Olen jonkin aikaa seurannut tätä palstaa; oikeastaan siitä asti kun tulin raskaaksi ja jouduin vaikean valinnan eteen. Syitä oli useita, miksi lapsen saaminen olisi tässä tilanteessa mahdotonta: opinnot pahasti kesken, ei tuloja, "vanhanaikaiset", pelottavat vanhemmat, epävarmuus tulevaisuudesta jne. Olin aina ajatellut, että haluan tarjota lapselleni hyvät kotiolot ja mahdollisuudet hyvään elämään. Kaiken sen itkemisen ja epätoivon keskellä mieleen jäi kuitenkin päällimmäisenä ajatus siitä, millaista olisi elää abortin tuoman tuskan kanssa.
Niinhän siinä sitten kävi, että nyt olen viikolla 27 raskaana. Helppoa ei ole ollut. Lapsen isä jätti meidät loppukesästä ja raskasta on ollut. Elämäni on muuttunut aivan täysin; väsymys on aivan jatkuvaa, yöjuoksut ja näin ollen kavereiden tapaaminen on takana, opiskelut eivät suju, koska voimia ei ole. Silti olen onnellinen. Olen onnellinen tästä lapsesta, ja rakkaus sitä kohtaan on jo nyt jotain sellaista, mitä en ole ikinä tuntenut. Se auttaa jaksamaan. Se saa minut uskomaan parempaan huomiseen. Alkaa jo tuntua todella oudolta ajatella, että entä jos vauvaa ei olisikaan. Tuntuu siltä, että ilman vauvaa minulla ei olisi mitään. Asioiden tärkeysjärjestys on todella muuttunut.
Silti mielestäni valitsin sen helpomman tien. Abortti olisi ollut minulle paljon vaikeampaa. Kellään ulkopuolisella ei ole oikeutta arvostella päätöstä, jonka nainen joutuu tekemään. Ei etenkään miehillä, koska heillä ei ole aavistustakaan siitä, miltä naisesta tuntuu. Molemmat vaihtoehdot ovat vaikeita, mutta on vain valittava.
Tällä kirjoituksellani en yritä puolustaa henkilöitä, jotka teettävät aborttia kolmatta kertaa vailla mitään tunteita tai katumusta. Uskon kuitenkin, että suuri osa aborttia pohtivista on samassa tunteiden myllerryksessä kuin minä olin. Tämä olkoon kertomus siitä, miten kaikesta kuitenkin yleensä selviää. Elämän vaikeimmat koettelemukset ovat usein niitä, joista oppii lopulta eniten.
Rohkeutta siis kaikille "kanssasisarille"! Asioilla on yleensä tapana järjestyä.
Niinhän siinä sitten kävi, että nyt olen viikolla 27 raskaana. Helppoa ei ole ollut. Lapsen isä jätti meidät loppukesästä ja raskasta on ollut. Elämäni on muuttunut aivan täysin; väsymys on aivan jatkuvaa, yöjuoksut ja näin ollen kavereiden tapaaminen on takana, opiskelut eivät suju, koska voimia ei ole. Silti olen onnellinen. Olen onnellinen tästä lapsesta, ja rakkaus sitä kohtaan on jo nyt jotain sellaista, mitä en ole ikinä tuntenut. Se auttaa jaksamaan. Se saa minut uskomaan parempaan huomiseen. Alkaa jo tuntua todella oudolta ajatella, että entä jos vauvaa ei olisikaan. Tuntuu siltä, että ilman vauvaa minulla ei olisi mitään. Asioiden tärkeysjärjestys on todella muuttunut.
Silti mielestäni valitsin sen helpomman tien. Abortti olisi ollut minulle paljon vaikeampaa. Kellään ulkopuolisella ei ole oikeutta arvostella päätöstä, jonka nainen joutuu tekemään. Ei etenkään miehillä, koska heillä ei ole aavistustakaan siitä, miltä naisesta tuntuu. Molemmat vaihtoehdot ovat vaikeita, mutta on vain valittava.
Tällä kirjoituksellani en yritä puolustaa henkilöitä, jotka teettävät aborttia kolmatta kertaa vailla mitään tunteita tai katumusta. Uskon kuitenkin, että suuri osa aborttia pohtivista on samassa tunteiden myllerryksessä kuin minä olin. Tämä olkoon kertomus siitä, miten kaikesta kuitenkin yleensä selviää. Elämän vaikeimmat koettelemukset ovat usein niitä, joista oppii lopulta eniten.
Rohkeutta siis kaikille "kanssasisarille"! Asioilla on yleensä tapana järjestyä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet todella hieno ihminen!En tiedä olisinko itsekään pystynyt tilanteessasi tuohon ratkaisuun...aina olen ajatellut etten tee ikinä aborttia,mutta en tiedä kuitenkaan ennenkuin olisin vastaavassa tilanteessa.Kertoo paljon kypsyydestäsi äidiksi että olit valmis uhraamaan kaiken vauvasi eteen,vain äidiksi valmis kykenee tuohon!Otit tietoisen riskin että menetät vanhempasi,ystäväsi,poikaystäväsi,harrastuksesi....kaiken sen pienen lapsen tähden!Kiitän ja kumarran,äidillinen teko!Lupaan että vauva tuo sinulle tullessaan paljon kaikkea parempaa kuin mitä menetit.Ja todelliset ystävät säilyvät, ja uusia tulee lapsen myötä.Onnea sinulle ja paljon jaksamista sekä voimia!
Mulle tuli mieli hyväksi, kun synnytät lapsen. Teet elämäsi ehkä viisaimman päätöksen. Ajattele, tämä saattaa olla elämäsi ainoa tilaisuus saada lapsi.
- Mitä lapsen isään tulee,,, hän ei ole kypsä ottamaan vastuuta, näin arvioin.
Tää on Sinulle sitä suurempi kunnia, kun yksin hoidat lapsen. Lapsesi tulee aikuisen olemaa Sinulle kiitollinen ja arvostaa Sinua.
Näin teet jo tässä vaiheessa kestävän suhteen syntyvään lapsesi.
Hyvää jatkoa toivoen
Mies 60v
pahinta ole! Se on helpoin osio!
Synnytyksen jälkeen alkaa helvetti, ja sitä pahempi mitä vähemmän on 24 tuntisia tukijoita lähelläsi!
Lapsi kasvaa ja kehittyy, ja sinun ON JAKSETTAVA elää hänen kanssaan hautaasi asti. Ikinä et eroon äitiydestäsi enää pääse.
Ja synnyttämättömyys on se, mitä vielä tulet jokaiselta synnyttämättömältä kadehtimaan.
TÄMMÖSELLÄ SAA AINA KEHUT, kun niitä on vailla (en vaan tajuu miksi?)
Mutta MIKSI ABORTTIPALSTALLA? Eikö sun kanssasisaret ole odotuksessa? Vai tunnetko abortintekijät paremmin "kanssasisariksesi"??
Siinä tapauksessa pitää ihmetellä, teitkö ollenkaan oikean päätöksen itsesi kannalta? Vai vaan abortinvastustajien? Oletkin luultavasti vastustaja, joka näin saa kiusansa tehtyä.
Ihan kuin olisit omasta kokemuksesta kirjoittanut että alkaa heletti, kun vauva syntyy.
Mene mäkeen,kun et tiedä yhtään mitään.
ja ei tiedä mitään?!!!
Jos omasta kokemuksestaan kertoo, silloin valitettavasti TIETÄÄ!
(vaikka milläpä sinä sen ymmärtäisit)
En missään nimessä vastusta aborttia. Mielestni me kaikki, jotka olemme lapsen päättäneet pitää tai päätyneet aborttiin olemme "kanssasisaria". Meidän ainakin pitäisi ymmärtää toisiamme eikä tuomita. Parhaiten asian kuitenkin ymmärtää henkilö, joka on ollut samassa tilanteessa.
Ja siitä teinkö oikean päätöksen...En aio jakaa näitä kahta vaihtoehtoa oikeaksi ja vääräksi päätökseksi. Minä päädyin siihen toiseen, tällä palstalla joku toinen siihen toiseen. Kumpikaan ei ole sen enempää oikeampi kuin toinen.
Ja vielä ihmettelyysi, miksi tällä palstalla. Uskon, että täällä liikkuu paljon naisia jotka harkitsevat aborttia, ja mielestäni he ansaisevat tukea riippumatta siitä kumpaan vaihtoehtoon päätöksessään taipuvat.
kuljin pitkän ja vaikean polun läpi löytääkseni sinut enkelimme. (minun esikoiseni) joka kuitenkaan ei jaksanut jäädä luokseni vaan lenti enkelinä taivaaseen. (keskenmeno) minnin kirjoitus lohdutti minua. upeaa miten sinä jaksat kaikesta huolimatta, vaikka tuntuu nyt rankalta se kyllä helpottaa. lapsi on lahja, jota ei tehdä se saadaan. tällä kirjoituksella en halua loukata ketään joka on aborttiin päätynyt. (jokaisella on oikeus tahdä niin kuin parhaaksi tuntee)minun esikoiseni oli lahja jota en saanut pitää.
kirjoituksesi oli juuri sitä mitä tällä palstalla kaivataan;pohdintaa ja omia kokemuksia.
Suurin osa naisita (ei kaikki) käyvät juuri noita kysymyksiä tuskissaan läpi joita sinäkin kävit,ja tekee sitten päätöksensä puoleen tai toiseen.
Lapset tuo iloa elämään,vaikka joku kuvasikin sitä "kauhun ajaksi" jossakin edellisessä kirjotuksessa.Eihän se elämä ole aina herkkua ilman lapsiakaan,niin sama pätee lapsen kanssa elämiseen.
Muttä äitinä olo mullistaa kaiken,kuten olet jo odotusaikana huomannut.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi!!!
ps.olen itse käynyt samanlaiset pohdinnat joskus läpi;abortti vai ei.Vastaus oli silloin;ei.
Ja en ole katunu!!