Huumorini outoa ja aspergerin syndrooman takia

Jokkista aloin seuraamaan vuonna 1988, ku äitini velivainaja ajoi.
Vuonna 1988 kun olin 6 vuotta vanha, niin muistin ulkoa yli 140 jokkiskuskia(tarkalleen 146 kuskia muistin ulkoa jo pelkän auton värin perusteella).
Huomasin jo varhain, että oon outo ja kiinnostuksen kohteet lisääntyi tasan yhdellä jokkiksen lisäksi.
Ei oo muuta mielenkiintoa mihkään.

Hyvin pärjään elämässäni ja voisin pärjätä nykyään ilman lääkkeitäkin.

Jokkis on semmonen mieluisa harrastus katsojan roolissa.

Äitini veli ajoi, joka myöhemmin menehtyi.
Kirjoitin väärin tuossa, kun vuonna 1988, ku äitini velivainaja ajoi, ku ois pitäny kirjoittaa äitini veli.

Siis tiiän, ettei tää aihe kuuluisi tälle palstalle, mut halusin kertoa hieman persoonastani, ettei teijän tarvihe ihmetellä, että mikä ihmee ufo siellä kirjoittelee utopistisia juttuja.
Antaa vaan kaikkien kukkien kukkia!!!

Tässä tositarina 2000-luvun alusta;
Olin tehtaalla töissä, jossa elektroniikan kanssa toimin, ja lähdin kerran omapäisesti pois kesken työpäivän, koska halusin nähdä NHL-pelin.
Valehtelin pomolleni.
Tää ei anna nyt tietenkään kovin luotettavaa ja rehellistä kuvaa minusta, mutta olin niin hullaantunut NHL-lätkään.

Yleensä muuten aina oon yltiörehellinen eli jopa liian rehellinen vai onko siinä mitään vikaa, jos liian rehellinen?????
Mä oon aina pyrkiny elämässäni rehellisyyteen, työntekoon ja huumoriin.
Olkoon jutut miten retuja tahansa, mut mua se ei huoleta.
Kuitenki tässä pääkopassa on paljon tietoa ja älyä.