Saan siis joka päivä, välillä viis välillä kaks kertaa sellaisen "olon/kohtauksen" kestää siis noin minuutin ja kun tuo olo tulee, minulle tulee hyvin epätodellinen olo, silmissä sumenee, kaulasta alsvatsaan asti sattuu ja huimaa, välillä myös suu kuivuu. Esimerkiksi eilen, olin ulkona kävelemässä yhtä-äkkiä tuo olo tulee oli pakko päästä istumaan tai makaamaan. Kun olo oli mennyt tuli minulle järkyttävän kuuma. Nämä minun ns "olot" kestävät suunnilleen noin minuutin. Terkkarille olen vuosi sitten kertonut tästä ja pisti verikokeisiin, mutta arvot olivat sopivat.
Onko kellään muulla samanlaista "kohtausta" ? Mikä mulla on? Eihän tää voi enään normaalia olla kun tulee sen 5krt päivässä.
Mikä mulla on??
7
181
Vastaukset
- Artsi7
Kuulostaa ahdistus/paniikkihäiriölle. Onko tiedossa mitään syytä asialle?
- Mikämullaon
En mielestäni mitenkään ole ahdistunut ja no joskus kyllä panikoin asioista ja nuo kohtaukset voivat tulla kun syön esim ruokaakin. Jos on paniikkihäiriö/ahdistushäiriö ja lääkäri toteaa sen, miten siitä edetään?
Mulla on ollut tuollaisia "kohtauksia". Minulla on paniikkihäiriö/ahdistuneisuus, olen silloin ylikierroksilla ja ensimmäisen yllättäen tulleen kohtauksen jälkeen pelkään kuollakseni seuraavaa. Ymmärtääkseni verenpaine nousee nopeasti, joka aiheuttaa em. ongelman. Tosi inhottava vaiva.
- artsi7
Pelko/uhka liittyy jollain tavalla paniikkihäiriöön. Ongelma on, ettei ihminen tiedosta mistä paniikkihäiriö tulee ja milloin.
Jos paniikkihäiriö ei tule joka päivä, esim. rauhoittava Opamox on erittäin hyvä lääke. Eli Opamoxia ei mielellään jokapäiväiseen käyttöön. Masennuslääke normaalisti poistaa tai ainakin vaimentaa kohtauksia pitkässä juoksussa. Joogan hengitysharjoituksella on mahdollista oppia hallitsemaan paniikin tuloa. Terapia yhdessä masennuslääkkeen kanssa lienee eniten käytetty hoitomuoto. Kaikki mikä rauhoittaa, auttaa asiaa. Kofeiini ja kaikki muu kiihdyttävä minimiin. Jos johonkin fyysiseen oireeseen tottuu, että jaa tämä on taas paniikkia, älä säikähdä, niin eikohän elimistö kehitä jonkin uuden oireen, mitä taas pelkää. Mistähän se johtuu? Niin kun tuo silmissä tuntuva inhottava huimaus, ei päässä vaan nimenomaan silmissä.
- 3098
Minä antaisin Nobelin palkinnon sille lääkärille, joka keksisi parannuksen paniikkiin.
- Onneksi olkoon
...ja Nobel menee.... psykoterapialle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso234734Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1584116Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133416Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai673076- 872794
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1512652Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282423- 372373
- 201645
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1211640