Vaikea uskoa että normi naiset olis yksinäisiä. Vain rumat jää yksinäisiksi, niin miehet kun naisetkin.
Onko naiset muka yksinäisiä
Error.
33617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei naiset tietenkään ole yksinäisiä. Eihän näin ilmiselvästä asiasta tarvitse edes keskustella, höpsö. :)
Alkaa jo väsyttää tämä "naiset eivät ole yksinäisiä!!" -lässytys jota joka paikassa näkee. Uskon että miehillä esiintyy yksinäisyyttä keskimäärin enemmän kuin naisilla, mutta se ei tarkoita ettei yksinäisiä naisia muka ole. Täytän kohta 20v, koko elämä on mennyt enemmän tai vähemmän yksin. Kavereita ei ole ollut nyt reiluun kuuteen vuoteen. Edes nettituttuja ei ole (enkä kyllä oikeastaan haluaisikaan, vaikea keksiä kirjoitettavaa eivätkä ne mielestäni voi korvata irl-suhteita). Sukupuolestani ei ole ollut mitään hyötyä elämässäni.
Ei mitään hyötyä? Laitapa seuranhakuilmoitus nettiin niin saat läjän vastauksia. Jos olisit mies niin et saisi niitä yhtään.
Kun nyt tiedät että miehet tekevät aloitteita voit ruveta itsekin tekemään niitä. Valitettavasti taitaa olla niin että määrä korvaa laadun, eli joudut valinnan eteen jos useampi kuin 1/50 vastaa.
Nainenkin voi tehdä aloitteen tai ainakin olla riittävän paljon näkyvillä että mies voi sen tehdä, mutta eivät kaikki miehet ole kivoja. Joillekin miehille riittää se sänkyhomma ja sitten voikin harrastaa taas omia juttujaan.
Ihmisen ulkonäkö (itsekin voi vaikuttaa siihen aika paljon) on ihan kiva juttu, mutta käytös, asenteet ja lojaalius on lopulta tärkeintä.
"...mutta käytös, asenteet ja lojaalius on lopulta tärkeintä."
Mutta on se kumma, että vain niiden pinnalta kiiltävien käytös ja asenne kiinnostaa naisia. Ne pintavialliset eivät saa edes mahdollisuutta näyttää moisia.
Se on sitten vielä toinen juttu, että minkälainen käytös ja asenne muijille kelpaa. Ainakin kiltit ja kohteliaat sivuutetaan vain "kivoina kavereina", mutta kumminkin julkisesti korostetaan moisia arvoja tärkeimpinä.
Tarkoitin lähinnä sitä naisen ulkonäköä, eli miehen ei ole järkevää jumittaa vain kauniisiin naisiin kun kuitenkin se softa (luonne, tiedot, taidot, asenteet yms.) on kaikilla erilaiset. Kun viettää aikaa tavallisten naisten seurassa huomaa kyllä ne feminiinit piirteet vaikka ei kasvot olisikaan sellaiset joita vaatekuvastoissa tms. näkee. Ihmisiä on pitkiä, lyhyitä, vaaleita, tummia...
Sama lienee miesten osalta, varmasti komea huomataan helpommin, mutta riittääkö se elämänmittaiseen liittoon?
Mitä sinäkään tiedät hänen elämästään yhtään mitään? Joten pidä se turpasi kiinni.
Vastasin siis nimimerkille päivännaurut.
Kröhöm... vastasit kylläkin itsellesi.
Yksinäisyyttä on muukin läheisten puute kuin se, ettei ole minkään sortin parisuhdetta.
Minulla ei ole koskaan ollut ystäviä, miehet eivät ole olleet minusta kiinnostuneita edes kun olin nuori. Olin normaalipainoinen, naama su8ht nätti ja pitkä vaalea tukka eli ulkonäkö ok. Kuitenkaan en kelvannut silloin enkä myöhemminkään. Miehet ovat hyvin kranttuja. Yhtä lailla naiset, jos ajattelee ihmisiä vain ystävinä, ei nyt parisuhdetta.
Se on jokin näkymätön tekijä ihmisen persoonassa, joka karkottaa toiset. Ihan yhtä lailla miehet kuin naisetkin, yhtälailla nuorena kuin vanhanakin.
Täällä puhutaan yksinäisyydestä liian suppeasti yhdistäen se lähes aina siihen, ettei ole parisuhdetta. Kuitenkin sukulaisia ja ystäviä ja tuttavia voi olla. Eihän sellainen ihminen ole yksinäinen.
Täyttä asiaa! Kiitos kirjoituksestasi.
olen ihan samaa mieltä, ja tulen aina todella surulliseksi näistä vähättelevistä aloituksista. Ne kertoo lähinnä siitä, että aloittajakin on varmaan yksinäinen, vailla kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, ja pitää naisia jotenkin todella erilaisina miehiin verrattuna. Mutta samat tunteet meilläkin on!
Totta ehkä, että nainen ainakin nuori voi saada parisuhteen helpostikin. Toisille miehille riittää ihan vaan sekin, että nainen tosiaan on nuori. Mutta onko se ollenkaan hyvä, tai poistaako yksinäisyyden? Pahimmassa tapauksessa joutuu yksiin vanhemman hyväksikäyttäjän kanssa, joka katkaisee loputkin yhteydet esim. sukulaisiin...
Kerronko kokemuksesta, huomaako sen?
Sitten on myös niitä ihan suht hyvässä parisuhteessa olevia, jotka tuntee silti olonsa yksinäiseksi. Voi olla ettei ole kavereita, ja mies on ainoa ihminen elämässä mutta mitä jos hän on paljon työmatkoilla? Parisuhde ei poista yksinäisyyttä.
En kaipaa parisuhdetta, ystäviä olisi kuitenkin kiva saada.
Aina puhutaan kauniista naisista tai norminäköisistä. Siinä osoitetaan rumille naisille heti oma paikkansa.
Ei miehellä tuo ulkonäkö niin paljon merkitse. Monet muut tekijät sitäkin enemmän.
Te nuoret katsotte asioita hyvin suppeasti, vain ja ainoastaan omasta näkökulmastanne. Oletteko koskaan ajatelleet kuinka paljon on vanhoja ihmisiä, jotka on todella yksinäisiä. Moni heistä on hyvin sairas. Sairaudet tuhoaa niin sisäisesti kun ulkoisestikin. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Luonne on se mikä ihmisessä on tärkeintä. Niin vanhoilla kun nuorillakin.
Kannatta joskus pysähtyä juttelemaan vanhan ihmisen kanssa. Itse olen vanha ja erittäin sairas. Juttelen mielelläni nuorten kanssa jos joku sattuu tulemaan juttusille. Kukaan ei ole jutellut sen jälkeen kun masennukseni alkoi näkyä ulospäin. Ei edes naapurit jotka aiemmin puhuivat paljonkin. Pienessä keskustelussa opitaan aina jotain toinen toiseltamme. Keskustelutaitokin kehittyy kun juttelee eri ikäisten kanssa.
Kannattaa kokeilla.
tämä on ihan totta, ja monesti on vapaampi jutella vanhemmille ihmisille. Olen itse aika ujo mutta yleensä jään kyllä juttelemaan jos joku alkaa jutella minulle, ja yleensä ne on vanhempia rouvia joiden kanssa tulee juteltua bussipysäkillä ja muualla.
Tuntuu, että täälläkin naapurustossa nuoret ja nuoret keski-ikäiset lähinnä säikähtää jos niille sanoo edes hei. Pienet lapset välillä tervehtii tai haluaa välttämättä kertoa päivästään.
Mä olen aika nuori, eikä ole ystäviä. Sosiaaliset kontaktit on lähikaupan myyjät ja jokunen, juurikin vanhempi, naapuri.
Välillä ei jaksaisi jutella, mutta kyllä siitä tulee itsekin ihan iloiseksi kun voi jutella niitä näitä jonkun kanssa. Vaikka yksikin naapuri on jo vähän höpsähtänyt, saa keskustella samat asiat aina uudelleen niin ihan hauska sekin, ja kiva välillä huomata kun muistaakin jotain mitä on joskus juteltu.
"Oletteko koskaan ajatelleet kuinka paljon on vanhoja ihmisiä, jotka on todella yksinäisiä. Moni heistä on hyvin sairas. Sairaudet tuhoaa niin sisäisesti kun ulkoisestikin. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Luonne on se mikä ihmisessä on tärkeintä. Niin vanhoilla kun nuorillakin."
Jossakin tilanteissa ja jossakin vaiheessa jokainen on yksin. Eri asia on siinä jos aina on sellaista.
Luonteen merkitys korostuu ainoastaan pidemmissä ystävyyssuhteissa. Ulkonäkökin merkitsee usein enemmän aluksi.
Ainoa keino on yleensä etsiä samankaltaisia kavereita ja seuraa.
Olen kaunis nuori nainen, parisuhteessa nyt ja hyvin vähän ikinä ehtinyt olemaankaan sinkkuna.
Olen supersosiaalinen, iloinen ja rehellinen. Olen kiinnostunut toisista ihmisistä ja opiskelen ihmisläheistä alaa. Olen perheeni kanssa hyvissä väleissä. Minulla on jonkin verran kavereita.
Mutta olen yksinäinen. Olen ollut teini-ikäisestä asti.
Olen aina kokenut ystävyyssuhteiden luomisen hankalana, ehkä itsevarma ulkoinen olemus näyttäytyy joillekin ylpeytenä, vaikken sitä ole. Muutamassa ystävyyssuhteessa olen saanut niin pahasti takkiini, että se on jättänyt jälkensä. Olen selkeästi nykyisin liian herkkä enkä pysty luottamaan yhtä helposti kuin ennen. Vihaan draamaa, joten tiiviitä tyttöporukoita kartan henkeni uhalla. En ikinä ole osannut lähteä mukaan juoruiluun ja "klikkien" muodostamiseen mitä naissuhteet ovat täynnä. En halua vatvoa muiden asioita heidän selkänsä takana, en halua, että minullekaan tehtäisi niin.
Miesten kanssa juttu luistaa helpommin, mutta noh... yksikään näistä kaverimiehistä ei ole ollut ilman toiveita jostain syvemmästä. Siksi en enää viitsi edes miesten kanssa rakentaa mitään kaveruussuhdetta.
Mikäs tässä sitten... asiat eivät ole ehkä ulkopuolisen silmin huonosti, mutta itse olen kyllästynyt kokemaani yksinäisyyden tunteeseen. Se on lannistavaa ja uuvuttavaa. Surettaa.
Ei suhteessa oleva ole yksinäinen. Jos se miehes ei sun kanssa vietä aikaa niin sitten olet yksinäinen. Jos se ei puhu sulle ikinä mitään niin olet yksinäinen. Ole puhumatta muille ihmisille parikin vuotta niin voit sanoa että olet yksinäinen.
"Ei suhteessa oleva ole yksinäinen."
Olen samaa mieltä asiasta omasta kokemuksesta.
Toisaalta jos suhde ja suhteeseen pääseminen on aina ollut jonkinlainen itsestäänselvyys, niin silloin sitä ei välttämättä noteeraa samalla tavalla jos näin ei ole ollut.
Sitä helposti ihmiset myös katsovat miten muilla menee ja jos muilla on lukuisia kavereita suhteen lisäksi niin eihän se pari kaveria ja suhdekkaan enää riitä vaan pitäisi olla vähintään sama tai enemmän... Ihan normaalia ihmiskäyttäytymistä.
Olen väärä henkilö kirjoittamaan tähän yhtään mitään, olen mies. Myöskin aivan väärällä palstalla, en ole yksinäinen.
Mutta aloitus oli niin hämmentävä että ketjua oli pakko pysähtyä lukemaan. "Normi naiset" eivät voi olla yksinäisiä? Mikä ihme on normi nainen?
Itse olen nuori, 24 vuotias, en ole eläissäni kohdannut naista joka ei olisi kaunis.....tiedän toki myös sen että vika on osittain minussa, pinnallisten arvojen ihannointi, kuten kauneuden, hämmentää minua, en osaa vastata siihen. En tiedä mitä vastaisin jos minun pitäisi kuvailla kaunis nainen....
Ja toisaalta taas, olenko minä komea mies? Ilmeisesti olen kun elän parisuhteessa. Olen pitkä, ja todella hoikka....laiha.....mutta urheilullinen ja....jäntevä O.o... itseironinen ja kriittinen hyvällä tapaa, en ole koskaan edes ajatellut pitääkö joku minua komeana vai ei.
Ja onko avovaimoni sitten kaunis, jos minulta kysytään, niin on, hän on kaunis, tulee aina olemaan. Tai ehkä olemme sitten molemmat rumia.
Mutta, se ei ole minulle kovinkaan tärkeää. Vaikka hän ei täyttäisi populaarikulttuurin luomia keksittyjä ihanteita kliseisestä naiskauneudesta, hän olisi silti ainut ihminen jota kohtaan kykenen tuntemaan jotain syvempää. Kukaan muu ei ole jättänyt minuun sellaista jälkeä kuin hän. Kukaan muu ei ole kiinnostanut, herättänyt minussa sellaista kiinnostusta, kuin hän. Ja se on tärkeämpää, se on jotain mitä "maailman kauneinkaan" nainen ei kykenisi minulle antamaan.
Ennen kuin tapasimme, en ollut koskaan seurustellut, en edes odottanut koskaan seurustelevani. En siksi ettenkö olisi ollut kiinnostunut naisista tai seurustelusta, ......en ollut kiinnostunut edes ihmisistä. Olin pettynyt, olen edelleen, muihin...pinnallisuuteen...niihin turhanpäiväisiin kylmiin arvoihin joita niin moni tuntuu ihailevan....Merkityksettömiä asioita.
Ja ne palaavat aina mieleen kun kohdalla osuu jotain aloitus viestin kaltaista...minusta niin naurettavaa sanahelinää..... Mutta se on myös ihan huvittavaa, surullista mutta myös huvittavaa.
Onneksi olkoon. Astuit juuri trollin miinaan.
Kiitos. Eipä siitä mitään haittaa ollut, trolli tai ei, usein ihan hyvä kirjoitella. Ja jos siitä sinullekkin päivän naurut ehti vielä irrota, tulos oli ainoastaan positiivinen.
"Vaikka hän ei täyttäisi populaarikulttuurin luomia keksittyjä ihanteita kliseisestä naiskauneudesta, hän olisi silti ainut ihminen jota kohtaan kykenen tuntemaan jotain syvempää."
Totuus on ettei mitään kohtaamista olisi tapahtunut, jos ei kumpikin olisi hyväksynyt toisensa ulkonäköä. Ilman tuota ei olisi tapahtunut myöskään mitään "syvempää tuntemista".
Joillekin sen mahdollisuudenkin saaminen on lähes mahdotonta.
Totuusko?? Älähän nyt viitsi kirjoitella naurettavia. Tuo on vain sinun mielipiteesi, se ei ole totuus.
Avovaimoni oli kirjeenvaihtokaverini, näin sähköisessä muodossa, kirjoittelimme sähköposteja, vaihdoimme kuulumisia, keskustelimme. Eräänä päivänä tapasimme ja se oli vasta päivä jona näin miltä hän näyttää. Näin ei ollut koskaan tarkoitettu tapahtuvan, en etsinyt seuraa sähköpostinvaihdon turvin, enkä tavannut häntä siksi että näkisin miltä hän näyttää, siinä vaiheessa kaikkien niiden vaihdettujen sähköpostien jälkeen se oli melko merkityksetöntä. Ja silti kohtaaminen tapahtui, vaikka kumpikaan ei toisen kuvajaista ollut nähnyt. Se on totuus.
Ja se syvempi tuntemus oli jo tapahtunut niissä viesteissä joita vaihdoimme.
Ulkonäkö on vain kuori, se ei minua juuri kiinnosta, paljon tärkeämpää on se että ajatukset kohtaavat, arvomaailmat, maailmankatselmus. Mutta toki tässä tapauksessa tämäkin on vain minun mielipiteeni.
Syvemmällä tuntemuksella tarkoitin myös enemmän itseäni, sillä minä olen rikkinäinen ihminen, olen siitä hyvin tietoinen. En koskaan edes jaksanut alkaa etsimään seuraa. Kuten sinunkin "näin se menee" ajatus maailmasi on niin suppea, niin yksiulotteinen......kuten niin monen, liian monen...Sellaista seuraa en ole itselleni koskaan kaivannut. Mieluummin olin yksin kun seurassa, tai suhteessa, johon en tunne kuuluvani, joka ei tunnu oikealta, joka ei anna minulle mitään ja jolle minulla ei ole mitään annettavaa.
Sinä yleistät asian, että se nyt olisi jotenkin yleisistä näin kun sinä sanot, sinun totuutesi, minä olen yksilö, avovaimoni on yksilö, minkään "yleisen ulkonäön hyväksynnän" ei tarvitse päteä meihin, eikä kenäänkään muuhunkaan, vaikka se muihin kohtaamiisi ihmisiin pätisikin.
Eikä kukaan anna mahdollisuutta, se on enemmän itsestä kiinni. Minä otin kontaktia, kävi tuuri, elämäni muuttui.
Jos on sosiaalisesti rajoittunut, jos ei tunne kuuluvansa joukkoon, se rajoittaa elämää, hankaloittaa suhteiden solmimista, mutta se ei tee siitä mahdotonta. En tiedä minkä ikäistä tämä porukka täällä on, mutta itse aina ajattelin niin, että minulla ei ole mikään kiire, jos jonain päivänä löydän jonkun ystävän tai enemmänkin niin hienoa, hyvä niin. Jos en niin sitten en, sitten olisin elänyt elämäni yksin ja tehnyt siitä sellaista että se olisi ollut minulle hyvä.
Tämäkin esimerkki toki koskee vain ja ainoastaan minua, ei ketään muuta. Tiedän, että tällä tavoin ajatteleminen on hyvin monelle mahdotonta.
Mutta ehkä yritän sanoa sitä, että ei kannata menettää uskoaan/toivoaan siihen, ettei tuolla ulkona olisi ketään joka voisi olla minua varten ja jonka mielestä olisin sen verran kaunis/komea että hän voisi minusta välittää, sillä siitähän tässä viestiketjussa alunperin oli kyse.
Siitä vielä sanottakoon, että jos asia todella surullisesti on näin, että ihmiset ensin hyväksyvät toistensa ulkonäön ja vasta sitten kykenevät syvempään tutustumiseen. Se on sääli. Ja hyvin usein ajatusmaailmat, elämäntavat, asenne ja arvotkin peilaavat ulkoisesti siihen miltä näytämme, miten käyttäydymme.
Olen nainen. 19v. EN OLE RUMA. Ei se niin mene, että rumat on vaan yksinäisiä. Välillä voisitte ajatella asioita vähän laajemminkin kuin omalta kannaltanne.
Tuntuu kivalta kun jotkut yksinäiset miehet ovat vallanneet tämän palstan omakseen ja väittävät sellaisia asioita, jotka he ovat päänsä sisällä kehitelleet. Johtuu varmaan siitä, etteivät kauemmaksi näe...
Kaikella kunnioituksella.
Yksinäisyys tuntuu välillä (oikeastaan lähes joka päivä) raskaalta, mutta se avaa myös monia mahdollisuuksia kehittää itseään. Voi mennä siihen suuntaan kun itse haluaa ja asettaa itselleen tavoitteita.
Ei sitä voi niin ajatella että täytyy odottaa jos jostain tulisi joku toinen joka tekee mut kokonaiseksi. Itse pitää seisoa omilla jaloillaan eikä nojata toisiin. Kyllä' sen sitten joskus huomaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Näin se useinmiten menee:
Miehen yksinäisyys: ei ole ketään.
Naisen yksinäisyys: on kavereita, on parisuhde.
Kirjoitin tuon viestin johon sinä vastasit...
Voin vielä tarkentaa: Minulla ei ole parisuhdetta eikä kavereita. Olen yksinäinen. Se on tunne. Minulla ei ole yhden yhtäkään kaveria, jonka kanssa lähtisin ulos tai viettäisin aikaa. No.... tuo ei ole ihan totta. Minulla on koira. :)
Saan myös tukea vanhemmiltani. Voin vain kuvitella kuinka yksin ja huonossa asemassa olisin ilman perhettäni. Joten oikeastaan olen aika hyvässä asemassa, vaikka tunnen oloni yksinäiseksi. Se on tavallaan myös valinta. En haluaisi sanoa noin, koska en todella haluaisi olla yksin. Ystävyyssuhteiden luominen on haastavaa ja olen joutunut pettymään muutaman kerran niin pahasti. En vain osaa. Ja sitten jään aina yksin.
Aloittaja puhuu paskaa, tiedän monia susirumia ihmisiä jotka ovat parisuhteessa ja joilla on iso liuta ystäviä. Ei yksinäisyys johdu ulkonäöstä.
Oletko miettinyt asiaa ihan loppuun asti?
Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden peloista ja siksi olen yksin. Omasta tahdostani siis.
Kyllä tuosta sosiaalisten tilanteiden pelosta voi varmaan pikkuhiljaa selvitä kunhan vain jaksaa tarpeeksi yrittää ja on armollinen itselleen. Pitää päästä aina yli epäonnistumista ja kehittyä. Helpommin sanottu kuin tehty, muttei kai mahdotonta.
Minä en kärsi sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ainakaan kovin pahasti. Ongelmani on sosiaalisten suhteiden solmimisen ja otan aina takapakkia siinä vaiheessa...
Kaikkein yksinäisiä ovat varmaan sellaiset ihmiset, jotka ovat luonteeltaan ulospäinsuuntautuneita, mutta joutuvat olemaan yksin neljän seinän sisällä eikä liikkumaan ja joku hoitaja käy vain tuomassa pillerit ja perunamuusia.
Mutta en halua vähätellä sinun tilannettasi. Enkä omaanikaan, koska olen ollut välillä tosi masentunut ja itsetuhoinenkin... (tuota ei ole helppo kirjoittaa... koska en
itsekään sitä täysin käsitä) Tosiasia on se, että voin kuitenkin itse eniten omaan elämääni vaikuttaa...
Joo, kyllä siitä voi selvitä varmasti mutta se vie hiton kauan aikaa. Jos tämä vaiva on ollut minulla jo lähes 10 vuotta niin kauankohan sen "paranemiseen" kuluu aikaa? Opittu malli ei ihan hetkessä lähde.
Kiitos kuitenkin kannustuksesta.
Ja itse olenkin yrittänyt tässä kuntoutua ja vaikuttaa omaan elämääni, mutta aika-ajoin se tuntuu uuvuttavalta ja turhalta.
Ei ainakaan naisilla, onpahan minkä näkönen hyväänsä nii kyllä miehiä on pilven pimein.
Luultavasti miehet, jotka kuvittelevat, että kaikki naiset saavat automaattisesti seuraa, eivät ole ikinä naista lähestyneetkään. Isojen poikien kuvalehtipino on hiirenkorvilla ja peukun ja etusormen välistä nahka pois.
Ja luultavasti he eivät edes tietäisi, mitä naisen kanssa tehtäisiin.
Mutta todellakin: miksi sotkette seksisuhteet yksinäisyyteen, nämä ovat kaksi aivan eri asiaa.
Mies ei varmaan osaa edes kuvitella tilannetta, että nuori 20 hyvännäköiseksi sanottu nainen poistuu ilta illan jälkeen ravintolasta ilman, että kukaan mies on edes puhunut hänen kanssaan saati hakenut tanssimaan.