Minulla on aika uusi akvaario, 240 ltr ja huomasin juuri että sinne on tulossa liikakansoitusta. Vielä ei sillä kalat ovat nuoria eivätkä vielä läheskään täysikasvuisia.
Osin tämä johtuu siitä, että sain virheellistä tietoa kalakaupasta, esim miekkapyrstöt myyjä sanoi minulle kasvavan jopa puolta pienemmäksi kuin mitä wikipedian mukaan. Samoin miljookalanaaraiden ja karninaalitetrojen . Osin siitä, että miljoonakalat lisääntyvät ihan hurjasti. Akvaariossa uiskentelee jatkuvasti pieniä millejä jotka osin tulevat syödyksi, mutta muutama on kasvanut aika lailla, että osa jäänee henkiinkin.
Aikuisten kalojen yhteissenttimäärä on 270 millit, jotka selviytyvät aikuiseksi. Milkoin kalat ovat täysikasvuisia? Alanko hävittämään ja missä vaiheessa?
Liikakansoitus?
IhmettelijaIitu
1
389
Vastaukset 1
- Minnie1256
Toivottavasti kardinaalitetrat ovat eri akvaariossa kuin miljoonakalat ja miekkapyrstöt. Kardinaalit ovat pehmeän veden kaloja ja toiset taas kovan. Jos akvaariovetesi on kovaa, niin helpointa olisi luopua tetroista. Jos akvaario jää vieläkin liikakansoitetuksi, niin laita osasta milliksistä/miekkapyrstöistä jonnekin netin myyntipalstalla myydään/annetaan ilmoitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1662800
- 561159
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160957Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....57907- 4859
- 83787
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173780Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e180727Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.205695- 6684
- 59666
- 53657
- 67646
- 55608
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21588Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?125563Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66549Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32538- 34527
- 55508