vaan kauempaa, kun toiset lapset luulivat, ettei kukaan leiki sillä.

Pari samanikäistä kaveria oli, tyttöjä, jotka olivat syntyneet samoihin aikoihin ja olivat tunteneet ns. aina. Ongelmia tuli, jos lapsia oli paikalla enemmän kuin yksi. Vaikka kaikki lapset olivat tuttuja, poika ujosteli, eikä osallistunut leikkiin. Hän ei heittäytynyt tai innostunut mistään. Kotona tietysti riehui ja touhusi ja leikki. Synttärijuhlilla hän istui minun sylissäni, suostui ehkä leikkimään yksin nurkassa niin, että minä pidin kiinni kädestä, ja vasta viimeisillä minuuteilla rohkaistui leikkimään. Sitten harmitti, kun piti lähteä kotiin tai muut lähtivät.

Mutta hei! Se menee ohi! :) Nyt tuo jöröjukka on ekaluokkalainen, erittäin sanavalmis ja avoin, sosiaalinen ja puhua pälpättää kenelle tahansa. Toki jotkin sosiaaliset taidot ovat vielä haastavia, kuten se, ettei hän halua hävitä kilpailussa, ei osaa väitellä, jos kavereiden kesken tulee riitaa. Hän yleensä ehdottaa kompromissia (mikä toisaalta on älykästä, mutta ei oikein lasten kesken aina toimi) tai lähtee kiukkuisena tiehensä. Olen vienyt häntä myös liikunnallisiin harrastuksiin, jotta on liikunnan ohella väkisinkin joutunut totuttelemaan erilaisiin ryhmiin.

Semmoisen neuvon annan, että älä tuupi tai pakota. Vie kuitenkin lasta tilanteisiin, joissa hän joutuu kohtaamaan muita ihmisiä ja anna hänelle aikaa. Pidä huoli, että sinä olet aina lähellä ja saatavilla, etkä katoa näkyvistä. Itse olen ollut ujo lapsena, ja tilanteita hankaloitti se, että erittäin sosiaalinen isäni hermostui aina siitä, että ujostelin ja sosiaalisiin tilanteisiin pakotettiin. En saanut edetä rauhassa. Äiti puolestaan reagoi niin, että istui meidän lasten kanssa vain kotona. Emme ikinä käyneet puistossa, koska äidin mielestä niissä oli tylsää, eikä hän halunnut puhua muiden äitien kanssa... :) Vasta aikuisena olen oppinut heittäytymään tilanteisiin ja jäänyt suustani kiinni ventovieraiden kanssa.

Olen kannustanut poikaani, houkutellut ja puhunut hänen kanssaan paljon. Pikkuhiljaa hän avautui myös muille ihmisille. Kuopus, nyt 3v, on aivan toisenlaisesta muotista eli sosiaalisesti erittäin taitava ja kyvykäs. Se auttaa myös esikoista, pikkusisko tavallaan kiskoo häntä mukaansa, riitelee samoista kavereista ja tietysti heillä on seuraa myös toisistaan (silloin, kun eivät tappele).

Niin ja kaikenlisäksi minulta on loppunut luovuus miten hänen saisi itsenäisesti tekemään jotain. Vaikka pyydettäisiin nätisti niin vastaus siihen on ei, välittömästi. Tuota lasta on myös todella hankala juksata koska huomaa kyllä heti jos on koira haudattuna. Tänäänkin ei antanut laittaa tiettyä paitaa päälle ja kitisi että haluaa se pois. Kiihtyy 0 sataan sekunneissa ja kun raivoaa niin silloin on ihan turha harhauttaa... Tai mitenkään muutenkaan neuvotella. Täytyy raivota vähän aikaa kunnes rauhoittuu, muttei sekään takaa välttämättä sitä että pysyisi hetken aikaa rauhallisena. Ja se ääni mitä hänestä tulee on kovaa, rääkyy keuhkonsa melkein pihalle. Olen oikeasti alkanut miettimään olisko tämä jotain neurologista kun mua ihmetyttää hänen niin kova tahtonsa ja vastustelunsa niin moneen asiaan. Olen väsynyt!

Minulle tuli mieleen, jospa lapsesi haluaa päättää ihan itse. Anna muutama vaihtoehto, hän saa itse valita paitansa ja mennäänkö ensin puistoon vai kauppaan. Oma lapseni haluaa päättää itse. Jos käsken syömään niin ei käy. Johdattelen lasta, alan puhua hyvissä ajoin ennen ruokailua että "kylläpäs äidillä on nälkä", "mitäköhän ottaisin jälkkäriksi" ja muuta tämmöstä. Aina lapsi kysyy ennemmin tai myöhemmin että mentäiskö syömään ja silloin se on lapsen oma päätös ja ruokailu sujuu ilman kiukkuja. Suihku on myös hankala. Iltaisin kysyn haluaako ensin siivota lelut vai käydä suihkussa. Joskus onnistuu, toisinaan ei. Ollaan iltahommissa pidetty sääntöä, että jos hommat luistaa niin saa valita sadun. Jos kiukuttelee niin sadut jää lukematta. Kerran on jätetty satu väliin kun ei suostunu hammaspesulle, siitähän tuo heti oppi.

Nyt tilanne on sellainen, ettei halua että kukaan katsoo edes päin. Jos TV.saa näkee ihmisiä niin sanoo 'täti pois!' tai kun kerhossa näkee vauvan joka katsoo häntä: 'vauva pois!' ohjaajat eivät pidä lastani mitenkään ihanana juuri sen takia kun on niin estoinen ja kielteinen. Kaikki lässyttämiset hänelle tuntuvat vain ruokkivan hänen vastusteluaan.

Ja ehdotukset siitä, että veisin lapsen potalle heräämisten ja syömisten jälkeen onnistuu siihen saakka kun näkee potan. Alkaa karjuminen ja kiemurtelu. Nykyään on niin, ettei edes istu potalle edes niitä sekuntejakaan. Ei yksinkerytaisesti ole kiinnostunut siitä. Meillä on pissaava nukke (ja sillä potta) ja olen yrittänyt näyttää mallia, mutta ei mitään vaikutusta. Työntää leluja portaan ja sanoo että ne menevät pissalle sinne, muttei itse istu siihen, ei vahingossakaan. Vessassa sanoo pelkäävänsä pönttöä. ;( en tiedä auttaako tässä aika, koska on hyvin pitkämuistinen ja herkkä lapsi. Toivoisin kyllä että saisi enemmän uskallusta tuohon asiaan. Pelkää muutenkin niin paljon monia asioita. Joskus tuntuu että olen epäonnistunut äitinä :( vaikkei se varmaan niinkään ole.

Olen antanut vaihtoehtoja ja karjumiset ovat vähentyneet, mutta se taitaa johtua vain siitä että olen nopealiikkeinen ja tiedän miten saan lapseni huomion muualle (olen alkanut ennakoimaan asioita) Aina se toki onnistu.

Pukeminen on edennyt niin, että osaa ehkä vetoketjun vetää alas mutta odottaa että minä riisun. Olen antanut olla ulkovaatteet päällä että riisuisi itse ja ohjeistanutkin samalla, mutta tyttöä ei huvita. Jos puen, niin istuu velttona kuin makaroni. Sorrun kyllä helposti pukemaan että päästäisiin ulos nopeammin.