Ylläoleva kysymys on jokapäiväinen, ratkaisematon mysteeri.
Joka päivä, johonkin aikaan vuorokaudesta alkaa todenteolla vituttamaan ilman tiedostamattani siihen syytä.
Samalla tunnen henkisen ahdistuksen laittavan hengitykseni kireämmälle, kuin kurkussa olisi pienempi tila ottaa ilmaa. Sinä aikana tunnen epätoivoa, kuolemankaipuuta tai jotakin vastaavaa (Ehkä kaipausta menneeseen elämään jossa olin onnellinen.)
Olen kärsinyt tästä oikeastaan melkeinpä koko ikäni, mutta tämä on nyt tänäpäivänä jokapäiväistä.
Tuntuu että elän tätä mutta en tiedä mitä helvettiä tehdä kaikella tällä mitä on edessäni, se tuntuu murskaavan minut alas. En voi jatkaa tällä elämäntyylillä (En nyt perehdytä sen koommin.), mutta ongelmat eivät johdu siitä vaan tuntemuksista jotka eivät ole normaaleja ja jotka eivät lähde.
Joka päivä, johonkin aikaan vuorokaudesta alkaa todenteolla vituttamaan ilman tiedostamattani siihen syytä.
Samalla tunnen henkisen ahdistuksen laittavan hengitykseni kireämmälle, kuin kurkussa olisi pienempi tila ottaa ilmaa. Sinä aikana tunnen epätoivoa, kuolemankaipuuta tai jotakin vastaavaa (Ehkä kaipausta menneeseen elämään jossa olin onnellinen.)
Olen kärsinyt tästä oikeastaan melkeinpä koko ikäni, mutta tämä on nyt tänäpäivänä jokapäiväistä.
Tuntuu että elän tätä mutta en tiedä mitä helvettiä tehdä kaikella tällä mitä on edessäni, se tuntuu murskaavan minut alas. En voi jatkaa tällä elämäntyylillä (En nyt perehdytä sen koommin.), mutta ongelmat eivät johdu siitä vaan tuntemuksista jotka eivät ole normaaleja ja jotka eivät lähde.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos sama toistuu päivästä toiseen, niin olet oppinut ja rutinoitunut tuohon fiililkseen. Jospa saat jotenkin kehän rikottua yrittämällä keksiä jotain ihan muuta siksi ajaksi ja sitten oppia pikkuhiljaa siitä pois.
Kuulostaa järkeenkäyvältä.
En osaa kuvailla sitä tunnetta, se on kuin kehoni kuuluisi kahteen osaan ja toinen niistä osista olisi siinä hetkessä, mutta toinen leijuisi kaukana jossakin ja huutaisi minua. Kuin juoksisin sen perässä, jotten kadottaisi sitä kokonaan.
Pelkään kuolleen tunnustukseni olevan väärä ihmisille. Eli menneisyyteni johdosta sydämeni tai jokin tuolla sisällä, haluaa kertoa minulle että minun tarvitsee vapauttaa se mutta että se ei pääse häkistään ulos koska en usko ihmisten ottavan minua tosissaan tai että en ole sen arvoinen että vapautuisin. ..
Kun ajattelet tätä ongelmaasi, niin ala kirjoittelemaan sanoja, mielikuvia ylös itsellesi. Jospa epäluottamus onkin, ettet itse uskalla kohdata noita kipeitä muistoja. Sitä vain alitajuisesti yrittää keksi verukkeen, ettei minua uskota ym.