Sairastan toistuvaa masennusta, ja elämäni kolmas jakso iski kesäkuussa. Aloitin lääkityksen, lääke vaihdettiin toiseen, ja olo on nyt siinä mielessä parempi, että nukun vähän paremmin joskin edelleen katkonaisesti, ruoka maistuu (liiankin hyvin), ja jaksan innostua työstäni. Vapaapäivinä myös lasten kanssa on mukavia hetkiä. Itseinhon, arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita on kuitenkin edelleen, ja itsemurha pyörii päivittäin mielessä, vaikken lasten takia koe voivani tehdä sitä. BDI pyörii 30 huitteilla.
Ongelmana on, että vaikka töissä jaksan melko hyvin, olen 8-16 päivän jälkeen aivan loppu. Lasken tunteja että voin laittaa lapset nukkumaan, enkä jaksa mitään kotitöitä. Kaikki vaatii ponnistusta. Onneksi en tee aivan 5-päiväistä viikkoa, koska ekat vapaapäivät menevät aina toipuessa. Nautin silti työstäni enkä ole työuupunut.
Viimeisin diagnoosi oli lievä masennus, ilmeisesti koska pystyn käymään töissä. Olen kuitenkin tottunut näyttämään ulospäin parempivointiselta kuin olen. Onko tällainen vain työssäkäyvän äidin elämää, vai pitäisikö masennukselle tehdä jotain enemmän?
Ongelmana on, että vaikka töissä jaksan melko hyvin, olen 8-16 päivän jälkeen aivan loppu. Lasken tunteja että voin laittaa lapset nukkumaan, enkä jaksa mitään kotitöitä. Kaikki vaatii ponnistusta. Onneksi en tee aivan 5-päiväistä viikkoa, koska ekat vapaapäivät menevät aina toipuessa. Nautin silti työstäni enkä ole työuupunut.
Viimeisin diagnoosi oli lievä masennus, ilmeisesti koska pystyn käymään töissä. Olen kuitenkin tottunut näyttämään ulospäin parempivointiselta kuin olen. Onko tällainen vain työssäkäyvän äidin elämää, vai pitäisikö masennukselle tehdä jotain enemmän?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.