Roskittajat

Tämän päivän puhe Hki sisälsi ainekset sanaan, mutta sitten se meni vikaan.
Puhujaa en tiedä kun meni netin alku vähän säätämiseksi. Puheen kuitenkin kuulin ja alkuvirrenkin.

Ei kerro Pyhän Hengen läsnäolosta se puhe. Miten ihmiset, jotka on opetettu olemaan kiroilematta eivät kykene edes normaaliin kielenkäyttöön ja ihmisten kohteluun. Jo puheessa tuli esiin netissa tapahtuva "Jumalan valtakunnan roskittaminen ja roskittajat". Maallinen yhteisö ei ole Jumalanvaltakunta vaan sisältää inhimilliset virheet. Tämän myöntää SRK:kin.
http://rauhanyhdistys.fi/fi/nain-me-uskomme/artikkelit_nmu/vuosikirja-2012-artikkeli/
Seurakunta ei ole itsessään puhdas

Ihmisillä on oma kokemusmaailmansa vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä, kipeitäkin kokemuksia. Nämä ovat saattaneet ihmisiä eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Jälkeenpäin on saatettu todeta, että nämä julkista arvostelua esittäneet ihmiset ovat olleet oikeassa.

Roskittaja on ilmaus, jota ei olettaisi akateemisen koulutuksen saaneen ihmisen käyttävän kenestäkään. Minulta jäi rukoukseen yhtymättä silloin lopussa enkä enää uskonut puheeseenkaan. Pelkkiä tyhjiä fraasena ne ovat, jos oma käytös ja kieli kertoo toista. Puhe kertoi enemmän itserakkaudesta kuin Jumalan rakkauden vaikutuksesta ihmiseen, empatian kyvystä, kyvystä nähdä ihimillinen kärsimys ja halusta nähdä totouudellisesti. Pedofiliakeskustelu on jo osoittanut, että tämä lähtökohtaisesti "roskittamiskeskustelu" voi sisältää toisen totuuden seurakunnan tilasta.

Jumalan Hengen mukaista on rukoilla että ne, jotka kärsivät, löytäsivät lohdun Jumalan sanasta. Että se todellinen näkymätön Jumalan valtakunta tulisi heitä lähelle. Rukoilla, että jos näiden katkerienkin tuntojen takana on totuus, se tulisi ilmi niin kuin Raamattu sanoo. Jos niiden takana ei ole totuutta, onhan sekin mahdollista, mutta kunnioittava puhe kantaa pidempää hedelmää kuin "roskittelu".

Johannes 3
20 Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
21 Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."
29152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Oulussa oli hyvä puhe, etkö sinäkin voisi kuunnella Oulun puheita netistä ja sitten paikan päällä Helsingin Oulunkylässä, koska siellä vaikutat.

Oulu kuin Oulu(nkylä)

Äänestä

Puhuja oli helsinkiläinen teologi Tuomo Komulainen.

Äänestä
  • Jos puhuja on hän
    9.2.2014 - Helsinkiläinen teologian ja filosofian maisteri ja liikkeen puhuja Tuomo A. Komulainen, 30

    Nuori mies kertoo tulleensa uskovaiseksi yliopiston käytävällä opiskeluaikanaan. Onkohan käynyt niin, että ei vielä olisi ollut puheen pidon aika. Onko jäänyt kaivelemaan oma menneisyys. Onko liian pian liian paljon, jotta voi asettua muita tuomitsemaan. Tuomon kirjotuksissa julkisuudessa on ollut fundamentalismin henkeä.
    1. kirje Timoteukselle 3
    6 Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa.
    7 Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan. [2. Kor. 8:21]

    Tämä on kirjoitettu seurakunnan johtajasta, mutta kertoo kyllä myös seurakunnan palvelijoistakin oleellista. Seurakunnan pailvelijan pitäisi nauttia myös ulkopuolisten arvonantoa, mitä monet muut pappisveljet kyllä nauttivat.

    Äänestä

On riemu kun saan tulla, kuuluu Oulusta nyt laulu....

Älä etsivä ole aina niin negatiivinen, näe ihmisissä ensin inhimillisyys ja irvistä sen jälkeen - jos voit :)

Äänestä
  • Olen tavannut "varjoissa" näitä ihmisiä. Kohdannut heidän pelkonsakin, joka minulle ulkona eläneelle on ollut uusi kokemus.
    Puhun siitä miten itse toivoisin nämä ihmiset kohdattavan.

    Olen kohdannut entisiä lestadiolaisia, jotka eivät elä varjoissa, jotka puhuvat mitä ovat kokeneet mutta eivät elä sen asian kanssa ongelmissa, ovat ns sinut elämänsä kanssa.

    Äänestä

Millä nimellä sinä etsivä-xx nimittäisit näitä entisiä uskovaisia jotka ovat lähteneet laumasta ja sen jälkeen alkavat kaikilla palstoilla puhua pahaa siitä joukosta johon itse ovat aiemmin kuuluneet? Ja nyt en tarkoita tosiasioita ja niistä keskustelua vaan vääristeltyjä, pilkallisia ja loukkaavia puheita, joita jotkut ovat erehtyneet viljelemään, jopa tälläkin korkeatasoisella keskustelupalstalla. Tunnistatko ilmiön? Mutta mikä siis nimeksi näille henkilöille, jos "roskittaja" ei ole hyvä?

Äänestä
  • "Roskittaja" on minustakin vähän "syyllistävä" nimi näistä jotka näitä viljelee :

    Nosto alhaalta, copyright/paste/.

    Näitä on 10 v. aikana kertynyt tuhansia, mutta poimin nopsaan pelkästään viime päiviltä muutaman:

    "Turhaan uhoat vl-REPPANA."

    "Vl-saarnamies puheensa lopuksi tärisevällä itkunsekaisella äänellä:
    Saanko minäkin kurja ihminen uskoa syntini anteeksi?"

    "Ei se oikein mene jos vanhat huru ukot päättää lapsilukumäärästä perheissä, jokaisen perheen pitäisi itse saada päättää."

    "Sitä voidaan pitää henkisenä sairautena, jos vanhemmat tekevät yli 8 lasta."

    "Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).

    "Yritätkö (Henna) lakaista ongelman maton alle"

    "Joko SaamenMummolla on 25 lasta?"

    "Et sinä mikään rovasti ole. Tavallinen vl-runk*kari olet."

    "Haluatko APINA banaanin?"

    ""Lähde Herrasmies." vaihteeksi panemaan akkaasi, jos se ei vaikka sattuisikaan olemaan raskaana."

    " te rienaatte, haukutte, ivaatte, mitätöitte, nimittelette kuin sudet konsanaan" (hänen mielestä vl:t tekevät noin)

    "Olet selkeästi vl-lahkolaisten puolella" (tyypillinen suhtautuminen ulkopuoliseen joka puolustaa lestaa)

    "Omavanhurskaita SIKOJA"

    " Oulun lesta kirjoitti: 13.9.2014 01:33 Vanhin tytär kuuluu aina isälle."

    "Onkohan sinussa vl-sukurutsaa?"

    "Elätkö uskoasi todeksi ainoastaan alapään kautta? "

    "Olet todennäköisesti alaikäinen vl-aivopesty reppana."

    ""Missä ne lestaukot piileksii, kun ei näy julkisuudessa?
    Nehän on siellä vaimon selän takana "peitsi tanassa"

    "vl-nainen ansaitsee taivaspaikan, mitä enemmän hän lapsia tähän maailmaan synnyttää"

    "Helppohan tuommosen rikkaan perheen on palkata vaikka lisäapuakin"

    "yhteiskunta joutuu elättää tuonkin perheen jatkossa"

    "*Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.** (jonku kopio kirjasta)

    "miehet voivat pitää saunailtojaan rauhassa ja keskustella uskostaan ja antaa toisilleen anteeksi syntejään"

    "Ja minkähänlaisessa valintatilanteessa Pekka Linnan vaimo on ollut. Hänelle tuskin on edes kerrottu että on sellainenkin asia olemassa kuin ehkäisy"(arvio naisen älykkyydestä)

    "Seuroissa saamme kuulla moitteita siitä, että meillä on vain kaksi lasta," (väite)

    "90% vanhoillislestadiolaisista käyttää jo nyt ehkäisyä" (ongelmaa ei siis juuri enää olekaan?)

    "Olet todella vastuuntunnoton (Henna Oikarinen). Pahasti. Älä tee enempää, jos et tajua mitä alapäälläsi teet? Minulla on kuusi lasta ja kaikki on hankittu, rakkaudesta ja tehty vasta sitten kun tilanne sen sallii" ( Kesitas - rakkaudella lapsia "tehnyt", Hennalle joka ei tehnyt rakkaudella)"

    Ei Herra Jumala, (copypastaajan välihuomautus)

    "Mutta eikö Hän olut okiassa?"

    "ottaa nuppiin kun tulee nää superäidit kirjoittaa jokapaikkaan lässynlässynläätä"

    "sinne vaan kyr.pää pilluun ja naapurin ukot apuun jos ei ala joka ohrille lapsia kuulua."

    "Vanhoillislestadiolainen herätysliike valheoppeinen on ittestään perkeleestä! "

    Seuraava ei liity just tähän aiheeseen, mutta minusta tää on rikollisin viesti mihin olen täällä törmännyt, niin laitan sen tähän:

    Kesitas kirjoitti toukokuussa:

    ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
    Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
    Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

    Tuleeko ruumiita ennen kuin yhteiskunta herää?

    En näe tasoeroa mainitun lääkärin kirjoituksen ja toisaalta tällä palstalla vellovan "keskustelun" välillä.

    http://m.suomi24.fi/node/10233527

    ps. Aila käski jonkun hävetä?

    Äänestä

  • Joukko ei ole ensinnäkään homogeeninen joukko. Taustalla on inhimillistä tragediaa ja ihan tavallisia riitojakin. Yksi vaikea asia on lapsuuden kohtaaminen aikuisena. Ne jotka ovat lapsuudessaan kohdanneet hoitokokouksia, voimatta ymmärtää lapsen mielellä senkään vertaa kuin aikuiset kohtaavat joissakin tilanteissa sen lapsuuden uudestaan samanlaisena vaikeasti sanoiksi puettavana tilanteena. Vanhoillislestadiolaisuudelle tyypillinen piirre on sen katoaminen mitä asioita sopii käsitellä pienten lasten läsnäoleessa. Minulle toisessa ympäristössä lapsia kasvattaneena on joitakin seurapuheita kuunnellessani ollut mielessä on Luojalle kiitos että omat lapseni eivät ole kasvaneet vanhoillislestadiolaisissa seuroissa. Ristiriitaa synnyttävä tilanne se on minun uskolleni ja yleensä lähden pois useiksi kuukausiksi miettimään mihin yhteisöön kuulun. Tarvittaisiin ehkä puhujille ja vanhemmille lapsen psykologiaan paneutuvia luentoja. Toki on vanhempia jotka ovat syntyjään vanhoillislestadiolaisia ja toivovat että ihan kaikkea ei lasten kuuleen kästeltäisi.

    No tämä oli yksi asia joka minua vastaan on tullut.

    On monia asioita myöskin joiden osalta olen todennut että jos niitä ihmisiä olisi kohdeltu niin kuin minua on kohdeltu rakkaudella, että saa esittää vaikka "kerettiläisiä ajatuksia" ja ihmettelyjä ja kysyä perusteluja ja kuulla että jos ei ymmärrä terve tuloa seuroihin. On asioita jotka joku sitten on myöhemmin toisin sanoin osannut selittää. Jotkut asiat ovat tuleet vastaan Raamatun teksteistä ja joskus on joku virsikin johonkin kohtaan osunut. Oleellista on ollut että on sanottu että ei sinua kukaan ole ajamassa pois.

    Miksi pitäisi heitä nimitää, ei yhdellä nimellä ollenkaan. Pettyneiksi, elämän kolhimiksi, joitakin toiseen hengellisyyteen siirtyneiksi, väärinkohdelluiksi tulleiksi, monenlaisiksi ihmisiksi. Ehkä vähiten itse ymmärrän että jos oman prosessinsa kautta on irtaantunut vanhoillislestadiolaiseta tulkinnasta lähes kokonaan, miksi ei vain siirry sen toisen vakaumuksen mukaiseen yhteisöön ja ala rakentamaan sitä.Naispappeutta esim. on lestadiolaisessa perinteessä uusheräyksessä ja evl kirkon ns tavallisessa seurakunnassa. On tuomasyhteisöä on taize on vapaaseurakunnat ja ties mitä. Ei silloin kannata kinastella niin että odottaa toisten kannan muttuvan. Ongelmallisinta on niillä elämän kolhimilla ja väärinkohdelluilla jotka eivät haluaisi luopua, jotka "kiertävät kirkon vieriä" eli eivät uskalla tulla seuroihin kuuntelemaan kun pelkäävät.

    Ne, jotak puhuvat roskittajista eivät yleensä ole niitä, jotka istuvat kuuntelemaan mistä se toinen ihminen ihan oikeasti puhuu.

    Äänestä

  • Äiti vapaakirkosta kirjoitti:

    "Roskittaja" on minustakin vähän "syyllistävä" nimi näistä jotka näitä viljelee :

    Nosto alhaalta, copyright/paste/.

    Näitä on 10 v. aikana kertynyt tuhansia, mutta poimin nopsaan pelkästään viime päiviltä muutaman:

    "Turhaan uhoat vl-REPPANA."

    "Vl-saarnamies puheensa lopuksi tärisevällä itkunsekaisella äänellä:
    Saanko minäkin kurja ihminen uskoa syntini anteeksi?"

    "Ei se oikein mene jos vanhat huru ukot päättää lapsilukumäärästä perheissä, jokaisen perheen pitäisi itse saada päättää."

    "Sitä voidaan pitää henkisenä sairautena, jos vanhemmat tekevät yli 8 lasta."

    "Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).

    "Yritätkö (Henna) lakaista ongelman maton alle"

    "Joko SaamenMummolla on 25 lasta?"

    "Et sinä mikään rovasti ole. Tavallinen vl-runk*kari olet."

    "Haluatko APINA banaanin?"

    ""Lähde Herrasmies." vaihteeksi panemaan akkaasi, jos se ei vaikka sattuisikaan olemaan raskaana."

    " te rienaatte, haukutte, ivaatte, mitätöitte, nimittelette kuin sudet konsanaan" (hänen mielestä vl:t tekevät noin)

    "Olet selkeästi vl-lahkolaisten puolella" (tyypillinen suhtautuminen ulkopuoliseen joka puolustaa lestaa)

    "Omavanhurskaita SIKOJA"

    " Oulun lesta kirjoitti: 13.9.2014 01:33 Vanhin tytär kuuluu aina isälle."

    "Onkohan sinussa vl-sukurutsaa?"

    "Elätkö uskoasi todeksi ainoastaan alapään kautta? "

    "Olet todennäköisesti alaikäinen vl-aivopesty reppana."

    ""Missä ne lestaukot piileksii, kun ei näy julkisuudessa?
    Nehän on siellä vaimon selän takana "peitsi tanassa"

    "vl-nainen ansaitsee taivaspaikan, mitä enemmän hän lapsia tähän maailmaan synnyttää"

    "Helppohan tuommosen rikkaan perheen on palkata vaikka lisäapuakin"

    "yhteiskunta joutuu elättää tuonkin perheen jatkossa"

    "*Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.** (jonku kopio kirjasta)

    "miehet voivat pitää saunailtojaan rauhassa ja keskustella uskostaan ja antaa toisilleen anteeksi syntejään"

    "Ja minkähänlaisessa valintatilanteessa Pekka Linnan vaimo on ollut. Hänelle tuskin on edes kerrottu että on sellainenkin asia olemassa kuin ehkäisy"(arvio naisen älykkyydestä)

    "Seuroissa saamme kuulla moitteita siitä, että meillä on vain kaksi lasta," (väite)

    "90% vanhoillislestadiolaisista käyttää jo nyt ehkäisyä" (ongelmaa ei siis juuri enää olekaan?)

    "Olet todella vastuuntunnoton (Henna Oikarinen). Pahasti. Älä tee enempää, jos et tajua mitä alapäälläsi teet? Minulla on kuusi lasta ja kaikki on hankittu, rakkaudesta ja tehty vasta sitten kun tilanne sen sallii" ( Kesitas - rakkaudella lapsia "tehnyt", Hennalle joka ei tehnyt rakkaudella)"

    Ei Herra Jumala, (copypastaajan välihuomautus)

    "Mutta eikö Hän olut okiassa?"

    "ottaa nuppiin kun tulee nää superäidit kirjoittaa jokapaikkaan lässynlässynläätä"

    "sinne vaan kyr.pää pilluun ja naapurin ukot apuun jos ei ala joka ohrille lapsia kuulua."

    "Vanhoillislestadiolainen herätysliike valheoppeinen on ittestään perkeleestä! "

    Seuraava ei liity just tähän aiheeseen, mutta minusta tää on rikollisin viesti mihin olen täällä törmännyt, niin laitan sen tähän:

    Kesitas kirjoitti toukokuussa:

    ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
    Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
    Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

    Tuleeko ruumiita ennen kuin yhteiskunta herää?

    En näe tasoeroa mainitun lääkärin kirjoituksen ja toisaalta tällä palstalla vellovan "keskustelun" välillä.

    http://m.suomi24.fi/node/10233527

    ps. Aila käski jonkun hävetä?

    Eiköhän nämä kirjoitukset suurelta osin ole muiden kuin entisten lestadiolaisten kirjoituksia.

    Sen verran paljon on tullut luettua esim seurakuntien keskustelupalstoja. Meneppä vierailulle vaikka luterilaisuus-palstalle, tai mille tahansa kotimaa24 uskontoaiheiselle palstalle. Käsitys siitä että vanhoillislestadiolaiset ovat jumalan valituja sen perustella, että täällä haukutaan on täyttä huuhaata. Haukkumisen määrän perusteella taivaaseen on tunkua vähän useammasta uskonnollisesta liikkeestä. On halpahintaista "uskonnollisuutta" viljellä väitettä minään "aitoustodistuksena".
    Joh. 15:19
    Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. [Luuk. 6:22]

    Maailma on täynnä vihaa, se että joku vihaa jotakuta ei ole Jumalan valtakunnan merkki tässä ajassa. Kaikkein vähiten joku nettikirjoittelu. Voi hyvänen aika sentään.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Joukko ei ole ensinnäkään homogeeninen joukko. Taustalla on inhimillistä tragediaa ja ihan tavallisia riitojakin. Yksi vaikea asia on lapsuuden kohtaaminen aikuisena. Ne jotka ovat lapsuudessaan kohdanneet hoitokokouksia, voimatta ymmärtää lapsen mielellä senkään vertaa kuin aikuiset kohtaavat joissakin tilanteissa sen lapsuuden uudestaan samanlaisena vaikeasti sanoiksi puettavana tilanteena. Vanhoillislestadiolaisuudelle tyypillinen piirre on sen katoaminen mitä asioita sopii käsitellä pienten lasten läsnäoleessa. Minulle toisessa ympäristössä lapsia kasvattaneena on joitakin seurapuheita kuunnellessani ollut mielessä on Luojalle kiitos että omat lapseni eivät ole kasvaneet vanhoillislestadiolaisissa seuroissa. Ristiriitaa synnyttävä tilanne se on minun uskolleni ja yleensä lähden pois useiksi kuukausiksi miettimään mihin yhteisöön kuulun. Tarvittaisiin ehkä puhujille ja vanhemmille lapsen psykologiaan paneutuvia luentoja. Toki on vanhempia jotka ovat syntyjään vanhoillislestadiolaisia ja toivovat että ihan kaikkea ei lasten kuuleen kästeltäisi.

    No tämä oli yksi asia joka minua vastaan on tullut.

    On monia asioita myöskin joiden osalta olen todennut että jos niitä ihmisiä olisi kohdeltu niin kuin minua on kohdeltu rakkaudella, että saa esittää vaikka "kerettiläisiä ajatuksia" ja ihmettelyjä ja kysyä perusteluja ja kuulla että jos ei ymmärrä terve tuloa seuroihin. On asioita jotka joku sitten on myöhemmin toisin sanoin osannut selittää. Jotkut asiat ovat tuleet vastaan Raamatun teksteistä ja joskus on joku virsikin johonkin kohtaan osunut. Oleellista on ollut että on sanottu että ei sinua kukaan ole ajamassa pois.

    Miksi pitäisi heitä nimitää, ei yhdellä nimellä ollenkaan. Pettyneiksi, elämän kolhimiksi, joitakin toiseen hengellisyyteen siirtyneiksi, väärinkohdelluiksi tulleiksi, monenlaisiksi ihmisiksi. Ehkä vähiten itse ymmärrän että jos oman prosessinsa kautta on irtaantunut vanhoillislestadiolaiseta tulkinnasta lähes kokonaan, miksi ei vain siirry sen toisen vakaumuksen mukaiseen yhteisöön ja ala rakentamaan sitä.Naispappeutta esim. on lestadiolaisessa perinteessä uusheräyksessä ja evl kirkon ns tavallisessa seurakunnassa. On tuomasyhteisöä on taize on vapaaseurakunnat ja ties mitä. Ei silloin kannata kinastella niin että odottaa toisten kannan muttuvan. Ongelmallisinta on niillä elämän kolhimilla ja väärinkohdelluilla jotka eivät haluaisi luopua, jotka "kiertävät kirkon vieriä" eli eivät uskalla tulla seuroihin kuuntelemaan kun pelkäävät.

    Ne, jotak puhuvat roskittajista eivät yleensä ole niitä, jotka istuvat kuuntelemaan mistä se toinen ihminen ihan oikeasti puhuu.

    "Pettyneiksi, elämän kolhimiksi, joitakin toiseen hengellisyyteen siirtyneiksi, väärinkohdelluiksi tulleiksi,..."

    Enpä usko että nämä palstoille kirjoittelevat näistäkään nimistä tykkäisivät ja hälyhän siitä nousisi jos puhuja heistä puhuessaan nimittäisi heitä "Pettyneiksi" ja "Elämän kolhimiksi". Mutta jos se kuulostaa etsivä-xx:n mielestä paremmalta niin käytetään näitä :)

    Sehän tässä on se pointti kuten sanoit, että miksi täytyy lähteä julkisesti "roskittamaan" ja parjaamaan entistä uskonnollista kotiaan? Miksi ei voi vain etsiä uuden yhteisön jos sellaista kaipaa tai harjoittaa omaa hengellisyyttään kaikessa hiljaisuudessa. Ymmärrän, että se on näille "Elämän kolhimille" ja "Pettyneille" eräänlaista terapiaa. Mutta kyllä heidän pitäisi myös ymmärtää se, kuinka pahan mielen tuollainen itseterapia aiheuttaa muille. Tai tietäväthän he sen ja siksi sitä tekevätkin.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Eiköhän nämä kirjoitukset suurelta osin ole muiden kuin entisten lestadiolaisten kirjoituksia.

    Sen verran paljon on tullut luettua esim seurakuntien keskustelupalstoja. Meneppä vierailulle vaikka luterilaisuus-palstalle, tai mille tahansa kotimaa24 uskontoaiheiselle palstalle. Käsitys siitä että vanhoillislestadiolaiset ovat jumalan valituja sen perustella, että täällä haukutaan on täyttä huuhaata. Haukkumisen määrän perusteella taivaaseen on tunkua vähän useammasta uskonnollisesta liikkeestä. On halpahintaista "uskonnollisuutta" viljellä väitettä minään "aitoustodistuksena".
    Joh. 15:19
    Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. [Luuk. 6:22]

    Maailma on täynnä vihaa, se että joku vihaa jotakuta ei ole Jumalan valtakunnan merkki tässä ajassa. Kaikkein vähiten joku nettikirjoittelu. Voi hyvänen aika sentään.

    höpsistä, ihmiskunnan ehkä "siisteimmästä" ryhmästä on tehty rikollisuuden ja esim pedofilian tyyssija. minkään muu ryhmän tai järjestön kohdalla tuollainen ihmisviha ei olisi ainakaan suomessa mahdollista. riittää kun laitat noihin teksteihin vl:n tilalle sanan maahan muuttaja tai juutalainen, niin olet LINNASSA!

    Äänestä

  • Mikä nimeksi? kirjoitti:

    En tiedä olenko roskittaja,

    Minä olen täällä sen takia, että vl-liikettä riivaava pedofilia saataisiin loppumaan.
    Toinen asia, että hoitokokoukset selvitettäisiin.

    >Eiköhän nämä kirjoitukset suurelta osin ole muiden kuin entisten lestadiolaisten kirjoituksia.>

    En tiedä mutta kirjailija Ruoho kävi täällä syyllistämässä ilman lähdettä, että juuri vl:t käyttävät hirvittävää kieltä, siis ilman minkäänlaista lähdettä ja se oli pelkkä väite jota kukaan ei kyseenalaistanut. tai ehkä joku joskus... aika näyttää..

    Äänestä

  • palstalainen kirjoitti:

    En tiedä olenko roskittaja,

    Minä olen täällä sen takia, että vl-liikettä riivaava pedofilia saataisiin loppumaan.
    Toinen asia, että hoitokokoukset selvitettäisiin.

    miksi vain sellainen pedofilia, jota ei edes ole. miten teidän ylennettyjen pedofilpastoreiden laita?

    Äänestä

  • a p u v a kirjoitti:

    höpsistä, ihmiskunnan ehkä "siisteimmästä" ryhmästä on tehty rikollisuuden ja esim pedofilian tyyssija. minkään muu ryhmän tai järjestön kohdalla tuollainen ihmisviha ei olisi ainakaan suomessa mahdollista. riittää kun laitat noihin teksteihin vl:n tilalle sanan maahan muuttaja tai juutalainen, niin olet LINNASSA!

    Joopa joo "hmiskunnan ehkä "siisteimmästä" ryhmästä " anna mun kaikki kestää.

    Amishit, ultraodoksi juutaliset, luostarin nunnat, budhalaiset munkit, listaa varmaankin riitää vai ihmiskunnan siisteimmin elävä ryhmä.

    Ja eipä ole rakastettu kotimaa 24 palstalla Räsänenkään kun meni puhumaan kirkolliskokoukseen.

    Eiköhän katolinen kirkko ole saanut oman osansa.

    En minä pidä tämän pasltan asiattomuuksista joissa esitetään päiväst päivään että isät raiskaisivat iltasin omat lapsensa. Ja muuta sellaista. Mutta se ei todista että kyse olisi Jumalan valtakunnasta että näitä kirjoituksia on. Siinä menee teologia jo kokonaan mäkeen, mittari on sairas.

    Näin on. Siihen on vaiin totuttu, että kansa ei enää huomaa siinä mitään kummallista. Ei nettipoliisit eikä oikeatkaan poliisit. Puhumattakaan nettipalstojen seriffeistä, jotka anatavat kaikkein törkeimpienkin solvausten säilyä palstoilla, koska ne niiden kirjoittajien mielestä ovat tosiasioita.

    Äänestä

  • palstalainen kirjoitti:

    En tiedä olenko roskittaja,

    Minä olen täällä sen takia, että vl-liikettä riivaava pedofilia saataisiin loppumaan.
    Toinen asia, että hoitokokoukset selvitettäisiin.

    Sovittiin äsken etsivä-xx:n kanssa että ketään ei enää sanota "roskittajaksi", vaikka puheet ja kirjoitukset joskus sille puolelle lipsahtaisikin. Nyt on vain "Pettyneitä" ja "Elämän kolhimia". Kumpi tuntuu tutummalta?

    Äänestä

  • Mikä nimeksi? kirjoitti:

    Sovittiin äsken etsivä-xx:n kanssa että ketään ei enää sanota "roskittajaksi", vaikka puheet ja kirjoitukset joskus sille puolelle lipsahtaisikin. Nyt on vain "Pettyneitä" ja "Elämän kolhimia". Kumpi tuntuu tutummalta?

    Pettynyt sopii minulle. koska olen pettynyt SRK:n, kun hoitokokouksia ei ole selvietty ja pedofiliaongelmaa ei ole kunnolla selvitetty (ulkopuolinen selvittäjä).

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Joopa joo "hmiskunnan ehkä "siisteimmästä" ryhmästä " anna mun kaikki kestää.

    Amishit, ultraodoksi juutaliset, luostarin nunnat, budhalaiset munkit, listaa varmaankin riitää vai ihmiskunnan siisteimmin elävä ryhmä.

    Ja eipä ole rakastettu kotimaa 24 palstalla Räsänenkään kun meni puhumaan kirkolliskokoukseen.

    Eiköhän katolinen kirkko ole saanut oman osansa.

    En minä pidä tämän pasltan asiattomuuksista joissa esitetään päiväst päivään että isät raiskaisivat iltasin omat lapsensa. Ja muuta sellaista. Mutta se ei todista että kyse olisi Jumalan valtakunnasta että näitä kirjoituksia on. Siinä menee teologia jo kokonaan mäkeen, mittari on sairas.

    **Amishit, ultraodoksi juutaliset, luostarin nunnat, budhalaiset munkit, listaa varmaankin riitää vai ihmiskunnan siisteimmin elävä ryhmä.**

    No laita sitten noiden nimi vl:n tilalle ja tee sitä 10 vuotta putkeen. Linnaan päätyisit joka tapauksessa. Sallin sinun toki nauraa.

    **Ja eipä ole rakastettu kotimaa 24 palstalla Räsänenkään kun meni puhumaan kirkolliskokoukseen.**

    Mitä tekemistä jollain politiikon rakastamattomuudella on sen asian kanssa, että vl-liike määriteltiin pedofilian pesäksi, siitä tehtiin kirjoja, heitä käsiteltiin a-studioissa ja muissa medioissa erillisenä kaikesta muusta pedofiliasta. Seuraavat 100 vuotta ihmiset vastaavat pedofilia, jos heiltä kysytään mikä tulee mieleen sanasta lestadiolaisuus.

    **Eiköhän katolinen kirkko ole saanut oman osansa.**

    Jopa minun mielestä - täysin aiheesta. Oikea pedofilian pesä - todistetusti!

    Se että vl-liikkeessä on ollut pedofileja ei ole poikkeuksellinen ilmiö, koska maailmassa tietty osa ihmisistä on pedofileja, homoja ja heteroita. Se on poikkeavaa, että liikkeessä on sitä muun rikollisuuden ohella vähemmän. Vielä poikkeuksellisempaa on se, että sitä tosiasiaa ei uutisoida, vaan ko marginaalista annetaan päinvastainen uutinen.

    **En minä pidä tämän pasltan asiattomuuksista joissa esitetään päiväst päivään että isät raiskaisivat iltasin omat lapsensa. Ja muuta sellaista. Mutta se ei todista että kyse olisi Jumalan valtakunnasta että näitä kirjoituksia on.**

    Itse en usko mihinkään satuolentoihin. Uskon faktoja ja tarvittaessa tilastoja.

    Äänestä

Minä käsitin, että puhuja tarkoitti "roskittajalla" Vuokko Ilolaa.

Äänestä
  • Niinkö, en usko että nämä kaikki ovat ilolan tekstiä??

    Nosto alhaalta, copyright/paste/.

    Näitä on 10 v. aikana kertynyt tuhansia, mutta poimin nopsaan pelkästään viime päiviltä muutaman:

    "Turhaan uhoat vl-REPPANA."

    "Vl-saarnamies puheensa lopuksi tärisevällä itkunsekaisella äänellä:
    Saanko minäkin kurja ihminen uskoa syntini anteeksi?"

    "Ei se oikein mene jos vanhat huru ukot päättää lapsilukumäärästä perheissä, jokaisen perheen pitäisi itse saada päättää."

    "Sitä voidaan pitää henkisenä sairautena, jos vanhemmat tekevät yli 8 lasta."

    "Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).

    "Yritätkö (Henna) lakaista ongelman maton alle"

    "Joko SaamenMummolla on 25 lasta?"

    "Et sinä mikään rovasti ole. Tavallinen vl-runk*kari olet."

    "Haluatko APINA banaanin?"

    ""Lähde Herrasmies." vaihteeksi panemaan akkaasi, jos se ei vaikka sattuisikaan olemaan raskaana."

    " te rienaatte, haukutte, ivaatte, mitätöitte, nimittelette kuin sudet konsanaan" (hänen mielestä vl:t tekevät noin)

    "Olet selkeästi vl-lahkolaisten puolella" (tyypillinen suhtautuminen ulkopuoliseen joka puolustaa lestaa)

    "Omavanhurskaita SIKOJA"

    " Oulun lesta kirjoitti: 13.9.2014 01:33 Vanhin tytär kuuluu aina isälle."

    "Onkohan sinussa vl-sukurutsaa?"

    "Elätkö uskoasi todeksi ainoastaan alapään kautta? "

    "Olet todennäköisesti alaikäinen vl-aivopesty reppana."

    ""Missä ne lestaukot piileksii, kun ei näy julkisuudessa?
    Nehän on siellä vaimon selän takana "peitsi tanassa"

    "vl-nainen ansaitsee taivaspaikan, mitä enemmän hän lapsia tähän maailmaan synnyttää"

    "Helppohan tuommosen rikkaan perheen on palkata vaikka lisäapuakin"

    "yhteiskunta joutuu elättää tuonkin perheen jatkossa"

    "*Eräs isä oli laittanut lapsen kädet ovenkarmille ja lyönyt oven kiinni.** (jonku kopio kirjasta)

    "miehet voivat pitää saunailtojaan rauhassa ja keskustella uskostaan ja antaa toisilleen anteeksi syntejään"

    "Ja minkähänlaisessa valintatilanteessa Pekka Linnan vaimo on ollut. Hänelle tuskin on edes kerrottu että on sellainenkin asia olemassa kuin ehkäisy"(arvio naisen älykkyydestä)

    "Seuroissa saamme kuulla moitteita siitä, että meillä on vain kaksi lasta," (väite)

    "90% vanhoillislestadiolaisista käyttää jo nyt ehkäisyä" (ongelmaa ei siis juuri enää olekaan?)

    "Olet todella vastuuntunnoton (Henna Oikarinen). Pahasti. Älä tee enempää, jos et tajua mitä alapäälläsi teet? Minulla on kuusi lasta ja kaikki on hankittu, rakkaudesta ja tehty vasta sitten kun tilanne sen sallii" ( Kesitas - rakkaudella lapsia "tehnyt", Hennalle joka ei tehnyt rakkaudella)"

    Ei Herra Jumala, (copypastaajan välihuomautus)

    "Mutta eikö Hän olut okiassa?"

    "ottaa nuppiin kun tulee nää superäidit kirjoittaa jokapaikkaan lässynlässynläätä"

    "sinne vaan kyr.pää pilluun ja naapurin ukot apuun jos ei ala joka ohrille lapsia kuulua."

    "Vanhoillislestadiolainen herätysliike valheoppeinen on ittestään perkeleestä! "

    Seuraava ei liity just tähän aiheeseen, mutta minusta tää on rikollisin viesti mihin olen täällä törmännyt, niin laitan sen tähän:

    Kesitas kirjoitti toukokuussa:

    ""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
    Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
    Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan

    Tuleeko ruumiita ennen kuin yhteiskunta herää?

    En näe tasoeroa mainitun lääkärin kirjoituksen ja toisaalta tällä palstalla vellovan "keskustelun" välillä.

    http://m.suomi24.fi/node/10233527

    ps. Aila käski jonkun hävetä?

    Äänestä

luu

Äänestä

Vanhoilliset eivät osaa erottaa kritiikistä tosiasioissa pysymistä ja varsinaista haukkumista. Roskittaja on yhtä hyvin tosiasioita liikkeestä puhuva kuin liikkeen halveksuja. Argumenttina toimii vain se, mikä tuntuu ja on liikkeelle jollakin lailla negatiivista.

Äänestä
  • osaatko sinä, anna näyte

    Äänestä

Totta! Esim. Kun J. Hurtig paljasti pf-tapauksia liikkeestä, niin hänet haukuttiin roskittajaksi, vaikka tapaukset olivat täyttä faktaa ja sen jälkeen esitettiin asiallista kritiikkiä liikkeen toimintatavoista, jotka edesauttoivat tällaisen ikävän ilmiön kehittymistä. Sekin oli monien mielestä roskitusta. Kun on liikkeessä sairautta, niin usein tarvitaan lääkettä. Tällainen lääke on paikallaan usein aito kritiikki ja sen huomioiminen.

Äänestä
  • Sanoin edellä, että asiallisten mielipiteiden esittäjiä ei pitäisi sanoa roskittajiksi. Enkä usko etä Hurtigiakaan sellaiseksi sanottiin vielä silloin, kun hän lähestyi ensimmäisiä kertoja SRK:n johtoa. Mutta siinä vaihessa kun hän huomasi, että häntä ei kuunnella (näin jälkeenpäin valitettavasti), niin hänestä tuli "Pettynyt" ja ehkä myös "Elämän kolhima" ja mielipiteet muuttuivat julkisuudessa sen mukaisiksi. Minä en ainakaan tunnistanut niistä enää aitoa huolta uskovaisten elämästä tai alhaalta päin lähestyvää rakkautta uskovaisten joukkoa kohtaan. Ei, vaan kritiikki oli aika kovaa ja julmaakin, niin SRK:n johtoa kuin muitakin uskovaisia kohtaan. Se ei ole tuntunut mukavalta. Johannan toiminnan perimmäiset motiivit tietää vain hän itse - ja Jumala.

    "Pettyneen" ja "Elämän kolhiman" ääni on kuultavissa myös Vuokko Ilolan teksteissä. Kyllä niissä on tarkoituksellinen sävy pilkata ja häväistä uskovaisten joukkoa. Ihmettelen, jos joku muu voi käsi sydämellä muuta väittää Vuokon juttuja luettuaan. Kuten hän on sanonutkin, niin se on hänelle terapiaa, mutta Vuokko ei huomaa kuinka paljon ne jutut loukkaavat uskomassa olevia ja aiheuttavat mielipahaa monille.

    En halua näillä teksteilläni loukata Johannaa enkä Vuokkoa, mutta kerron omat tuntemukseni.

    Äänestä

Pääroskittaja julistajia joita itse kuulin olivat Matti Lääkkö, Aarno Haho, Olavi Voittonen sekä Radio Pooikissa muutama iäkkäämpi saarnamies.

Ko. herrat hyökkäsivät Kalevaa vastaan ja järjestivät boikottia kun lehdessä kehdattiin tuoda julki itsensä korottaneen lahkon syntejä ja rikoksia vieläpä Kristukselle kaikkein kalleimpia kohtaan.

Äänestä

¤¤¤ Pääroskittaja julistajia joita itse kuulin olivat Matti Lääkkö, Aarno Haho, Olavi Voittonen sekä Radio Pooikissa muutama iäkkäämpi saarnamies. ¤¤¤

Tuohon on helppo yhtyä!

Äänestä

¤¤¤ Pääroskittaja julistajia joita itse kuulin olivat Matti Lääkkö, Aarno Haho, Olavi Voittonen sekä Radio Pooikissa muutama iäkkäämpi saarnamies. ¤¤¤

Noinkin voi ajatella!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

etsivä-xx kirjoitti:

Tämän päivän puhe Hki sisälsi ainekset sanaan, mutta sitten se meni vikaan.
Puhujaa en tiedä kun meni netin alku vähän säätämiseksi. Puheen kuitenkin kuulin ja alkuvirrenkin.

Ei kerro Pyhän Hengen läsnäolosta se puhe. Miten ihmiset, jotka on opetettu olemaan kiroilematta eivät kykene edes normaaliin kielenkäyttöön ja ihmisten kohteluun. Jo puheessa tuli esiin netissa tapahtuva "Jumalan valtakunnan roskittaminen ja roskittajat". Maallinen yhteisö ei ole Jumalanvaltakunta vaan sisältää inhimilliset virheet. Tämän myöntää SRK:kin.
http://rauhanyhdistys.fi/fi/nain-me-uskomme/artikkelit_nmu/vuosikirja-2012-artikkeli/
Seurakunta ei ole itsessään puhdas

Ihmisillä on oma kokemusmaailmansa vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä, kipeitäkin kokemuksia. Nämä ovat saattaneet ihmisiä eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Jälkeenpäin on saatettu todeta, että nämä julkista arvostelua esittäneet ihmiset ovat olleet oikeassa.

Roskittaja on ilmaus, jota ei olettaisi akateemisen koulutuksen saaneen ihmisen käyttävän kenestäkään. Minulta jäi rukoukseen yhtymättä silloin lopussa enkä enää uskonut puheeseenkaan. Pelkkiä tyhjiä fraasena ne ovat, jos oma käytös ja kieli kertoo toista. Puhe kertoi enemmän itserakkaudesta kuin Jumalan rakkauden vaikutuksesta ihmiseen, empatian kyvystä, kyvystä nähdä ihimillinen kärsimys ja halusta nähdä totouudellisesti. Pedofiliakeskustelu on jo osoittanut, että tämä lähtökohtaisesti "roskittamiskeskustelu" voi sisältää toisen totuuden seurakunnan tilasta.

Jumalan Hengen mukaista on rukoilla että ne, jotka kärsivät, löytäsivät lohdun Jumalan sanasta. Että se todellinen näkymätön Jumalan valtakunta tulisi heitä lähelle. Rukoilla, että jos näiden katkerienkin tuntojen takana on totuus, se tulisi ilmi niin kuin Raamattu sanoo. Jos niiden takana ei ole totuutta, onhan sekin mahdollista, mutta kunnioittava puhe kantaa pidempää hedelmää kuin "roskittelu".

Johannes 3
20 Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
21 Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu