Hei kaikki, voisiko joku auttaa?
Aikanaan 1970-luvun lopulla 1980-luvulla kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta pti yllä Pohjoisella rautatienkadulla discoa nimeltä KY.
Ilta alkoi aina samalla tavalla, pitkä jono, kahdeksalta sisään, tunti huikkaa huiviin ja sitten:
Kello 21.00 sali pimeni ja discopallo laskeutui katosta savuverhon ja mahtipontisen musiikin saattelemana. Muistaako kukaan, mikä oli tuo kappale?
Olisin iloinen, jos joku voisi auttaa ja kiitos hänelle jo etukäteen.
Toni
KY:n discon avauskappale
cccp89
0
80
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592737Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 261149
- 511110
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083