Stressaan kaikesta

Heippa sätkynukke

Ihan lyhyesti haluaisin kommentoida: tunnet itsesi ja se on hienoa. Ja lisäksi olet ihminen, joka hoitaa asiansa, tärkeää sekin ja hyvä asia. Mutta haaveilet siitä, että et stressaisi. Haluaisitko olla rohkeampi ja huolettomampi? Mitä tekisit, jos uskaltaisit toteuttaa unelmasi? Voisitko ottaa pieniä askeleita tähän suuntaan?
Ajattelen, että koko elämä on kasvamista ja muuttumista. Muutoksen suuntaan voi itse vaikuttaa.

Ole rohkea, elämä kantaa!
Moikkaa Päivi-pappi Hämeestä

Rantein, älä jännitä :D

Täällä yksi samanlainen. Stressaan myöskin tekemättömistä töistä. Stressi koskee niin työtä kuin kotona tehtäviä hommia. Lähiaikoina ongelma on ollut lähinnä kotihommat.

Olen miettinyt sitä, miksi stressaan. Luulen, että vaadin vähän liikaa itseltäni. Suunnittelen etukäteen seuraavan viikon hommat esim. niin, että maanantaina töiden jälkeen pesen parvekelasit ja parvekkeen, tiistaina imuroin ja pesen wc:n. Kun tämä aika tulee, niin en välttämättä jaksaisi ryhtyä toimeen. Pakotan kuitenkin itseni hommiin, koska muutenhan en ikinä saisi tehtyä mitään. En erityisemmin pidä tuollaisten hommien tekemisestä, mutta haluan kuitenkin ne tehdä.

Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olen kadottanut energiani. Mietin, josko siirtäisin kaikki ikkunoiden pesut ja muut lomalle. Toisaalta haluaisin tehdä ne ennen lomaa, niin ei lomalla sitten tarvitsisi. Olen kuitenkin niin energiaton ihminen, että luulen tarvitsevani nyt kaikkein eniten lepoa.

Minulla ei ole lapsia ja elämäni on siinä mielessä helppoa, että tarvitsee hoitaa vain omat hommat. En ymmärrä miten lapsia omaavat ihmiset jaksavat, kun itsekin olen niin poikki.

Rakastan joutilaisuutta. Sitä, että ei tarvitse tehdä mitään. Voi vaikka katsella jotain hyvää sarjaa tuntikaupalla tms.

Moro. Satuin ikäänkuin vahingossa keskustelupalstalle, etsiessäni apua omaan ongelmaani. Olen yrittäjä ja kokenut vakavahkon masennuksen muutama vuosi sitten. Silloin syy masennukseen oli huono työilmapiiri, enkä tuohon aikaan ollut päättävässä asemassa yrityksessä. Toivuttuani, muutuin vaimoni mielestä ylienergiseksi, putkikatseiseksi työmyyräksi. Investoin hyväksi katsomiini kehityskohteisiin, kasvattaen yritystä, välittämättä vaimoni varoituksista siitä että samalla myös työmäärä ja vastuu kasvaa toimipisteiden lisääntyessä. Nyt olen tahkonnyt 2,5 vuotta tätä organisaatiota, enkä ole saanut sitä toimimaan juuri niinkuin olin sen kuvitellut toimivan. Lisäksi olen lupautunut muutamiin vastuutehtäviin yhdistyspuolella, joka lisää taakkaani valtavasti. Nyt olen siis taas tilanteessa, jossa en saa tehtyä yksinkertaisesti montaakaan asiaa loppuun ennen uuden jo painaessa päälle. Rimaa hipoen selvitän tehtäviä, tietäen että tätä menoa paketti kaatuu, tai minä kaadun. Kaikki on siis vielä mallillaan, mutta kovin montaa kuukautta ei tarvitse, kun tekemättömiä töitä on niin paljon, että ratkaisuja jonkinlaisesta muutoksesta on tehtävä. Väsyttää, mikään ei kiinnosta, ahdistaa, keskittymiskyky puuttuu sekä liiallinen jano (alkoholi) ovat tämän hetken fiilikset. Masennukseen asti en aio tälläkertaa joutua sillä sen kokeneena tiedän että sitä alhaisempaa olotilaa ei taida kovinkaan helposti löytyä. Tsemppiä kaikille, jotka taistelevat demoniensa kanssa. Kyllä se valo varmasti vielä paistaa kun vaan jaksaa siihen uskoa.

Onko kellään keinoja selvitä pitkäkestoisesta masennuksesta, jolle on syy, joka ei poistu. Olen oppinut elämään asian kanssa, mutta olen huomannut, että minusta on tullut melko tunteeton, eristäytyvä, väsynyt ja tavallisiinkaan asioihin ei minulla ole hirveästi mielenkiintoa. Minulla kyllä on asioita, joista pidän ja joista nautin, se pitää minut jonkin verran kunnossa, kuten hiljaisuus ja luonto sekä eläimet. Ehkä tämä nyt sitten on ok, eihän kaikkien tarvitse olla kuin amerikoissa "great". Olisi kuitenkin mukavaa, jos ei olisi ahdistunut ja masentunut, koska se vaikuttaa myös kehoon. Tuntuu, että myös värit ym. ovat haalistuneet, eli katson elämää kuin samean lasin takaa. Ei ole perheellekään kivaa, vaikka yritän kyllä olla pirteä. Yrittäminen vain näkyy, eli olisi kiva olla spontaanisti pirteä. Pelkään myös, että kohta en jaksa yrittää. Että filmi katkeaa niin etten voi sille mitään enää.

Itsekin olen luonteeltani aikamoinen stressaaja, vaikka en ole edes työelämässä tällä hetkellä. Meillä on kotona pieni lapsi, koira ja jyrsijä-lemmikkejä, joten noita hoidettavia riittää.

Välillä vaan tuntuu, että elämästä on kadonnut aito innostus. Avioliittokin tuntuu jotenkin väljähtyneeltä ja toisinaan en jaksa edes jutella puolisoni kanssa... No ehkä tämä tästä...