Olen muuttamassa asumaan yhteen ihanan miehen kanssa mutta yksi asia vaivaa... Olen yksinhuoltaja ja työssäkäyvä. Tuleva avomieheni on työtön. Lapseni on kunnallisessa päivähoidossa silloin kun käyn töissä.
Olen kuullut että tuleva avomieheni joka ei ole lapsen biologinen vanhempi, ei olisi velvoitettu kokopäivätoimiseen lapsenhoitoon vaikka asuisimmekin yhdessä ns. uusperheenä. Eli siis veisin lapseni tarhaan kuten ennenkin huolimatta siitä että avomieheni on kotona. Olen myös kuullut täysin päinvastaisia väitteitä eli avomieheni kotonaolo estäisi lapsen tarhaanviennin. Hän siis hoitaisi lasta kotona päivät koska on työtön ja siis kotona.
Mikä on tilanne? Itse hän ei ole halukas sitoutumaan kokopäivätoimiseen lapsenhoitoon ja pelkään että jos hänet siihen yhteiskunnan toimesta pakotetaan, hän ei hyväksy tilannetta ja pahimmassa tapauksessa kokee pian lapseni vain rasitteeksi.
Ymmärrän häntä, koska kyseessähän on kuitenkin vieras lapsi hänen näkökulmastaan. Olemme seurustelleet kohta vuoden eikä hän ole viettänyt aikaa juurikaan lapseni kanssa kahden. Muuten tulee kyllä hyvin toimeen poikani kanssa.
Pelkään kuitenkin, että mahdollinen "pakkolapsenhoito" ajaa hänet pois ennenpitkää...
Mikä on käytäntö? Miten kunnat toimivat tässä?
Olen kuullut että tuleva avomieheni joka ei ole lapsen biologinen vanhempi, ei olisi velvoitettu kokopäivätoimiseen lapsenhoitoon vaikka asuisimmekin yhdessä ns. uusperheenä. Eli siis veisin lapseni tarhaan kuten ennenkin huolimatta siitä että avomieheni on kotona. Olen myös kuullut täysin päinvastaisia väitteitä eli avomieheni kotonaolo estäisi lapsen tarhaanviennin. Hän siis hoitaisi lasta kotona päivät koska on työtön ja siis kotona.
Mikä on tilanne? Itse hän ei ole halukas sitoutumaan kokopäivätoimiseen lapsenhoitoon ja pelkään että jos hänet siihen yhteiskunnan toimesta pakotetaan, hän ei hyväksy tilannetta ja pahimmassa tapauksessa kokee pian lapseni vain rasitteeksi.
Ymmärrän häntä, koska kyseessähän on kuitenkin vieras lapsi hänen näkökulmastaan. Olemme seurustelleet kohta vuoden eikä hän ole viettänyt aikaa juurikaan lapseni kanssa kahden. Muuten tulee kyllä hyvin toimeen poikani kanssa.
Pelkään kuitenkin, että mahdollinen "pakkolapsenhoito" ajaa hänet pois ennenpitkää...
Mikä on käytäntö? Miten kunnat toimivat tässä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kaikilla lapsilla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon, myös teidän tilanteessanne.
Jos mies on niin ihana, varmaan hän voisi hoitaa lastasi. Lapsellasi olisi mahdollisuus lyhyempään päivähoitoon, jos miesystäväsi hakisi lapsen hoidosta ja/tai veisi hänet hoitoon. Mikään laki ei kuitenkaan velvoita häntä siihen.
Kysele ystävältäsi haluaisiko hän hoitaa lastasi esim:iltapäivisin!On nimittäin mahdollista saada puolipäivä hoitopaikka..jolloin lapsi on tarhassa 5h pv.Ja hinta paljon halvempi!Lapselle paras paikka on koti,riippuen tietenkin minkä ikäisestä on kyse.Ei ketään pakoteta hoitamaan toisten lasta.
"Ei ketään pakoteta hoitamaan toisten lasta."
Suomessa on kyllä kuntia, joissa samassa taloudessa asuva aikuinen eli yleensä se lapsiperheeseen tullut äidin uusi mies rinnastetaan biologiseen vanhempaan mitä päivähoitoon tulee. Näissä yleensä pikkukunnissa kuulema tällaisen puolison kotonaolo tarkoittaa sitä että lasta EI viedä tarhaan. En tosin tiedä miten on tilanne jos mies kieltäytyy hoitamasta, mutta varmaan kieltäytyminen on aika vaikea paikka ja moni suostuu lapsenhoitoon vastentahtoisesti...
Itse olen uusperheessä ilman omaa jälkikasvua ja onneksi en joutunut vastentahtoisesti huolehtimaan avovaimoni pienistä lapsista vaikka olinkin työttömänä ja kotona. Uskon että jos olisin siihen joutunut yhtäkkiä, olisin alkanut pitää lapsia rasitteena. Tässä vaiheessa ei yhteiselämä olisi enää ollut mahdollista.
Näissä asioissa vapaaehtoisuus on tärkeintä ja asioiden eteneminen ilman minkään tahon painostusta. Joku voi olla valmis lapsenhoitoon hetimiten, joku toinen voi tarvita pitkänkin ajan jotta on valmis sitoutumaan näin paljon toisen lapsiin.
Nämä pikkukunnat siis rikkovat lakia!
Jos lyö hynttyyt yhteen seurustelukumppaninsa kanssa, pitäisi tajuta ottavansa koko paketin, myös lapset. Äidin tai isän ei pitäisi asettaa uutta puolisoa lastensa edelle. Eli jos uusikko ei ole valmis antamaan panostaan lasten tuomiin vaatimuksiin pitäisi moinen tyyppi jättää.
"Jos lyö hynttyyt yhteen seurustelukumppaninsa kanssa, pitäisi tajuta ottavansa koko paketin, myös lapset."
Sitoutuminen täysaikaiseksi lapsenhoitajaksi kun ei ole mikään pikkujuttu. Jos siihen ei VIELÄ ole valmis niin sitten ei ole. Itse en aiemmin ole ollut lasten kanssa juurikaan tekemisissä, eli edelleen tässä opetellaan lapsiperheen elämää kaiken aikaa.
Lapsiperheen jäseneksi kasvetaan... pikkuhiljaa ja ajan kanssa. Helppoa se ei aina ole mutta hyvin pärjäillään...
"Eli jos uusikko ei ole valmis antamaan panostaan lasten tuomiin vaatimuksiin pitäisi moinen tyyppi jättää."
Oletko sitä mieltä että uusikon on HETI annettava täysi panos lasten tuomiin vaatimuksiin ilman että tottuu lapsiperheen elämään ja mikä tärkeintä, itse tähän lapseen/lapsiin?
"Äidin tai isän ei pitäisi asettaa uutta puolisoa lastensa edelle."
Äiti/isä, joka ei vaadi puolisoltaan enempää kuin mihin tämä on valmis vaan antaa suhteiden kehittyä ja "perheytymisen" tapahtua kaikessa rauhassa, ei aseta puolisoaan lastensa edelle vaan toimii juuri niin kuin lapsen ja kaikkien parhaaksi on.
Nykyisin lapselle voi saada hoitopaikan kunnallisesta päiväkodista, vaikka kotona olisi 2 biologista vanhempaa työttömänä.
Vanhempien päihde- ym. ongelmat voivat olla päivähoidon peruste näissä tapauksissa. Normaalia elämää elävät vanhemmat ei lastaan tarhaan saa jos kotona ovat.
Tutustupa päivähoitolakiin.
...tiedät itse päivähoitolaista jotain kun sen kerran mainitsit.
Kerrotko vaikka linkin mistä pääsen asiaa katsomaan?
Esim tuolta löytyy:
Vuodesta 1995 alkaen kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on ollut lakisääteinen oikeus päivähoitoon (Laki lasten päivähoidosta annetun lain 11a 31 §:n muuttamisesta 630/1991).
linkki unohtui...anteeksi :)
http://www.vep-palvelu.fi/cgi-bin/cgiwrap/veppalve/presenter.pl?slideshow_id=29&slide_id=585&language_id=1
"
Ymmärrän häntä, koska kyseessähän on kuitenkin vieras lapsi hänen näkökulmastaan. Olemme seurustelleet kohta vuoden eikä hän ole viettänyt aikaa juurikaan lapseni kanssa kahden. Muuten tulee kyllä hyvin toimeen poikani kanssa.
"
Tuleepa oma lapsuus mieleen. Velipuolen suusta pari viikkoa sitten: "Se ei ollut oikein, miten isä sinua kohteli." Siis tämä on isäpuoleni pojan suusta. On monia syitä, miksi isä-lapsisuhde voi epäonnistua, mutta yhtä koittakaa välttää: samojen syiden periytymistä sukupolvelta toiselle.
Itsellä on nyt uusioperhe ja taistelen nyt omalta osaltani siitä, ettei perheen sisälle synny muureja, joiden takana "sun mukulat" ja "mun lapset" ovat. Toistaiseksi menestyksellä - toivottavasti jatkossakin. Toivon ihanan miehesi oppivan rakastamaan myös poikaasi. Se on mahdollista, mutta vie aikansa.
Muista keskustella isä(1/2)-poika(1/2)suhteesta aina silloin tällöin, mutta älä pidä liian tiukkoja suitsia. Vaimoni sanoi minulle tavatessamme osuvasti: jos et rakasta tytärtäni, et rakasta minua. Ja olen tässä suhteessa pyrkinyt parhaani tekemään.
Yhteiskunnan suunnalta ei tiettävästi myöskään vielä ole hoitovelvoitetta, jos toinen vanhemista on kotona - lähinnä kyseessä tulee olemaan teidän tapauksessanne jonossa hännille joutuminen (yh on paljon edempänä, kuin sellainen pariskunta, joista toinen on kotona). Teitäkään se ei sikäli koske, että pojallasi (lue: pojallanne) on jo hoitopaikka.
Kokopäivästä hoitoa ei tietenkään voi vaatia, mutta ehkäpä hän oppisi näkemään sen mahdollisuutena tutustua poikaasi. Työtön saisi siinä harrastuksen ja lapsi leikkikaverin. Yksi mittari on se, että seurustelukumppanisi ja poikasi harrastavat yhdessä jotain, mistä POIKASI pitää. Silloin olette jo pitkällä tämän isä-poika -suhteen ongelman ratkaisussa.
Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin.
PS: Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Että elämä on ollut sen verran vauhdikaasti muutumassa (sinkku -> monilapsinen perhe parissa vuodessa), että päreet on ihan oikeasti olleet välillä lopussa - vaikka itse olen töissä ja vaimo kotona. Muutoksiin perheessämme on minun ollut viimeisintä lapsen syntymää lukuunottamata ollut vaikea suhtautua, mutta puhumalla niistä ollaan selvitty. Yksi syy ongelmiin on takuulla ollut se, että ehdin elää omine mielipiteinini lähes vuosikymmenen sinkkutaloudessa. Se ongelmista puhuminen on ollut meidän avioliittomme pelastus - ei ne "meidän jutut" seinien ulkopuolelle karkaa (poikasi voi toki silloin tällöin olla korvana seinällä, kuten minä olin pienenä).
Muista, että tulevalla avopuolisollasikin on oma mielipide. Eteenkin suhteen alussa pitää tehdä kompromisseja. Jonkin ajan kuluttua kompromissesista tulee yhteisiä päätöksiä. Meillä (minulla) tähän meni n. kaksi vuotta. Vielä on toki opittavaa.