ketkä he ovat Suomessa kautta aikain?Perustele
Paras tangokuningas ja tangakuningatar
pikko
121935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Paras tangokuningas oli Sauli Lehtonen. Sauli Lehtonen oli todella sympaattinen ja herkkä tulkitsija. Aika ujo hän oli ,mutta se ei haitannut mitään. Hänen lauluissaan oli sellaista tunnetta, jota ei kellään muulla tangokuninkaalla ole.
Paras tangokuningatar on Arja Koriseva. Hänellä on hyvä ääni ja muutenkin on ihan rempseä persoona.
Olavi Virta
ja
Reipaleen Taiska
Tosin kruunaamattomia.
Niin... miehistä ehdottomasti SILLANPÄÄ JARI
ja naisista suurelle kansalle ehkä tuntematon, mutta osaa taatusti laulaa mitä vaan ja karismaa
piisaa... KIRSI RISSANEN.
Parhaat kuninkaalliset ovat vielä työn alla, elikä ottavat parhaillaan laulutunteja ja valmistautuvat tuleviin koitoksiin.
Heidän nimensä ovat Taisto T. ja Tiina V.
He ovat 20 vuotiaita, ja molemmilla on äänet jotka eivät ole tästä "maailmasta", näin kuvainnollista kieltä käyttäen, ja molemmista tullaan vielä kuulemaan suomen "tähtitaivaalla".
Voisin myös mainita Hans-Peter K:n jolla on mahtava ääni ja kiva persoonallisuus.
Jari Sillanpää, koska osaa laulaa hyvin ja on karismaattinen.
Eija Kantola, samat perustelut mitä Jarilla.
Sovinisti mutta, nainen ei koskaan pysty tulkitsemaan tangoja niin kuin mies.
Tango laulettuna on vain ja ainoastaan miestenlaji.
Tommi Soidinmäki on paras tangokuningas. Laulu joutsenien on aivan ihana
ehdoton suosikki on Merja Raski, muista en välitä.
Merja on monipuolinen ja taitava, laulaa bluesia, heavya, tangoa, iskelmää, discoa, teknoa. Aivan loistava ja aliarvostettu taiteilija.
Sauli Lehtonen ja Arja Koriseva taisivat jäädä myös lopullisesti parhaimmiksi.
Ei ainakaan Jari S!! Yök.
Vastaan Sebastian Ahlgren ja Jaana Lammi!
Kaija Pohjola, Jaska Mäkynen.
Äänet ja tuotanto ratkaisee, unohtamatta karismaa.
sauli lehtonen, eija kantola ja Reijo taipale, he kaikki on teknisesti taitavia ja sen lisäksi tulkitsee tekstiä paremnmin kuin muut. eiks nää riitä jo perusteluiksi?