Pitää avautua ulkokissan kohtalosta, kyllä niin etoo joidenkin välinpitämättömyys. Naapurin pihapiiriin ilmestyi sokea kissa, vanha ja laiha. Yritin sitä häätää pihastani, koska meillä on metsästyskoiria. Pian ilmeni, että koirat jättivät raukan rauhaan. Se oli ulkona nuollut koirien kuppien pohjia jotain ruokaa saadakseen.
Kun silitin sitä, tunne oli karmea: nahan alla oli pelkkä luuranko. Pakkohan mun oli sille raukalle ruokaa ja juomista antaa. En nyt vaan kestä ajatusta että joku eläin kuolee nälkään minun kuistilleni.
Tivasin naapurin mummolta tietoa kissasta. Sen oli kuulemma joku tuttu siihen tuonut, kun ei enää ole sisäsiisti, ei voi sisällä pitää. Että silleen! Kyseisille mummoille ei tullut mieleen, että umpisokea ei pysty hiirestämään, eikä nuorten kissojen kanssa ruokakupista kilpailemaan. Vanha kissaparka oli ihan nälkäkuoleman partaalla.
Ei siis ole mummoilla rahaa eläinlääkäriin, joka tekisi mirriraukalle viimeisen palveluksen. Sensijaan kiduttavat sen kuoliaaksi nälkään ja kylmään. Varsinaista eläinrakkautta. Pihassa vilistää jo uusia kissoja.
Aion kustantaa sen viimeisen matkan, kunhan ensin vähän ruokin ja hoivaan.
Hylätty kissavanhus
2
109
Vastaukset
- Paheksun minäkin
Maalla on monesti juuri tuollaista. Kissoja tulee ja menee, niitä jää autojen alle tai muuten vaan katoavat. Ei omistajat oikein piittaa, kun niitä kissojahan saa aina uusia.
Kerran kauhistelin maalla kyläpaikassa, kun heidän kissa ontui pahasti. Kysyin mikä on käynyt? Talonväki vaan meinasi, että tuollainen se oli ollut jo pari viikkoa... Ei ollut kai tullut mieleenkään viedä eläinlääkärille tutkittavaksi. - heitteillä
Tuttavani kertoili taannoin, että näki kun maalla joutui kissa auton tönäisemäksi. Hän näki kissan raahaavan peräpäätään ja katoavan latoon. Otti yhteyttä maatalon väkeen, jotka tuumivat, että luonto korjaa kyllä omansa. Työvoimaksi hiirijahtiin navettaan kissat kyllä kelpaavat, mutta vastapalvelukseksi saavat kylmää kyytiä. Eivät tuollaiset kissat ole lemmikin asemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2652764Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka182210Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1001615Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081323- 541239
- 681223
- 521129
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093