Täytyi se elämän olla tiukkaa kun laittoi miehen syrjäseudulla sekalaista sälää talosta taloon myymään. Tekstiilejä, käyttöesineitä ym.
Tinureilla helpompaa. Tinan sulatusastia ja tinurin muut vermeet painoivat vähemmän kuin kulkukauppiaan kamat.
Maalla kulki syksyisin teuraskarjan ostajia ja jopa eläinten vuotien ostajia. Sosiaaliturvaa eikä eläkkeitä vielä ollut.
Tinureilla helpompaa. Tinan sulatusastia ja tinurin muut vermeet painoivat vähemmän kuin kulkukauppiaan kamat.
Maalla kulki syksyisin teuraskarjan ostajia ja jopa eläinten vuotien ostajia. Sosiaaliturvaa eikä eläkkeitä vielä ollut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikös nahkasaappaiden naputtelijat myös tulleet tupaan, kuin veitsien teroittajat.
Ei ollut elämä helppoa, työtä tehtiin niin kauan kuin jaksettiin.
Ei ollut eläkkeitä, isoäitini äiti oli lapsena huutolainen.
Onneksi sai hyvän elämän ja valtavan lapsilaumen.
"Paljon tinasit, paljon pilasit, viimein kolvisi kylmeni."
Oli myös kyläsuutareita, räätäleitä ompelijoita ja lapsenpäästäjiä, kankaankutojiakin. Hienoimmasta pellavasta tekivät emännille pöytäliinoja ja pyyhkeitä, miehille karkeita rohdinpaitoja.
Totta, kun ökytalon tytär meni naimisiin, taloon palkattiin taitavia koruompelijoita tekemään koreita kapioita.
Pyykkärit pestattiin taloon pari-kolme kertaa vuodessa. Silloin pestiin valtava määrä lakanoita ja muuta valkopyykkiä. Ei ihme, että morsiamella piti olla runsaat kapiot vihille mennessään. Ei olisi lakanat muuten riittäneet pitkän talven yli pyykkipäivään.
Vielä 60-luvulla eli meidän maalla sukulaistätejä, joiden lapsuudessa ja nuoruudessa kaikki vaatteet tehtiin kotona, kasvatettiin pellavat ja kerittiin lampaat, ja pikkutytöstä asti oli kudottava kangaspuilla monenlaista kangasta. Vain miesten paremmat puvut teetettiin räätälillä ja paremmat leninkikankaat ostettiin kaupungista, mutta naisten vaatteet ommeltiin kaikki kotona.
Ei se aika niin kaukana vielä ole.
isäni kun oli kaikenlaisen kokeilija, idealistikin omalla tavallaan, kokeili pellavankin viljelyä kaiken muun viljelyn lisäksi. Asuttiin tuolla rajan pinnassa Värtsilässä -40-luvun loppupuolella. Suurlapsisen perheen mäkitupalaisen poika, varmaan tunsi iloa ja ylpeyttäkin, kun viimein sodan jälkeen oli mahdollisuus ´ haaveitaan ´ toteuttaa. Hellyydellä aattelen, ei ne suurellisia olleet, suuri kasvimaa ja kaikkia kotieläimiä edes yksi. Vanha tamma, se yksi rajalle karkaileva lehmä, sika, muutama lammas ja tietysti kanoja, kukko myös. Vasta nelikymppisenä hankki ajokortin ja auton, Peugeotti se muistaakseni oli koko ajan.
Tais olla hänessä itsessäänkin kukkoa ihan kylliksi.
Kehitysmaiden köyhiollä ihmisillä toki paljon tiukempaa kituutella parin dollarin tuloilla per/ihminen. Sielläkin elitistinen yläluokka elää loisteliasta elämäänsä.
Pohjoismaat olivat kaikki köyhiä, siirtolaisuus hyvin suurta.
Meille ei tuskin koskaan enää tulee tätä omavaraistaloutta. Jos tulee, vain yläluokka selviää laajalta nälänhädältä. Sitä ei kukaan toivo.
Tuntuu erikoiselta, että Suomessa jo 70 vuotiaat köyhien perheiden ihmiset muistavat sota-ajan niukkuuden ja henkisen hädän.
Tämä laulu Kulkukauppias on tuttu kaikelle kansalle.Muistot tulv ehtii mieleen kansakouluajoilta vanhasta venäläisestä kansanlaulusta:
https://www.youtube.com/watch?v=6SUGGaUxeqI
Mukavia muistoja tämä laulu herättää Muistan kun kulkukauppias tuli matkalaukkuaan kantaen meille kun olin yläluokilla koulussa.
Äitini osti minulle umpihaalarit. Hyvää englantilaista työpukukangasta kauppias kehuskeli, hyvä ostos.
Seuraavaan talon oli matkaa yli kilometrin. Laukku hiven kevyempänä jatkoi tietään.
Muinoin ennen 1868 jolloin kulkukauppa kiellettiin, oli se sekä tavaran, että kulttuurinvaihtoa itäsuomessa varsinkin. Kyseessä oli kauppiaat Pihkovasta, joilla saattoi olla 10 renkiä "laukkuryssiä" joilla oli tekstiilejä, nappeja jopa helmiä ja hopeaakin. Alueet oli tarkasti jaettu renkien kulkea. Vesiteitsehän tavarat usein tuotiinkin Suomen puolelle. Syrjäkylille ne oli kovinkin toivottuja naisväelle.
Hansa-aikana kulkivat saksalaiset "kamasaksat" vastaavasti, tuoden tarvikkeita Suomeen. Mukavia tunteita nuo herättää, ja voin vain kuvitella ihastusta, kun aukaisivat laukkunsa ja silkit ja värit huiveissa levittäytyivät tupien pöydille!