Tulee 7.4.2005 viisi vuotta kuluneeksi edellisestä itkemisestä. Silloin tapahtui suuri romahdus. Itkin monta tuntia. Sen jälkeen ei ole tullut kyyneltäkään (pari kertaa roskan mennessä silmään tai tuulen tuivertaessa tulee silmän kyynelkanavasta jonkin verran nestettä, mutta sitä ei voi itkuksi sanoa). Vaikka taaskin on ollut ihmissuhteellisesti todella raskasta, ei itkettäminen ole koskaan saanut aikaan muuta kuin aavistuksen verran kosteammat silmät, mutta ei kyyneliä.
Moni ihminen on pitänyt tätä vakavana osoituksena tunnepuolen vahingoittumisesta.
Onko jollakulla tietoa?
Moni ihminen on pitänyt tätä vakavana osoituksena tunnepuolen vahingoittumisesta.
Onko jollakulla tietoa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on sama vähän sama juttu.Vaikka tuntuu pahalta ja tuntuu,että itku helpottaisi oloa en osaa enää itkeä.
Vanha kansa sanoo: Itku pitkästä ilosta, pieru tyhjän nauramisesta. Tämä viisaus pätenee vieläkin. Ehkä elämääsi ei vielä ole tullut riittävän isoa vastoinkäymistä edelliseen verrattuna ja luonteesi on kasvanut "kovemmaksi" vastaanottamaan niitä. Mutta tuoko itku helpotuksen? Omasta kokemuksestani tiedän, että se vaatii ainakin ymmärtävän kuulijan. Ilman toista ihmistä itku ja vaikerrus luo vain lisää tuskaa. Pysäytä joku läheisistäsi ja anna hänen kuulla sen tulevan
Ehkä elämääsi ei vielä ole tullut riittävän isoa vastoinkäymistä edelliseen verrattuna ja luonteesi on kasvanut "kovemmaksi" vastaanottamaan niitä.
Totta. Ja toisaalta ei. Vastoinkäymisiä tulee, mutta varmaankin niihin on jotenkin tottunut tai niitä odottaa hieman vähemmällä pelolla.
Mutta tuoko itku helpotuksen?
Hetkellisesti se tuo paremman olon (vanhan muistin mukaan), mutta tietysti ei pitkällä juoksulla.
Omasta kokemuksestani tiedän, että se vaatii ainakin ymmärtävän kuulijan. Ilman toista ihmistä itku ja vaikerrus luo vain lisää tuskaa.
Olen vain kiinnittänyt itsessäni siihen huomiota, että itkua ei tule edes yksin ja vaikka kuinka paha olo on. Joskus toivoo, että pystyisi itkemään. Että olisi edes jotain tunteita kuin ahdistusta, pelkoa ja vihaa.
Pysäytä joku läheisistäsi ja anna hänen kuulla sen tulevan
No, ei ne tule edes psykologin (terveydenhoitaja) luona, ja läheisissä ei ole henkilöä joka voisi ymmärtää.
Katsotaan.