Omia aloituksia voi tehdä, että kokeillaas toimiiko se ja aiheena on tällä kertaa mikä estää avun hakemisen ?
Tuossa toiseen aiheeseen liittyen toin jo esille muutamia mahdollisia syitä, läheisriippuvuuten liittyvä vahvuuteen sairastumisen...
"Tai vahvuuteen sairastunut läheisriippuvainen, joka on usein vakava, hallitseva, kontrolloiva, muista vastuun kantava ja huolehtiva, järkevä, muille elämänsä uhraava ja omat tarpeensa hylkäävä."
Edelleen oli puhetta pärjäämisen pakosta
http://vaestoliitonblogi.com/2014/01/01/lakkaa-parjaamasta-ja-ala-elaa/
Kuin myös hulluksi leimaamisen/leimaantumisen pelosta
kuin myös siitä, että häpeä estää avun hakemisen...
Tuossa kun googlettelin sanoilla "häpeä estää avun hakemisen" niin tuo häpeä näyttää liittyvän hyvin moninaisiin asioihin ja estäen avun hakemisen...
Vinkistä vaarin
25
145
Vastaukset
- Läheisriippuvaisena
Jos narsku on vanhempi tai molemmat vanhemmat, niin ne voivat olla niin vavoja persoonia, että pitävät sen fokuksen jatkuvasti itsessään.
Äiti myös määrätietoisesti katkaisi kaikki suhteet muihin aikuisin, joilta olisi voinut saada terveen vanhemmuuden mallia.
Olin tottunut siihen, että elämä oli helvettiä ja vanhemmat vakuuttivat jatkuvasti, että lapsuuteni oli onnellinen, vaikka se oli oikeasti painajainen.
Sisarukseni uskoivat sen vakuuttelun ja alistuivat manipulaatioon ja kiristykseen.
Koska oikeudentajuni oli vahva jo lapsena, protestoin sen, minkä ymmärsin.
Äitini hajoitti minut psyykkisesti niin monta kertaa jo lapsena, ettei itsellänikään ole siitä oikein käsitystä.
Minulla ei ollut oikeutta ilmaista mitään negatiivisia tunteita,
Jos tein pienenkin virheen, koska olin lapsi, enkä tiennyt kaikkia asioita ja hienoja käyttäytymissääntöjä, minua rangaistiin. Fyysisesti tai psyykkisesti, äitini luovuus oli rajaton.
Minusta tehtiin musta lammas ja syntipukki kaikkeen, jota sitten mainostettiin sukulaisissa ja ystäväiirissä, kun minä olin niin vaikea.
Sisarukseni ovat aina olleet vanhempieni mielestä täydellisiä. He kasvoivat kaksinaamaisiksi ja narsistisiksi ja kohtelevat minua huonosti.
Jos kritisoin vanhempieni tekoja millään tavalla, minut hylättiin ja mitätöitiin.
Minua ei kutsuta mihinkään perheen yhteisiin juhliin, kuten jouluun tai mökille.
Vanhempieni mielestä minun tulisi mielistellä narsistisia sisaruksiani.
25-vuotiaana psyykeni romahti, koska minulla ei ollut mitään perusturvallisuutta.
Sen jälkeen olen alkanut ottaa päättäväisesti etäisyyttä perheeseeni.
Tällainen tausta on tehnyt minusta äärimmäisen herkän ja intuitiivisen sosiaalisissa tilanteissa.
Toisaalta taas äärimmäisen vahvan ihmisen ja joka olosuhteessa pärjäävän.
Olen päättäväisesti pyrkinyt kitkemään itsestäni kaikki sairaalloisen narsismin mallit ja onneksi saanut aikuisena parempia rakastavia perheen malleja.
On vaikeaa, etteivät läheiset usko minua tai ymmärrä sitä hirvittävää painetta, jonka alla on aina tottunut elämään.
Stressinsietokyky ja omanarvontuntoni ovat heikot, joten esimerkiksi pääsykokeet ovat minulle painajaista, vaikka luovuus on tietysti vahvuuteni.
Poikaystäväni ovat olleet ketju psykopaatteja ja narsisteja, mikä ei liene kovinkaan yllättävä uutinen. Mutta suhteet ovat olleet aina suhteellisen lyhyitä.
Toipumiset ovat aina kestäneet kauemmin, kuin suhteet.
Itseanalyysin ja oppimisen tie on pitkä, mutta toisaalta on kiinnostavaa, kun oikeasti alkaa ymmärtää monenlaisia ihmisten ongelmia ja välillä jopa omiaan.
Olisi kyllä mukavaa kokea myös epädramaattinen, tasapainoinen parisuhde, jossa kommunikoidaan tasa-arvoisesti ja niin, että kumpikin tulee kuulluksi.
Sitä kohden tässä nyt toivottavasti mennään, vaikka on kyllä todella vaikea uskoa sellaisen edes olevan mahdollista.
En usko, että häpeä on estänyt avun hakemisen. Avun hakeminen ei koskaan tullut edes mieleeni.
Jos minulle joskus tapahtui jotain, vaikkapa nyt pahoinpitely, vanhempieni mielestä se oli aina minun oma vikani.
Tällaisesta taustasta syntyy läheisriippuvuus, joka sitten mahdollistaa useat suhteet luonnehäiriöisten kanssa.
Ystävät ovat korvaamaton, elintärkeä apu.
Ystävyyssuhteita todella kannattaa hoitaa ja vaalia.
Ja terapoida toinen toisiamme kuntoon.
Ne suhteet ovat terveitä."Toisaalta taas äärimmäisen vahvan ihmisen ja joka olosuhteessa pärjäävän."
Niin kuvaat tuossa juurkin ihmistä, jollaiseksi hyvin monet minutkin tuntevat ihmiset minut määrittelevät...
Mutta olemmeko me itse sidottuna tuohon määritelmään, oli se sitten itse tehty tai toisen meille antama osa.
Eikö sinun ole koskaan tehnyt mieli kapinoida tuota määritelmää vastaan edes mielessäsi, mielestäni noilla sanoilla "sinä olet vahva, pärjäät kyllä" voidaan myös sivuuttaa toinen ihminen...
Tässä kun näitä asioita pyörittelen niin tuollaiset ikäänkuin postiiviseksi tulkittavat määritelmätkin voivat olla este avun hakemiselle tai sinun sanojasi lainatakseni ettei avun hakeminen ole koskaan tullut edes mieleen...
- Läheisriippuvaisena
Niin, en minäkään yhtään pidä siitä ikuisesta pakosta pärjätä ja olla vahva. Todella tahtoisin olla naisellinen, hauras ja välillä jopa heikko.
Kyyneleistä ei ole ollut minulle koskaan mitään apua.
Pärjään ja olen vahva, koska muita mahdollisuuksia ei ole.
Jos osoitan heikkouden merkkejä, minut murskataan takuuvarmasti.
Monta kertaa olen sen kokenut.
Heikkouteni ei ole koskaan synnyttänyt minkäänlaista empatiaa.
Tietystikään en ole aina pärjännyt.
Kukaan ihminen ei aina pärjää.
Loppupeleissä aina se on käännetty minun syykseni.
Jos olen koittanut puhua kokemuksistani narsistisessa perheessä, minua ei ole uskottu, vaan on vedetty esiin se "Narsisti on muotisana"-kortti. Tai "Tarkoitatko, että äitisi on itsekäs?"
Jopa lähimmät ystäväni yrittävät vakuuttaa, että "kyllä sinun vanhempasi sinua rakastavat".
Se on tietysti varsin huono juttu, koska juuri sellainen vääristynyt kokemus "rakkaudesta" vetää minut jatkuvasti tuhoaviin ja hajoittaviin suhteisiin.
En tiedä, mikä olisi sellaista "apua".
Koen, että pahin on takana.i
Avun olisi pitänyt tulla ulkopuolelta lapsena tai teininä.
Kunpa minut oltaisiin huostaanotettu - pelastettu pois siitä painajaisesta.
Tämä palsta ja vertaisryhmä on uusi, hyvä kokemus ja saan täältä paljon.
Tällä hetkellä olen vihdoin siinä pisteessä, että olen lakannut etsimästä epätoivoisesti parisielua ja ikuista rakkautta. Keskityn suhteessa rajojen vetämiseen ja pitämiseen ja se on minulle tarpeeksi haasteellinen projekti.
Keskityn omaan elämääni, parisuhteen ulkopuolella ja opettelen olemaan elämättä toisen ihmisen kautta tai sisällä.
Tahti on hidastunut, enkä enää anna suhteeseen heti kaikkea. Olen rakentanut sisälleni portteja, joiden aukaisu täytyy luottamuksella ansaita.
Ei siis enää suoraa moottoritietä sydämeeni :)
Tässä prosessissa olen alussa.
Millaista apua itse hait tai sait?
Mikä tilanteesi on tällä hetkellä?
Millaisia haasteita sinulla on nyt?"Millaisia haasteita sinulla on nyt?"
No yritän ny vastata tässä kohtaa vain tuohon jälkimmäiseen kysymykseesi ,ettei tule liian pitkää tarinaa, liittyen tuohon vahvuuteen sairastumiseen, pärjäämiseen pakkoon ja siihen että apua voi olla vaikea vastaanottaa...
Poimin tekstistäsi tämän kohdan...
"Jos osoitan heikkouden merkkejä, minut murskataan takuuvarmasti.
Monta kertaa olen sen kokenut.
Heikkouteni ei ole koskaan synnyttänyt minkäänlaista empatiaa."
jos ajattelen kokemustasi itseeni liittyen niin minun ongelmani/haasteeni taitaa olla edelleen se, että minun on vaikea vastaanottaa itseeni kohdistettua myötätuntoa...- Oletan että pelkäät
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Millaisia haasteita sinulla on nyt?"
No yritän ny vastata tässä kohtaa vain tuohon jälkimmäiseen kysymykseesi ,ettei tule liian pitkää tarinaa, liittyen tuohon vahvuuteen sairastumiseen, pärjäämiseen pakkoon ja siihen että apua voi olla vaikea vastaanottaa...
Poimin tekstistäsi tämän kohdan...
"Jos osoitan heikkouden merkkejä, minut murskataan takuuvarmasti.
Monta kertaa olen sen kokenut.
Heikkouteni ei ole koskaan synnyttänyt minkäänlaista empatiaa."
jos ajattelen kokemustasi itseeni liittyen niin minun ongelmani/haasteeni taitaa olla edelleen se, että minun on vaikea vastaanottaa itseeni kohdistettua myötätuntoa..."minun on vaikea vastaanottaa itseeni kohdistettua myötätuntoa..."
Oletan että pelkäät jotenkin aitoja tunteita yleensäkin, ainakin, milloin niitä ei voi jotenkin "järkeistää"?
Toisaalta, jos sinusta itsestäsi tuntuu, että saat empatiatarjouksen tilanteessa, jossa et tarvitse sitä, vaan ehkä mielummin järkineuvoja tai keskustelua, niin ehkä sitten onkin empatian tarjoajan tilannetajussa vikaa...
Joskus kuitenkin voi olla kohteliasta ainakin olla ottavinaan empatiakin vastaan. Jos tekee sen edes silloin tällöin kohteliaisuudesta, niin jonain päivänä ehkä pystyy ottamaan sen ihan oikeastikin vastaan ja nauttimaan saamastaan ymmärryksestä.
On kuitenkin hyvä, että olet huomannut, että sinulla on vaikeaa ottaa vastaan empatiaa. Olet huomannut, että asenteesi ei siihen ole ehkä normaali. Sinulla on kuitenkin lupa olla ottamatta vastaan tunteita, joista et pidä. Sinulla on luultavsti omat syysi tuohon, ehkä tiedostamattomia syitä.
Voisiko olla, että jos ottaisit empatiaa vastaan, niin tavallaan samalla myöntäisit, että olet tullut jotenkin ymmärretyksi? Vai onko sinulla sellainen fiilis, että kukaan ei oikeasti kuitenkaan ole ymmärtänyt, vaan toinen on ikäänkuin väärässä kuitenkin, jos suhtautuu empaattisesti...
Jotenkin paradoksi muuten. Silloinhan sinua ei olekaan oikeasti ymmärretty, vaan empatiantuntija on tehnyt tunnehutin... Oletan että pelkäät kirjoitti:
"minun on vaikea vastaanottaa itseeni kohdistettua myötätuntoa..."
Oletan että pelkäät jotenkin aitoja tunteita yleensäkin, ainakin, milloin niitä ei voi jotenkin "järkeistää"?
Toisaalta, jos sinusta itsestäsi tuntuu, että saat empatiatarjouksen tilanteessa, jossa et tarvitse sitä, vaan ehkä mielummin järkineuvoja tai keskustelua, niin ehkä sitten onkin empatian tarjoajan tilannetajussa vikaa...
Joskus kuitenkin voi olla kohteliasta ainakin olla ottavinaan empatiakin vastaan. Jos tekee sen edes silloin tällöin kohteliaisuudesta, niin jonain päivänä ehkä pystyy ottamaan sen ihan oikeastikin vastaan ja nauttimaan saamastaan ymmärryksestä.
On kuitenkin hyvä, että olet huomannut, että sinulla on vaikeaa ottaa vastaan empatiaa. Olet huomannut, että asenteesi ei siihen ole ehkä normaali. Sinulla on kuitenkin lupa olla ottamatta vastaan tunteita, joista et pidä. Sinulla on luultavsti omat syysi tuohon, ehkä tiedostamattomia syitä.
Voisiko olla, että jos ottaisit empatiaa vastaan, niin tavallaan samalla myöntäisit, että olet tullut jotenkin ymmärretyksi? Vai onko sinulla sellainen fiilis, että kukaan ei oikeasti kuitenkaan ole ymmärtänyt, vaan toinen on ikäänkuin väärässä kuitenkin, jos suhtautuu empaattisesti...
Jotenkin paradoksi muuten. Silloinhan sinua ei olekaan oikeasti ymmärretty, vaan empatiantuntija on tehnyt tunnehutin..."On kuitenkin hyvä, että olet huomannut, että sinulla on vaikeaa ottaa vastaan empatiaa. Olet huomannut, että asenteesi ei siihen ole ehkä normaali."
Joo taas teksisi mieli sanoa, ettei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä itselleen tuntemattomista ihmisistä netissä, varsinkaan heidän tunteistaan...
Mutta aiheeseen liittyen tiedän että minunkaltaisia ihmisiä on paljon muitakin jos nyt pohditaan alkuperäistä kysymystä mikä estää avun hakemisen...
Tässä ny ei ole kyse sen kummllisemasta asiasta kuin että tiedän, että minun lisäkseni on muitakin ihmisiä jotka kokevat itseen kohdistuvan empatian kiusalliseksi ja kun sitä alkaa tulla niin ikäänkuin huitoo ihmisen pois, vaihtaa puheenaihetta tyyliin äsh, se mitään ollu, kyllä tässä pärjätään, mitäs sulle kuuluu...
Jostain muistan lukeneeni jotain senkaltaistakin, että saattaa käydä niinkin, että ikäänkuin alitajuisesti hakeutuu kovin tarvitsevien ihmisten seuraan joita kohtaan voi tuntea myötätuntoa tai empatiaan kykenemättömien ihmisten seuraan jolloin ei synny kiusallisia tilanteita...
Mistäköhän tuo sitten johtuu, ehkä se on sitä pärjäämisen pakkoa, sairasta vahvuutta, "ei tartte auttaa" mentaliteettia, joillakin ihmisillä sattaa olla tiukemmat säännöt itseä kuin muita ihmisiä varten, mutta ehkä minäkin vielä opin, että myötätunto on myös minua varten...
Samaa toivon tuolle kanssakirjoittajalleni joka haasteen minulle heitti...- No juu, älä nyt pelk
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"On kuitenkin hyvä, että olet huomannut, että sinulla on vaikeaa ottaa vastaan empatiaa. Olet huomannut, että asenteesi ei siihen ole ehkä normaali."
Joo taas teksisi mieli sanoa, ettei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä itselleen tuntemattomista ihmisistä netissä, varsinkaan heidän tunteistaan...
Mutta aiheeseen liittyen tiedän että minunkaltaisia ihmisiä on paljon muitakin jos nyt pohditaan alkuperäistä kysymystä mikä estää avun hakemisen...
Tässä ny ei ole kyse sen kummllisemasta asiasta kuin että tiedän, että minun lisäkseni on muitakin ihmisiä jotka kokevat itseen kohdistuvan empatian kiusalliseksi ja kun sitä alkaa tulla niin ikäänkuin huitoo ihmisen pois, vaihtaa puheenaihetta tyyliin äsh, se mitään ollu, kyllä tässä pärjätään, mitäs sulle kuuluu...
Jostain muistan lukeneeni jotain senkaltaistakin, että saattaa käydä niinkin, että ikäänkuin alitajuisesti hakeutuu kovin tarvitsevien ihmisten seuraan joita kohtaan voi tuntea myötätuntoa tai empatiaan kykenemättömien ihmisten seuraan jolloin ei synny kiusallisia tilanteita...
Mistäköhän tuo sitten johtuu, ehkä se on sitä pärjäämisen pakkoa, sairasta vahvuutta, "ei tartte auttaa" mentaliteettia, joillakin ihmisillä sattaa olla tiukemmat säännöt itseä kuin muita ihmisiä varten, mutta ehkä minäkin vielä opin, että myötätunto on myös minua varten...
Samaa toivon tuolle kanssakirjoittajalleni joka haasteen minulle heitti..."Joo taas teksisi mieli sanoa, ettei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä itselleen tuntemattomista ihmisistä netissä, varsinkaan heidän tunteistaan.."
No juu, älä nyt pelkää, en aio ymmärtää sinua... ). Siis luin tekstisi ja ihan siitä ajattelin mitä ajattelin, että en mistään rivien välistä ole mitään yrittänyt lukea.
Itselläni siis vain on kokemuksia, joissa joku ihminen on tullut osoittamaan myötätuntoa, jota en ole ollut vajaa... eikä mitään sellaista ole tapahtunut edes, että mikään mt:n osoittaminen olisi siihen sopinut.
Toisaalta sitten taas oikeissa tilanteissa (joku läheinen kuollut esim.) olen todella ollut kiitollinen saamastani myötätunnosta. Että oikeassa tilanteessa ei tuollaista vaikeutta ole.
Sitten on myös tapahtunut niin, että myötätunnon osoittaja on ollut "oikeassa" antaessaan minulle myötätuntoa, mutta minä itse en ole ehtinyt tilanteen tasalle. Tai sitten olen ollut kiusaantunut saamastani myötätunnosta, syystä, että olen myös halunnut vain käsitellä asian itse... vailla suurempaa yleisöä. Jonkinlaista kasvojen menetystä on voinut joskus kokea, kun joku on tullut kesken kaiken osoittamaan myötätuntoa esim. juuri parisuhdesopassa. Liiat ymmärtämiset ovat todellakin joissakin tilanteissa liikoja. Aina ei kannattaisi todellakaan pyrkiä ymmärtelemään liikoja...
Myötätuntoonkin liittyy niin paljon kaikenlaista, mutta ilmeisesti on lopultakin alikeskusteltu aihe muuten.. : ). Että hyvä aloitus tuo.
Ehkä voisi ajatella, että pitkäaikainen epäbalanssi sen suhteen, miten olisi empatiaa tarvinnut ja miten on sitä saanut voisi olla ainakin yhtenä syynä, jos ei osaa hakea apua itselleen tiukassakaan tilanteessa, jossa ehdottomasti kuitenkin tarvitsisi apua.
Uskon tietenkin myös lapsuudenkokemusten vaikuttavan, että jos lapsi ei kasva siihen ajatukseen, että häntä ymmärretään riittävästi, niin hän ei opi kääntymään kenenkään toisen puoleen, vaan yrittää omin avuin selviytyä.
Käsittääkseni myös esim. juuri alkoholistivanhempien/vanhemman lapselle kehittyy sitä sairasta vahvuutta, jossa hän ei ehdi kehittymään leikkivänä lapsena ja hankkimaan sitä kautta taitoja, vaan hän toimii perheen ehkä ainoana selvinpäin ajattelevana, ja on siksi poissa oman ikäryhmän parista. Lapsi oppii, että hän on vahvempi aikuista, joka on tietenkin erittäin ikävää, mutta niissä oloissa juuri sille lapselle, joka ei saa apua eikä tukea välttämätön selviytymiskeino.
Jokaisen lapsen pitäisi saada kehittyä oman ikäryhmänsä mukaisesti huolehdittuna ja välitettynä, joka saa pohtia ja kehittyä tuntien olevansa turvassa ja luottaa huoltajiinsa.
- Läheisriippuvaisena
Niin.. Mitä on myötätunto eli empatia?
Minusta se on sitä, että joku pystyy samaistumaan minun tilanteeseeni tai tunteisiini, koska hänellä on saman kaltaisia kokemuksia.
Niiden kokemustensa kautta hän muistaa ja tuntee hetkellisesti ne samat tunteet, joita kokemus hänessä herätti.
Se on siis jonkinlainen yhteisymmärryksen hetki.
Kärsimyksen kokemukset voivat joko tehdä ihmisestä katkeran ja kylmän tai kasvattaa ymmärrystä ja myötätuntoa muiden kärsimystä kohtaan.
Kuten narsismissa, on myös empatiassa vaarana kadottaa omat rajansa, mutta kaipa sekin on oivallus- ja opettelukysymys. - OMG!
Järkineuvot ja keskustelu ovat empatiaa you dummy
"Järkineuvot ja keskustelu ovat empatiaa you dummy"
Niin tein tämän aloituksen ny vähän niinkuin tuon toisaalla olleen keskustelun raunoille tarkoituksena pohtia pelkästään sitä kysymystä että mitkä tekijät saattavat estää avun hakemisen...
Narsiteihin liittyen, käsittääkseni avun hakemisen esteenä on, ettei narsisti näe itsessään mitään "vikaa" sillä tavalla, että kokisi tarvitsevansa apua ja sen vuoksi on usein avun ulottumissa...
Mutta ihan kaikkien joille avun hakeminen/vastaanottaminen on vaikeaa ei tarvitse olla sillä tavalla narsisteja, etteivät tiedostaisi omia vajavuuksiaan tai syitä miksi avun hakeminen on vaikeaa...
Itsekin toin esiin tuon vahvuuteen sairastumisen/pärjäämisen pakon, sen, että kokee että empatia on enimmäkseen muita varten,
Siinä toisessa ketjussa joku toi esiin ylpeyden, kun lastenhoitoapu ei kelpaa, tässä ketjussa kanssakeskustelijani toi esiin, että hänen omat kokemuksensa mitätöitiin, monesti syyllisyys ja häpeä estää avun hakemisen, kulisseja pidetään pystyssä hampaat irvessä, avun hakemisen esteenä saattaa olla monenlaisia pelkoja, mainittu leimaantumisen pelko, pelko lasten menettämisestä, pettymys itseen kun ei jaksa/kykene täyttämään jotain "normeja" jne...
Ja kyllä empatiakin voi joskus olla jopa vääränlaista jos ja kun sen ihmisen oma kokemus sivuuteetaan ja empatiseeraataan omista lähtökohdista käsin "minä tiedän paremmin sinun asiasi", kuten tuossa esimerkissä, kyllä vanhempasi rakastivat
Edelleen apukin voi olla vääränlaista, pelkkä raha harvemmin ketään auttaa, mutta rauhoittaahan se antajan omaatuntoa. Toisaalta taas jotakuta perhettä se rahan antaminen voi auttaa konkreettisesti eteenpäin sillä hetkellä ja luo uskoa siihen, että asiat järjestyvät...
Suurin osa ihmisistä kyllä pärjää tavalla tai toisella, täyttävät ne normikansalaisen mitat, vaikka sisällä vellookin, mutta sitten saattaa tulla joku suht vähäpätöinenkin asia, joka lopulta murtaa kamelin selän ja ympäristö/läheisetkin sitten ihmettelee, mikä sille tuli...
- Läheisriippuvaisena
Joo. Todella kiinnostavia pointteja ja aika tuoreita näkökulmia empaatikolle mietittäväksi.
Tietty kysymys on myös siitä mitä ja miten sitä tukea el empatiaa antaa.
Itse mä en todellakaan ole mikään äiti amma. En tahdo romahtaa tai menettää kasvojani julkisesti, jos jotain hirveää tapahtuu ja tiedän kokemuksesta, että jos jonkun ihmisen maailma on syystä tai toisesta juuri romahtanut, niin halailu saa hänet takuuvarmasti hajoamaan siihen paikkaan.
Se, millaista tukea ihminen siinä tarvitsee on mun mielestäni juuri sellaista lujuutta, joka auttaa sitä ihmistä säilyttämään kasvonsa ja saamaan sen pakettinsa sen verran kokoon, että hänen ei tarvitse pudota pohjalle ja hajota murusiksi, vaan että hän kykenee selviytymään seuraavalle rastille ja siitä itse hitaasti ylöspäin.
Ja kyllä joo... niitä sellaisia tilanteita tulee kyllä elämässä eteen paljonkin.
Kyllä empatiakin vaatii kovasti tilannetajua niin ja rehellisyyttä, eikä mitään potaskaa ja jeesustelua aiheesta, kyllä vanhempasi rakastavat sinua, vaikka roikottavatkin sinua parvekkeelta ja pitävät sinua woodoonukkena...
No joo, leikki leikkinä, mutta hyviä pointteja esititte ja pohdittavaa..."Se, millaista tukea ihminen siinä tarvitsee on mun mielestäni juuri sellaista lujuutta, joka auttaa sitä ihmistä säilyttämään kasvonsa ja saamaan sen pakettinsa sen verran kokoon, että hänen ei tarvitse pudota pohjalle ja hajota murusiksi, vaan että hän kykenee selviytymään seuraavalle rastille ja siitä itse hitaasti ylöspäin."
Jotenkin noin minäkin sen "oikeanlaisen" empatian ymmärtäisin. Täällä joskus keskustelukin sympatian ja empatian eroista.
"Voidakseen asettua toisen asemaan ei tarvitse mennä mukaan samaan tunnetilaan toisen kanssa. Sympatialla ja empatialla on selvä käsitteellinen ero, vaikka kovin usein se ei ihmisille tunnu selkeä olevankaan. Tiivistetysti voisi sanoa, että sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä, empatia toisen tunnetilan ymmärtämistä."
http://sitomo.fi/portaali/sympatia-ja-empatia
Itselle tuli vielä mieleen vielä semmonenkin asia, että kun toisinaan se "avun tarve" ny syystä tai toisesta jää pimentoon, niin toisaalta pitänee paikkansa sekin ettei välttämättä sillä ihmisellä joka huutaa koviten ole se suurin hätä.- Mitä tarkoitat tuoll
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Se, millaista tukea ihminen siinä tarvitsee on mun mielestäni juuri sellaista lujuutta, joka auttaa sitä ihmistä säilyttämään kasvonsa ja saamaan sen pakettinsa sen verran kokoon, että hänen ei tarvitse pudota pohjalle ja hajota murusiksi, vaan että hän kykenee selviytymään seuraavalle rastille ja siitä itse hitaasti ylöspäin."
Jotenkin noin minäkin sen "oikeanlaisen" empatian ymmärtäisin. Täällä joskus keskustelukin sympatian ja empatian eroista.
"Voidakseen asettua toisen asemaan ei tarvitse mennä mukaan samaan tunnetilaan toisen kanssa. Sympatialla ja empatialla on selvä käsitteellinen ero, vaikka kovin usein se ei ihmisille tunnu selkeä olevankaan. Tiivistetysti voisi sanoa, että sympatia on toisen tunnetilaan mukaan menemistä, empatia toisen tunnetilan ymmärtämistä."
http://sitomo.fi/portaali/sympatia-ja-empatia
Itselle tuli vielä mieleen vielä semmonenkin asia, että kun toisinaan se "avun tarve" ny syystä tai toisesta jää pimentoon, niin toisaalta pitänee paikkansa sekin ettei välttämättä sillä ihmisellä joka huutaa koviten ole se suurin hätä." toisinaan se "avun tarve" ny syystä tai toisesta jää pimentoon, "
Mitä tarkoitat tuolla? Nimenomaan m i s s ä tuota tapahtuu? Mitä tarkoitat tuoll kirjoitti:
" toisinaan se "avun tarve" ny syystä tai toisesta jää pimentoon, "
Mitä tarkoitat tuolla? Nimenomaan m i s s ä tuota tapahtuu?"Mitä tarkoitat tuolla? Nimenomaan m i s s ä tuota tapahtuu?"
No ihan ny liittyen näihin "läheisillekkin asiaa tulee yllärinä/kukaan ei tiennyt/ei voinu kuvitella että näin kävisi" jutuissa, minkä aiheen tiimoilta tämän aiheen omaksi aiheeksi "avun hakemisen vaikeudesta" erotin...
Että yksinkertaistettuna avun tarve jää pimentoon usein siksi, ettei apua tarvitsevat joko ymmärrä tai halua pyytää apua.
Miksi niin on, niitä mahdollisia syitäkin sitten on tässä sivuttu...
- Empatiseeraaja
Kyllä empatia tarkoittaa toisen kokemuksiin samaistumista (pohjaten omiin kokemuksiin) ja sympatia toisen kokemusten kuuntelemista ja (vaikka potilaan) lohduttamista.
http://www.diffen.com/difference/Empathy_vs_Sympathy"Kyllä empatia tarkoittaa toisen kokemuksiin samaistumista (pohjaten omiin kokemuksiin)"
Niin empatiaa pidetään hienona ominaisuutena, mitä se toki onkin ja sympatiakin puolustaa paikkansa...
Mutta näihin narsisti juttuihin liittyen jäin eilen miettimään sitäkin, että onko "paras auttaja ja vertaistuki" välttämättä hän joka elää samanlaisessa elämän tilanteessa...
Ajatus syntyi tuosta "narsisti menossa psykiatrille" ketjuun tulleesta linkistä jossa löytyi samankaltaisessa elämäntilanteessa elävä ja johon joku olikin heittänyt kommentin että pyritäänkö vertaistuella/samojen kokemusten jakamisella siihen ettei sitä narsistia sitten vain jätetä...
Jotenkin tuntuu, että täällä on viime aikoina ollut hyvinkin paljon noita saman kokemuksen jakaneita jotka ymmärtävät miten vaikea sitä narsistia on jättää, kun se on välillä niin ihana, koukuttava ja löytää aina oikeat sanat joilla uhri palaa takaisin...
Mikä minun korvissani kuullostaa jo pikkusen sisältä, ettei kaikki empatiseerajat noissa tapauksissa halua että toinenkaan pääsisi irti siittä narsististaan...- Eilen? Mielestäni
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Kyllä empatia tarkoittaa toisen kokemuksiin samaistumista (pohjaten omiin kokemuksiin)"
Niin empatiaa pidetään hienona ominaisuutena, mitä se toki onkin ja sympatiakin puolustaa paikkansa...
Mutta näihin narsisti juttuihin liittyen jäin eilen miettimään sitäkin, että onko "paras auttaja ja vertaistuki" välttämättä hän joka elää samanlaisessa elämän tilanteessa...
Ajatus syntyi tuosta "narsisti menossa psykiatrille" ketjuun tulleesta linkistä jossa löytyi samankaltaisessa elämäntilanteessa elävä ja johon joku olikin heittänyt kommentin että pyritäänkö vertaistuella/samojen kokemusten jakamisella siihen ettei sitä narsistia sitten vain jätetä...
Jotenkin tuntuu, että täällä on viime aikoina ollut hyvinkin paljon noita saman kokemuksen jakaneita jotka ymmärtävät miten vaikea sitä narsistia on jättää, kun se on välillä niin ihana, koukuttava ja löytää aina oikeat sanat joilla uhri palaa takaisin...
Mikä minun korvissani kuullostaa jo pikkusen sisältä, ettei kaikki empatiseerajat noissa tapauksissa halua että toinenkaan pääsisi irti siittä narsististaan..."Mutta näihin narsisti juttuihin liittyen jäin eilen miettimään sitäkin, että onko "paras auttaja ja vertaistuki" välttämättä hän joka elää samanlaisessa elämän tilanteessa..."
Eilen? Mielestäni tuo on ollut sinulla työn alla jo pitkään...
Olen ottanut tähän kantaa ennenkin. Mitään viisasten kiveä minäkään en tähän ole kuitenkaan löytänyt. Niin vain ajattelen kuitenkin, että ihan ulkopuolinen, jolla ei kokemusta ole asiasta, ei välttämättä ole näkemyksineen uskottava. Narsistisuhde on niin valtavan omituinen, että sitä ei voi oikein ymmärtää ollenkaan sellainen, joka ei ole sitä kokenut.
Niin silloin se uhri voi ajatella, että se asiaa lähemmin tuntematon auttaja ei tiedä mistä on kyse. Sitten toisekseen, ymmärrän kyllä, että kaksi samassa liemessä olevaa, jos heillä tahdonvoimaa ja viisautta riittää, nousevat niin tahtoessaan kaiken hölmön yläpuolelle.
Uskon hyvien ystäväsuhteiden kannattelevaan voimaan.
"Narsisti menossa psykiatrille" ketjussa aina on joku, joka yrittää johdatella uhria pehmeämmille linjoille, joihin kirjoittaja on aiemmin uskonutkin. Että kysymyksessä olisi jotenkin vain harmittomampi häiriö, joka voisi olla korjattavissakin, ja että hän voisi jopa auttaa... Ilmeisen elämää kokematon uhri, joka yksin jäädessään olisi narsistin vapaasti pyöriteltävissä.
- Empatiseeraaja
Mielenkiintoinen pointti.
Itse oon jo tähän ikään mennessä tajunnut sen, ettei parisuhteen dynamiikkaa ymmärrä kukaan ulkopuolinen. Vain ne kaksi ihmistä tuntevat sen kemian välillään, joka muille voi näyttää ihan helvetiltä.
Muiden on turha yrittää puhua järkeä toiselle näissä tunneasioissa.
Itsehän näkee toisten suhteen vaan rationaalisesti, ilman sitä tunnepuolta.
On ulkopuolisena mahdotonta ymmärtää sitä, miksi näennäisesti täysin epäsopivat parit pysyvät tuhoavassa suhteessa.
Tunne-elämän asiat eivät ole rationaalisia.
Kukaan ei voi sanoa toiselle, että nyt kyllä lähdet tuosta kamalasta suhteesta, tai voi, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta.
Korkeintaan tulee itse ulos työnnetyksi siitä ystävyydestä sen toisen osapuolen kanssa.
Niillä kahdella vaan on vielä toisiltaan jotain opittavaa, eikä se koulu ole ohi.
Se on ohi vasta, kun se on ohi.
Itse ei voi nähdä niitä traumoja, kuvitelmia ja prosesseja ja valtataisteluita, joita nuo kaksi käyvät keskenään läpi.
Voi siis vain kertoa ulkopuolisen näkemyksensä ja yrittää tukea ystäväänsä siinä kaaoksessa, jota hän käy läpi.
Tietysti voi olla, että on osaltaan myös antamassa voimia sille uhrille. Jos tilanne vaan pitkittyy ja pashkan määrä on vakio tai kasvaa, saattaa uhri pumpata voimaa tukijoistaan ja käyttää sen vain jaksaakseen kamalassa suhteessaan.
Kaikki on mahdollista parisuhteissa.
Ei kukaan ystäväkään tietysti jaksa jatkuvasti tukea ihmistä, joka valittaa ja kärsii vuosia, muttei tee itse mitään tilanteen korjaamiseksi tai irroittuakseen tuhoavasta suhteesta.
Joskus, hyvin harvoin, tuhoava suhde sitten alkaakin äkkiä toimia ja muuttua, mutta näitä tapauksia on laajassa tuttavapiirissäni ollut vuosien varrella yksi tai kaksi.
Joskus empaattinen ystävätär alkaa itse muuttua samanlaiseksi narsistiksi, kuin miehensä ja koko suhde muuttuu monimutkaiseksi peliksi ja manipulaatioksi.
Silloin ei auta, kuin irroittautua moisesta draamasta ja kiittää luojaansa, että itse valitsi toisen tien. "Itse oon jo tähän ikään mennessä tajunnut sen, ettei parisuhteen dynamiikkaa ymmärrä kukaan ulkopuolinen. Vain ne kaksi ihmistä tuntevat sen kemian välillään, joka muille voi näyttää ihan helvetiltä."
Niin jotenkin ajatellut että täällä palstalla joissain suhteissa näyttää siltä, että siinä kun narsisti tarvitsee sen uhrinsa niin uhrikin tuntuu tarvitsevan sen narsistinsa että joissain tapauksissa sivullisen on enää vaikea tietää kumpi on kumpi...
Mutta siitä olen kanssasi samaa mieltä, että todellisessa elämässä sivullisen on paha mennä kenenkään suhteisiin sillä tavoin puuttumaan...
Nämä jutut täällä, en tiedä mitä lienevät, kaiketi enimmäkseen tarvetta puhua niistä narsisteista kuin varsinaisesti hakea/saada apua narsistista eroon pääsemiseksi, mihin tämäntyyppinen palsta ny ei paras mahdolllinen kanava olekkaan ...- Edelleen. Aikuisille
"Nämä jutut täällä, en tiedä mitä lienevät, kaiketi enimmäkseen tarvetta puhua niistä narsisteista kuin varsinaisesti hakea/saada apua narsistista eroon pääsemiseksi, mihin tämäntyyppinen palsta ny ei paras mahdolllinen kanava olekkaan ... "
Edelleen. Aikuiselle tyypillinen tapa toimia on työstää asioita itse... Keskustelu kirjoittamalla omassa aikataulussa on mielestäni aivan oivallinen työkalu asian työstämiseen. Tämä palsta on tuolla tavoin aivan aarrearkku : ).
Joskus vähän ottaa sydämestä jotkut ilmeisesti trollimaiset narsistit. Yllätys yllätys, ei niinkään omalla kohdalla kuin toisten. Kai sitä pelkää, että kaikki eivät ymmärrä tämän palstan luonnetta... Mutta luultavasti ymmärtävät senkin.
- Empatiseeraaja
Niin. Tämä on sellainen vertaisryhmä, jossa viimeistään saa sen tarvittavan vahvistuksen siitä, että kumppani on persoonallisuushäiriöinen. Muiden samanlaisista kauhutarinoista pystyy etäännytettynä näkemään oman narsistin häiriintyneen käytöksen.
Ei terapia ole ainoa vaihtoehto. Tärkeintä, että asian saa käsiteltyä, itsensä saa irroitettua narsistista ja alkaa laittaa itseään kasaan.
Kyllä täällä suurin osa kirjoittajista on oivallettuaan asian jättänyt narsistin ja painajaiselämän hänen kanssaan."Kyllä täällä suurin osa kirjoittajista on oivallettuaan asian jättänyt narsistin ja painajaiselämän hänen kanssaan. "
Niin itsellä ny tuonkaltaista tietoa yksittäisistä kirjoittajista ja heidän todellisesta elämän tilanteistaan ei ole, etten osaa olla mitään mieltä tuon asian suhteen...- Todella moni kirj.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Kyllä täällä suurin osa kirjoittajista on oivallettuaan asian jättänyt narsistin ja painajaiselämän hänen kanssaan. "
Niin itsellä ny tuonkaltaista tietoa yksittäisistä kirjoittajista ja heidän todellisesta elämän tilanteistaan ei ole, etten osaa olla mitään mieltä tuon asian suhteen...Todella moni kirjoittaa, että on takana tuo kokemus... Toisilla enemmän mennyttä ja toisilla vähemmän, mutta kuitenkin. Aika harvalla on ihan päällä tilanne.
Sitä eivät ehkä kerro, ovatko kirjoittaneet palstalle jo silloin, kun heillä oli suhde. Mutta jälkimainingeissa tänne löytää moni. Myös minä olen tullut palstalle jälkimainingeissa. Olen kyllä sitä mieltä, että kirjoittaminen auttaa selventämään omia ajatuksia ja "syventämään diagnoosia" ; ). - kyllä vain
Todella moni kirj. kirjoitti:
Todella moni kirjoittaa, että on takana tuo kokemus... Toisilla enemmän mennyttä ja toisilla vähemmän, mutta kuitenkin. Aika harvalla on ihan päällä tilanne.
Sitä eivät ehkä kerro, ovatko kirjoittaneet palstalle jo silloin, kun heillä oli suhde. Mutta jälkimainingeissa tänne löytää moni. Myös minä olen tullut palstalle jälkimainingeissa. Olen kyllä sitä mieltä, että kirjoittaminen auttaa selventämään omia ajatuksia ja "syventämään diagnoosia" ; ).Silloin kun minulla oli tilanne päällä narskun kanssa, pystyin vain lukemaan näitä kirjoituksia. Sain vahvistuksen, että mieheni todellakin on narsisti, koska olin aivan pihalla mistä oikein on kyse.
- Empatiseeraaja
Niin, myös minä olen huomannut, että suurin osa kirjoittaa tänne niissä jälkimainingeissa, saadakseen lujuutta ja vahvistusta ja jakamaan menneet kokemukset. Myös minä.
Reilu puoli vuotta meni ensin ihmetellessäni että mikähän sille nyt taas tuli ja sitten, että mikähän umma se oikein oli, koko tyyppi, kun missään sen käytöksessä ei tuntunut olevan järjen häivääkään. Olin ihan sekaisin, kuin puulla olisi päähän lyöty.
Aloin sitten tutkimaan asiaa, kun missään ei ollut mitään järkeä. En tajunnut ollenkaan, että missä ihme suhteessa ja kenen kanssa olin ollut vuoden ja nytkö se sitten loppui, kun olisi mielestäni jo minunkin vuoroni ollut saada siitä suhteesta jotain tai päästä siinä edes eteenpäin jollain tavalla.
Sitten aloin tajuta, että se oli sitten siinä ja ihmetellä, miksi olin ollut niin ontossa ja oudossa suhteessa, vai oliko edes mitään suhdetta?
Siinä vaiheessa eksyin sitten tänne ja helpotuin, kun tarinat muistuttivat niin kovasti omia kokemuksiani.
Hyviä neuvojakin tuli ja helpotus siitä, ettei vika tosiaan ollutkaan minussa.
Pikuhiljaa jatkuvassa stressitilassa ja ahdistuksessa ollut kehoni ja mielenikin alkoi rentoutumaan ja muut asiat valtaamaan tilaa narsistilta.
Nyt ollaan voiton puolella.
Uusiin ihmissuhteisiin narsisti kylä vielä vaikuttaa paljon ja naiselliseen itsetuntooni, joka on kyllä melkoisen rytätty ja riistetty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Valkeakosken murhaaja
Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia1377823Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä
Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi657006- 583502
Nainen, olet jollakin tavalla pelottava
Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell581282- 3471253
Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta
Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067141133Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran
Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in2261094Haaveilen sinusta
Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied22953- 48901
Valkeakosken sekopää murhaaja.
Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän64895