Olen ollut nyt muutaman vuoden pois kirkosta. Eroamisen syy oli aikoinaan se että, en kokenut kirkkoa mitenkään tarpeelliseksi siihen, että en voisi elää uskossa. Lisäksi siihen myös vaikutti kirkon byrokratia ja ihmisten epärehellisyys kirkon sisällä toimiessaan. En yleistä, mutta tiedän kavallustapauksia ym. mikä romutti vielä lisää nykykirkon olemassaolon tarkoitusta. Lisäksi kirkon virkamiehet esim. osa papeista tuntuu tekevän sitä enemmänkin työnä ja niiden oma usko ei ole ehkä niin tosissaan kuin sitä ehkä odottaisi. Toki tähän varmasti vaikuttaa seurakunnan jäsenet osittain, koska paljon siellä on heitä mitkä ovat siellä ns. pakosta tai kun siellä vain kuuluu olla. Kuinka moni oikeasti edes uskoo?
Uskominen on kuitenkin minulle tärkeä asia ja olen koko ikäni rukoillut ja olen kokenut elmässäni kaikenlaista. Jumala on aina vastannut rukouksiini ja ehkä juuri siksi minulle on tullut vielä lisää sellainen tunne, että se riittää ja se on ollut minulle hillityn voimavara elämässä. Se mikä tunne on minulle nyt tullut oikeastaan tänä vuonna on se, että olen paljon rukoillut ja niihin on vastattu. Kuitenkin olen tehnyt syntiä paljon ja haluisin ne sovittaa. Olen kyllä Jumalalle sitä tehnyt ja rukoillessani kertonut ja pyytänyt armoa. Jumala on ohjannut elämääni niin, että olen saanut tästä osittain ymmärryksen sekä olen oppinut jotain kolminaisuudesta ja syntien sovittamisesta. Sitä kautta myös lestaadiolaisuus on alkanut kiinnostamaan. Mainittakoon siis, että vielä en kuitenkaan ole lestaadiolainen. Koska kaikkea en ihan ymmärrä sieltä. Päivä päivältä tuntuu kuitenkin enemmän siltä, että sitä kautta saan itselleni rauhan ja halauisin tässä mennä jopa kuunteleen juttuja seuroihin. En kehtaa tätä kuitenkaan siellä kysyä.
Tästä päästäänkin itse aiheeseen, että mikä on varsinaisesti kirkon merkitys uskomiseen ja voiko saada rauhan kirkkoon kuulumatta vai katsooko Jumala minua sen takia epäsuotuisasti sen takia, jos en kuulu vaikka kirkko ei ehkä ole niin pyhä kuin sen haluaisin olevan?
Uskominen on kuitenkin minulle tärkeä asia ja olen koko ikäni rukoillut ja olen kokenut elmässäni kaikenlaista. Jumala on aina vastannut rukouksiini ja ehkä juuri siksi minulle on tullut vielä lisää sellainen tunne, että se riittää ja se on ollut minulle hillityn voimavara elämässä. Se mikä tunne on minulle nyt tullut oikeastaan tänä vuonna on se, että olen paljon rukoillut ja niihin on vastattu. Kuitenkin olen tehnyt syntiä paljon ja haluisin ne sovittaa. Olen kyllä Jumalalle sitä tehnyt ja rukoillessani kertonut ja pyytänyt armoa. Jumala on ohjannut elämääni niin, että olen saanut tästä osittain ymmärryksen sekä olen oppinut jotain kolminaisuudesta ja syntien sovittamisesta. Sitä kautta myös lestaadiolaisuus on alkanut kiinnostamaan. Mainittakoon siis, että vielä en kuitenkaan ole lestaadiolainen. Koska kaikkea en ihan ymmärrä sieltä. Päivä päivältä tuntuu kuitenkin enemmän siltä, että sitä kautta saan itselleni rauhan ja halauisin tässä mennä jopa kuunteleen juttuja seuroihin. En kehtaa tätä kuitenkaan siellä kysyä.
Tästä päästäänkin itse aiheeseen, että mikä on varsinaisesti kirkon merkitys uskomiseen ja voiko saada rauhan kirkkoon kuulumatta vai katsooko Jumala minua sen takia epäsuotuisasti sen takia, jos en kuulu vaikka kirkko ei ehkä ole niin pyhä kuin sen haluaisin olevan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun Prof. Tiililältä kysyttiin, mitä varten kirkko on olemassa hän vastasi: "Kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan".
Asia selkiytyisi tänä päivänä, jos kirkko lopettaisi kirkosta eronneiden hautaamisen, kuten tehtiin 1930 ja 1940 luvuilla. Nyt valtaosa kirkon haudattavista ovat kirkosta eronneita. Merkitys 'kirkastuisi' jokaiselle. Miksi nykyinen mielistely?
Voidaanhan noin tehdä. Ensin tosin pitää siirtää hautaustoimi kunnille, perustaa kunnalliset hautausmaat ja lopettaa kirkon hautaustoimen kustannusten maksaminen valtion yhteisöverolla.